keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Valssia, keppejä, rengasta...

Otsikosta voinee päätellä mitä tämä postaus pitää sisällään: agilitya :-)

Treenit jäivät viime viikolla väliin Jaden sairastelun vuoksi, mutta nyt uskalsin jättää tytön jo yksin kotiin. Leikkausarpi on siisti, mutta Jade haluaisi luonnollisestikin putsailla arpea. Kauluria en viitsi Jadella käyttää, koska se ei pysty ollenkaan rentoutumaan kauluri päässään, vaikka ei muuten kauluria mitenkään protestoikaan. Pitää siis olla luova ;-) Olen pitänyt potilaalla erilaisia t-paita-viritelmiä, mutta houdinimaisesti tiukimmat ja ovelimmatkin viritykset ovat yön aikana lentäneet nurkkaan. Agitreenien ajaksi keksin laittaa Jadelle Jokke-fleecemanttelin, jossa on aika hyvät kiinnitykset ja se suojaa vatsan kohdan hyvin (mantteli on kokoa kultainennoutaja, eli melko iso 18kg tirppanalle). Mantteli osottautui kuitenkin ihan toimivaksi ratkaisuksi. Ainakin se oli vielä päällä koiralla, kun tulin kotiin...!

Sitten siihen agilityyn. Treenasimme tänään treenien alkuun valssia kahdella hyppyesteellä, niin että tehtiin vierekkäisillä esteillä kahdeksikkoa ja idea oli, että ohjaaja ei liikkuisi esteiden välistä minnekään. Tämä onnistui tosi hyvin, vaikka valssi ei vielä tulekaan luonnostaan minulta. Pitää ottaa enemmän valssitreenejä, niin se jää tuonne jonnekin takaraivoon.

Sitten otettiin kepit. Kouluttaja kehui, että olemme löytäneet vauhtia pujotteluun, mikä onkin totta :-) Yhdistimme pujotteluun hypyn. Irtoaminen kepeille oli ihan ok. Tajusin vain jälkeenpäin, että varmistelin liikaa kepeillä, mikä hidasti vauhtia. Pitäisi luottaa koiraan, kun se kerta osaa! Siinäpä minulle opettelemista.

Lisäksi otettiin rengasta erikseen. Muutaman kerran sujahti rautojen välistä, mutta siinä oli varmastikin kyse jonkinlaisesta ohjausvirheestä (käden heilauhdus tms.). Suurimmaksi osaksi hyppäsi kuitenkin sieltä mistä pitääkin.

Olipa hauskat treenit! Hirveän paljon ei ehditty, koska ryhmä on suuri ja aikaa vähän, mutta olen aina iloinen noista meidän onnistumisista ja etenkin siitä, jos minä opin ohjaajana jotain uutta. Käytännön harjoittelua pitää tehdä sitten itsekseenkin.

Todennäköisesti käymme perjantaina ottamassa pikkutreenit, harjoittelemassa vähän valssausta ja keppejä ja ottamassa lyhyttä rataa.




2 kommenttia:

  1. Saat lisätä linkkilistalle uuden nimen meidän kohdalta ;-)

    Nuo agilityn askellukset tuottavat toisinaan paljonkin päävaiva, koira meni jo itse myöhässä. Ehkä pitäisi alkaa lenkkin yhteydessä hieman valsaamaan jne. :-) Kiva että treenit sujuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut pennusta :)

      Juu, tuota olenkin miettinyt, että pitää harjoitella valssia ym. itsekseenkin joskus. Kyllä ne jossain vaiheessa sitten jää sinne muistiin - toivottavasti :)

      Poista