tiistai 30. lokakuuta 2012

Valittaisin, jos viitsisin...

Nimittäin näistä ihanan vaihtelevista syyssäistä ;-) Eilen oli vielä lunta ja pakkasta, nyt on sitten vettä ja sohjoa. Mutta ei siitä sen enempää, vaan itse asiaan eli Nerpun agitreenien päivittelyyn. Treenipuolessa ei ole mitään valitettavaa...!

Viime viikko oli syyslomaviikko ja meillä taukoa treeneistä. Tänään käytiin sitten hallilla hupsuttelemassa, aikomuksena treenata rengasta ja pussia ja pientä radanpätkää. Säästä huolimatta selviydyimme hallille ja siellä oli ihan mielenkiintoinen ratakin valmiina. Hypyt laitoin vain oikealla korkeudelle ja renkaan siirsin yhden suoran estesarjan eteen ensimmäiseksi esteeksi. Tuo suora oli siis rengas-hyppy-hyppy-pussi. Meille oikein mainio harjoitus, missä yhdistyi irtoamisharjoitus ja sitten nuo "hankalat" esteet, mitä mentiinkin treenaamaan.

Rengasta otettiin alkuun erikseen, muistuttelin naksun avulla, että rengas tosiaan suoritetaan sieltä RENKAASTA :-D Ehkä 10 toistoa ja kerran meni väliraudoista. Itse sarjaa tehtäessä meni joka kerta renkaasta oikein. Pussiinkin sujahti kyselemättä ja irtosi hyvin. Tuli kiire palkkaamaan - namialustaa on vähän hankala käyttää itsekseen. Neralle kun se namialusta on ykkönen ja kiireessä voi vaikka kiertää muutaman esteen alustalle ehtiäkseen ;-) Samaa sarjaa otettiin myös toiseen suuntaan ja siinäkin rengas suoritettiin oppikirjan mukaisesti.

Tuon sarjan lisäksi otettiin lyhyttä rataa, joka koostui kahdesta putkesta ja hyppyesteistä. Hankalia ohjauskulmia, mutta kun olin itse menossa oikeaan suuntaan ja ohjasin loppuun asti kiirehtimättä (edelleen hankalaa nopean koiran kanssa) Nera ohjautui mainiosti oikeille esteille.

Huomenna onkin sitten ohjatut treenit. TOIVOTTAVASTI sää olisi parempi... Pakkasta pliis!!!




4 kommenttia:

  1. Pakkasta pliiiizzzzzzz - siinäpä tosiaan toivetta kerrakseen näillä keleillä. :P Käytiin koirien kans aamupäivällä Isoniemen maastossa lenkillä ja oli ihan siinä ja siinä, ettei ois päästy takas kotiin. Tiet oli aivan sohjolla ja sohjon alla vielä jäätä. Jäämme siis oottamaan ihanan kuulaita pakkaspäiviä - sekä lauantaisia pikkujouluja. :D Mulla on vähän nilkka pipinä, joten joudun ehkä mitoittamaan pikkujoulusteluni sen mukaan. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli tosiaan karsea sää - mää olin koko päivän jäässä ja sulin vasta saunassa, kun käväisin naistenvuorolla löylyttelemässä :) Mulla on AAVISTUKSEN flunssainen olo, mutta yritämme jokatappauksessa raahautua pikkujouluilemaan - Pamse nilkuttaen ja Eppulson köhien :D

      Poista
  2. Heh, meilläkin on aika vaihtelevat syyssäät, vuorotellen tulee lunta ja sitten plussa-asteita, jotka sulattaa lumet pois. :D Noh, ehkä tää tästä vielä talveksi muuttuu jossain vaiheessa. :)

    Tidin kanssa on myös vähän hankalaa käyttää yksikseen namialustaa, silläkin on tapana kaahata suoraan palkalle ja "unohtaa" esteitä siinä matkan varrella. :D

    Aivan upeita pakkaskuvia muuten tuossa alemmassa postauksessa! Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttuu se talveksi viimeistään helmikuussa :D

      Nera on totaalisen fiksoitunut palkkaan, joten on parasta että palkka tulee suoraan minulta. Irtoamisessa on sitten ollut vähän ongelmia sen takia, mutta onhan tuo nyt alkanut komiasti irtoamaan, kuten tänään nähtiin :)))

      Ja kiitos kehuista! Pakkanen on kaunista, vaan huomiselle ovat jo luvanneet lämpöasteita - ihana ihana syksy :D

      Poista