torstai 28. kesäkuuta 2012

Takaaleikkausta

Eilen käytiin ohjatuissa agitreeneissä ja pääpaino harjoituksissa oli takaaleikkaamisessa. Sää oli sateinen, kylmä ja tuulinen, ja mietinkin ennen treenejä miten kiva olisi ollut jäädä kotiin peiton alle katselemaan telkkaria. Varsinkin, kun harkkaamme ulkokentällä. Mutta sitten mieleeni tuli, että monella muulla voi olla sama ajatus, eikä treeneissä varmastikaan olisi juuri muita meidän lisäksi, joten päätin lähteä treenaamaan. Ja hyvä päätös se olikin. Opeteltiin nimittäin takaaleikkaamista ja siinä minulla onkin rutkasti harjoittelemista. Onneksi mökiltä löytyy muutama hyppyeste, joilla voidaan jatkaa harjoituksia.

Nera & kapula
Treeneissä oli meidän lisäksi vain yksi koirakko, joten saatiin melkein yksityisopetusta. Treenattiin takaaleikkaamista estesarjalla hyppy-hyppy-putki, ja tarkoitus oli tehdä takaaleikkaaminen toisella hyppyesteellä.

Ei ollut mikään helpoin mahdollinen harjoitus meille. Syystä, että en osaa vieläkään ohjata oikealta puolelta, eikä koira osaa lukea minua oikealta puolelta. Joten, kun lähdin kiertämään koiran takaa vasemmalle puolella (koira oikealla), putkeen irtoaminen ei oikein luonnistunut. Pakko harjoitella tuota oikealla puolella olemista ja sinne suuntaan palkkaamista, niin Nerakin oppisi katsomaan ohjausta myös siltä puolelta. Myös irtoamista pitää vielä treenailla.

Sain kyllä kouluttajalta hyviä vinkkejä ja kärsivällistä ohjausta, mutta itselleni agilityn ohjauskiemurat on joskus hankala hahmottaa. Tajusin sentään mitä takaaleikkauksella haetaan, mutta helpointa olisi ollut juosta koira vasemmalla puolella vaan :D

Jade palloilee

Saatiin kuitenkin pari ok suoritusta tästäkin. Pitää vain itse keskittyä siihen, etten huido käsillä ja että pidän vartalon menosuuntaan päin koko ajan. Innokkaana jatkamme tämän parissa treenaamista ja ensi viikolle olenkin jo suunnittelut irtoamis- ja takaaleikkaustreenejä.

Tässä vielä muistilistaa takaaleikkaamisesta
- Ohjaajan täytyy vaihtaa puolta samaan aikaan, kun koira lähetetään esteelle
- Koiran on oltava edellä, eli irrottava hyvin
- Takaaleikkausta kannattaa käyttää, kun ohjaajan pitää vaihtaa puolta, esteeltä käännytään tai koira on kaukana edessä

Tatti vetää
Valkovarvas Jade
Tara-mummukka tomerassa kunnossa
Mallina oleminen on tylsää...!
Loppuun otettiin vielä rengasta ja putki+rengas-yhdistelmää. Rengas on vähän vieraampi este meille, mutta ei Nera sitä ihmetellyt. Pari kertaa hyppäsi renkaan vierestä, mutta todennäköisesti vain siksi, että ei hahmota estettä vielä kunnolla. Rengastakin pitää treenata ihan yksittäisenä esteenä ja siihen irtoamista myös.

Mukavat treenit ja saatiin tosiaan paljon "kenttäaikaa", kun oli niin vähän porukkaa paikalla. Sateisella, kylmällä säällä on siis hyvätkin puolensa :) Tosin ohjaajalla on nyt aavistuksen flunssainen olo...



Eilen käytiin myös katsomassa shelttipentuja Saaralla ja vähän kuvailemassa lauman pölkkärivahvistuksia. Tekstin lomassa siis kuvasatoa eiliseltä :)




tiistai 26. kesäkuuta 2012

Mennään metsään

Tänään sain aikaiseksi käydä polkemassa jäljet tytöille läheiseen metsikköön.

Pääpaino oli janatreenissä, koska muutenhan Nera ajaa jäljen hyvin ja kepitkin nousee. Tein siis noin 300m jäljen ja janalle lähdettiin viistosti kohti jälkeä, jotta takajäljen nostaminen olisi hankalampaa. Nera löysi hienosti jäljelle ja eteni janalla rauhallisesti haistellen yrittämättäkään takajäljelle. Kepit löytyivät, mutta yhden tiukan kulman ajoi turhan löysästi. Pitänee tampata seuraavalla jäljellä kulma tarkemmin.



Neran työskentely oli rauhallista ja itsevarmaa. Maastona oli osittain soinen sammalpohjainen metsikkö, jälki vanheni noin 40 minuuttia ja sen vanhetessa saatiin pieni sadekuurokin päälle.

Hienoa työskentelyä Neralta ja seuraavalla jäljellä vaikeutetaan janaa hieman ja tallaan tiheämmin kulmat, jotta niihin ei jää liikaa löysää.


Jade posotti oman jälkensä taattuun tahtiin, eli lujaa ja seilasi jäljen päällä. Tosin pysyi jäljellä silti hyvin ja ajoi kulmat tarkasti, löytäen kaikki kepit, joten hyvä jälkitreeni se oli Jadellekin. Jaden kanssahan ei olla menossa kokeisiin, niin ei tarvitse puuttua noihin ongelmakohtiin - kunhan akka pääsee muutamat jäljet kesäisin ajamaan, niin se on pääasia. Jadella kuitenkin on hirveä halu tehdä hommia, niin kokoaikaiselle eläkkeelle sitä en ole vielä laittamassa. Säiden ja sen hetkisen kunnon mukaan treenataan jatkossakin :) Viis tyylipisteistä.

Ensi viikolla otetaan yhdet ruututreenit ja ainakin Neralle jälkitreeniä myös. Nerppu pääsee  myös agilitytreeneihin ja tottistelemaan :) Kesä <3

Belgilehdessä oli tuttu kaveri :)

torstai 21. kesäkuuta 2012

Purkittelua

Eilen saatiin yksityisopetusta meidän lempparikoutsi Pamulta ja aiheena oli palkkaaminen ja vireen nostaminen. Paula oli keksinyt meille uuden palkkaustavan ja sanotaan sitä nyt vaikka purkitteluksi paremman nimen puuttuessa ;) Palkkauksessa käytetään edelleen hyödyksi Nerpun ahneutta ja yritämme yhdistää siihen saalisvietin. Onnistuneesta suorituksesta palkaksi saa namipurkin, mikä täytyy saalistaa.

Tätä purkittelua ei käytetä jatkuvasti palkkauksessa vaan aina silloin tällöin, jotta palkkaamisessa säilyy yllätyksellisyys. Purkkipalkka näkyi toimivan Neralla oikein hyvin, se oli erittäin tarmokas ja touhukas ja purkit oli melkoista herkkua. Otimme lähinnä sivulletuloja ja seuraamispätkää Neran kanssa, ja sitten vein sen odottelemaan vuoroaan. Näki heti, että Nera odotteli innokkaana omaa vuoroaan ja ihmetteli, kun ei päässytkään jatkamaan hommia välittömästi. Odottelukin oli sille hyvää harjoitusta, koska se selkeästi halusi tehdä ja saada palkkansa. Pyritäänkin jatkossa juuri siihen, että koira haluaa tehdä koko ajan, mutta tehdään vain silloin kun minä haluan. Ei niin, että junnutetaan tunnin verran jotain ja vireen taso heittelee koko ajan.

Loppuun otimme piilopaikallaolon, kestoltaan reilu minuutti. Nera pysyi hienosti ja vapautin purkkipalkalle.

Eilisissä tokoissa koin muutamankin valaistumisen hetken, joten näillä eväillä on hyvä jatkaa :)) Kiitos koutsille!


Vaikka yleensä en mielellään yhdistä agilitya tokoon, niin eilen tehtiin siihen poikkeus. Ohjatut agiharkat oli peruttu, joten oli pakko saada vähän tuntumaa esteisiin tälläkin viikolla. Hallissa olikin esteet meille sopivassa järjestyksessä.

Otimme alkuun keppejä ja sehän sujuu jo hienosti, kunhan Nera pääsee rytmiin heti ensimmäisestä välistä asti oikein. Vauhtiakin oli jo :) Siiten yhdistin pujotteluun pitkän suoran putken ja hypyn. Hypyn taakse vein namialustan. Tämäkin estesarja rymisteltiin vauhdilla läpi ja hyvin Nera irtoaa putkeen ja putkesta hypylle, vaikka jäänkin armottomasti jälkeen.

Sitten tehtiin U-muotoinen rata, jossa toisella suoralla oli kaksi hyppyä ja toisella nuo hyppy-putki-kepit. Tässä tuli jo ohjaajalle hiki, sen verran lujaa sai juosta...
Mutta erinomaisen hauskat pikkuagitkin saatiin aikaiseksi. Toivon mukaan ensi viikolla olisi taas ohjatut treenit. Siihen asti harkkaillaan hyppyjä ja keppejä kotosalla :)



maanantai 18. kesäkuuta 2012

Esineruutua ja noutoa + vähän agiakin

Viime viikko vietettiin Yli-Iissä ja kaiken muun mukavan kesäisen puuhastelun lisäksi tuli treenattuakin. Toko SM-kokeen jälkeen tuli pikkuinen hyydähtäminen, mutta eihän sitä malta olla kokonaan treenaamatta sittenkään.

Mäkäräisparven kera käytiin tekemässä esineruutua metsässä. Pakko olla tyytyväinen Neran työskentelyyn ruudussa. Aikaa en ottanut, mutta haki kaksi esinettä varmasti kahden minuutin sisään. Nopeat pistot, hyvät luovutukset ja se vauhti ja tarkkuus ruudussa. Hieno Nerppuli! Jadekin malttoi jättää kunniakierrokset tällä kertaa väliin ja teki sekin kaksi nopeaa, hyvää pistoa. Ensi kerralla pitääkin päästää Jade ruutuun ensimmäisenä, katsotaan mitä Nera on siitä mieltä.


Tottiksessa ollaan treenattu paikallaoloa, kaikkia AVO-liikkeitä sikinsokin sekaisin ja etenkin noutoa, mihin ollaan saatu hurja vauhti aikaiseksi. Kaukot on olleet tosi hyvät, jäävät samoin. Luoksetulon stopissa on vielä hiomista. Pysähtyy kyllä kuin seinään, kun saa suullisen ja käsimerkin, mutta pelkällä suullisella menee läpijuoksuksi ja pelkällä käsimerkillä himmailee muutaman askeleen eteenpäin. Takapalkka ei tässä käy, koska ennakoi liikaa sitten, eikä lähde kunnon vauhtiin.

Projekti "paikallaolo varmaksi" jatkuu edelleen. Paikkista otetaan ihan kaikkialla, eri pituisia jaksoja erilaisissa häiriöissä. Hyvin se pysyy, mutta en kuitenkaan luota lähellekään 100% paikkikseen vielä, joten sulkeiset sillä saralla jatkuu hamaan tulevaisuuteen asti ;)

Jade fiilistelee silmät kiinni


Vireen ylläpitämiseksi mietitään erilaisia palkkaustapoja. Koutsi-Pamu onkin kehitellyt meille uuden palkkausmetodin, jota päästään kokeilemaan keskiviikkona :)

Agitreenit on tältä viikolta peruttu, joten otamme pienimuotoiset agiliitelyt keskiviikon tokojen jälkeen. Pujottelua, puomia ja hyppyjä otetaan ainakin. Ehkä se A-estekin, Neran mieliksi :D Pujottelua ollaan otettu myös möksällä ja se sujuu jo suht sulavasti. Jadeen verrattuna meillä on Neran kanssa kuitenkin olematon vauhti ja desibelitkin ihan nollissa ;) Jadesta kun keppejä ei voi suorittaa kiljumatta. Mutta Jaden puolustukseksi on pakko sanoa, että se suorittaa kepit itsenäisesti ja tosiaan erittäin vauhdikkaasti. Se on taas itselleni positiivinen kannuste, kun olen kepit yhdelle koiralle saanut opetettua noinkin hyvin, niin kyllä me Nerankin kanssa vielä saadaan ne hyvin hanskaan.

Kaunis Nera

Koira-aiheista hieman sivuraiteille: latasin toiselle koneelle kokeiluversion Photoshop Elementsistä ja nyt pystyy paremmin arvioimaan kumman kuvankäsittelyohjelman laittaisin. Photarilla tuli värkkäiltyä uusia bannereita blogia varten. Pääsee taas vähän muokkailemaan blogin ulkoasua rajatuilla taidoillani tietokonejutskissa :D


PS. En tiedä mitä Blogger sekoilee, kun välttämättä haluaa korostaa osan tekstistä värillisellä pohjalla :/ Menköön tällaisena tällä kertaa sitten, kun en jaksa alkaa etsiä syitä moiseen bugitteluun juuri nyt. 
MUOKS. - Sainkin apua ongelmaan, kiitos! :)


tiistai 12. kesäkuuta 2012

3 x 3

Takana SM-toko reissu Kuopiossa. Tulokset ei meidän tiimin osalta olleet päätä huimaavia, mutta sentään kaikki kolme tekivät tuloksen ;) Kaikille siis kolmostulos, mihin otsikkokin viittaa.

Neralle häiriötä oli varmaan liikaa. Pisteitä en muista, enkä edes nähnyt suurinta osaa yksilöliikkeiden pisteitä, mutta sen tiedän, että häiriö ja huono vire näkyivät kamalana seuraamisena ja paikallaolo nollattiin, kun Nera ei mennyt maahan (ja pöljänä annoin sen kolmannenkin maahan-käskyn).

Poppanen paikallaolossa

Positiivisia puolia oli mm. se, että Nera pysyi paikallaolossa istuen sen kaksi minuuttia. Pysyi kuin pysyikin. Jäävät liikkeet menivät hyvin (niissäkin jätätti seuraamisissa kyllä, mikä varmaan näkyy pisteissäkin) ja hyppy onnistui todella hienosti, vaikka lähetinkin hyppyyn kummallisen vinosti (kun en tiennyt olisinko saanut vielä vaihtaa paikkaa ennen valmis-käskyä).

Reissukaverit Poppanen & Hippa
Mina-aussi
ALO3 siis ja alokasluokka on nyt nähty meidän osalta. Jäädään treenaamaan vireen ylläpitoa, kestoa ja erilaisia häiriöitä ja jatketaan syksymmällä AVO-luokkaan alkuperäisen suunnitelman mukaan :)

Mitenkään paha maku suuhun reissusta ei todellakaan jäänyt, vaikka tuloksilla ei juhlittukaan. Tiesin jo etukäteen, että ykköstulos tuollaisessa häiriössä ei ollut mikään realistisin tavoite, vaikka kaikki liikkeet hallussa onkin (ainoastaan paikallaolossa siis ollut epävarmuutta). Silti yllätyin siitä miten huonossa vireessä Nera kehissä sitten olikin. No, oppia ikä kaikki ja tästäkin kokemuksesta opittiin paljon. Ens kerralla paremmin :D Oli kuitenkin kiva seurata paikanpäällä muiden kisaamista ja matkaseura oli oikein mukavaa :) Kiitos vain Paulalle ja Eevalle!


Nyt keskitytään kaikkeen hauskaan, eli agilityyn ja jäljestämiseen, ja aletaan sitten pikkuhiljaa katsella taas AVO-liikkeitä ja pk-tottista :)


Lisää toko SM-kuvia galleriassa :)



keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Miten ois juoksukontaktit...?

Ehkä ei kuitenkaan, juoksukontakteja siis :P Agilitypäivitystä tiedossa,  kun illan treenit on tuoreessa muistissa vielä.

Tänään paikalla oli viisi koirakkoa, mutta saatiin silti kivasti tehtyä harjoituksia. Ensimmäisenä otimme pujottelua. Siinä on kyllä vielä tekemistä, mutta Nerppu on jo hiffaamassa ideaa - se ihan selkeästi jo hakee itse kepit ja katsoo vähän menosuuntaankin, sen sijaan, että olisi totaalisen fiksoitunut mun lihapullakäteen ;) Oli puhetta, että Neran kanssa keppejä voisi vielä treenata ajureilla, mikä ei varmaan olisi ollenkaan huono idea.

Kesä ja hyttyset on täällä...!


Ensi viikolla saan kepit pystyyn jo pihallekin, joten ankaraa pujotteluharjoittelua tiedossa :) Mietin ostaisinko 12-sarjan kepit, kun monessa nettikaupassa niitä edullisesti myydään.

Seuraavaksi yhdistettiin keppeihin hyppy, jonka taakse vietiin makupala-alusta. Tässä vaiheessa Nera selkeästi alkoi jo tajuamaan pujottelun ideaa (lamppu syttyi pään yläpuolella), mutta pariin kertaan meinasi karata namialustalle. Sitten saatiin tosi kivoja onnistumisiakin tähän.

Loppuun puomia ja puomilta hyppy. Ajattelin, että tää nyt on pala kakkua Nerpulle, mutta Nera päättikin mennä niin vauhdikkaasti puomin, että kontaktitkin meni juoksukontakteiksi. Siihen ei pyritä, koska sitten mulla ei ainakaan oo mitään toivoa pysyä koiran perässä :D Nytkin teki tiukkaa. Irtoamisessa ei siis ongelmaa, eikä kontakteissakaan, kun muistin, että meillä on sellainenkin käsky kuin "odota" - toimi kummasti ;)

Taas oli tosi mukavat treenit. Mun selkä ei hirveesti tykkää agilitystä, mutta toivon, että sekin tässä kesän mittaan vertyy sen verran, että voidaan syksyllä jatkaa agiakin. Tää on niin hauskaa, ettei voida pelkän tokon varaan jäädä :D

Pikkutottistakin otettiin omaa vuoroa odottaessa. Paikallaolot oli tosi hyviä, samoin jäävät. Huomenna mennään ottaan viimehetken paniikkiviimeistelyt, koska otettiin agissa hyppyä namialustalla ja Neralla jää tuollaiset jutut niin hyvin mieleen, että se voisi ihan hyvin kokeessakin etsiä hypyn jälkeen namikuppia :P




tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kohtauspäiväkirja

Unohdin kirjoittaa noihin aikaisempiin postauksiin Jaden epikohtauksista, jotka olivat 25. ja 26.5.

Perjantain kohtaus oli todella lievä, lähinnä seiniä päin kävelyä ja tuli pissat/kakat/oksennus samassa rytäkässä. Toki sekin kuulostaa pahalta näin, mutta Jade ei kaatunut eikä krampannut juuri ollenkaan. Jadella on muutaman kerran aikaisemminkin ollut tällainen pikkukohtaus.

Lauantaina sitten kramppasi vähän kauemmin, ehkä pari minuuttia.

Viime syksynä oli sama homma, että näitä kohtauksia tuli useampi juuri muutamaa kuukautta ennen juoksua. Jadelle odotan juoksua heinäkuulle ja se juoksee melkotarkasti kuuden kuukauden välein. Sterilointi on sitten alkuvuodesta 2013, toivottavasti se vähentäisi kohtauksia, vaikka helpollahan tässä on päästy.

Jade oli minusta outo jo pari päivää ennen kohtausta. Erittäin levoton ja silmissä sellainen vähän poissaoleva, lasittunut katse. Mielestäni se oli kohtausaura, jonka voi havaita ennen varsinaista kohtausta.

Tässä linkki erittäin hyvään artikkeliin koirien epilepsiasta.


Nyt Jade on ollut oma itsensä taas, mutta voihan olla, että tässä ennen juoksua vielä joku kohtaus tulee. Kummasti sitä vain oppii elämään tämmöisenkin asian kanssa.




maanantai 4. kesäkuuta 2012

Tokotutinat ja -turinat

Ja nyt vuorossa raporttia viime päivien tokoiluista.

Kävimme Neran kanssa torstaina hallilla treenaamassa Paulan ja Poppasen seurassa. Ohjelmassa oli perussettiä ALO-luokasta ja noutoa. Tärkeimpänä onnistumisena paikallaolo kaksi minuuttia, vaikka kaikki muutkin liikkeet sujuivat hyvin. Loppuun palkkasin Neraa putkeen irtoamisella, mutta Nera halusi vain A-esteelle, joten otimme sitten sitä "loppupalkaksi". Hypyn otin tahallaan ihan liian korkealla esteellä, koska halusin nähdä hyppääkö Nera, jos korkeutta onkin vähän liikaa (Nerallahan oli aikaisemmin epävarmuutta hypyllä) - hyvin hyppäsi ja nätisti jäi seisomaan.

Eka kuvan fiilistelyjen toinen puoli ;)

Eilen oltiin sitten Linnanmaan liikuntahallin nurtsilla vähän isomman sakin kanssa ja saatiin koemainen paikallaolo otettua. Nera meni maahan vasta toisella käskyllä ja jäi vähän vinoon. Sitä pitää treenata nyt myös, että jätän koiran oikeaan asentoon ja pyrin saamaan kontaktin juuri ennen maahan-käskyä, jotta ei tarvitsisi sitä toista käskyä. Mutta positiivista oli se, että Nera pysyi maassa, VAIKKA satoi vähän vettä ja nurmikko oli märkä (ja inhottava siis). Oli se turhan levoton, eli vilkuili ympärilleen, nappasi suuhunsa yhden öttiäisen lennosta ja haisteli nurmikkoa, mutta pysyi kuitenkin. Koska koe on lauantaina, niin en ehdi tuohon paikkiksen vireeseen puuttua millään tavalla - pääpaino on siinä, että siellä maassa pysytään, vaikka se ei ei niin kivaa olisikaan ja siinä on viime aikoina onnistuttu.


Noutoa otettiin vauhtinoutona ja sitä vauhtia riitti niin kapulaa haettaessa kuin sitä palauttaessa. Noudosta on alkanut tulla Nerpun lemppariliikkeitä tämän hetsaamisen ja innostamisen avulla.

Jäävät sujuivat myös erinomaisesti. Jopa liikkeestä maahanmeno märällä nurmikolle oli nopea. Luoksetulo muuten täydellinen, mutta aavistuksen vino perusasento - eli sitä pitää vähän hioa ennen koetta.


Seuraamisissa piti hyvin kontaktin ja teki perusasennot (siitä märästä nurmesta huolimatta edelleen). Hypyssä tuli vähän ongelmia, koska hypyn takana oli jokin hirmu hyvä haju, mikä oli toisiakin koiria haitannut. Kun siirsin hypyn, Nera teki oikein hyvät hypyt. Mutta tietenkin tuo ensimmäinen epäonnistuminen jäi vähän kaivelemaan, joten käymme tällä viikolla hallilla vielä ottamassa pienet hyppysulkeiset.

Ihan hyvin treenit ovat sujuneet, pientä epävarmuutta on joissakin liikkeissä, mutta lähdetään kokeeseen tekemään liike kerrallaan ja pyritään yksilöliikkeissä mahdollisimman hyviin suorituksiin ja mukavaan fiilikseen. Katsotaan tämän kokeen jälkeen jatkanko ALO:ssa kesän mittaan vai siirrynkö suosiolla jo AVO:n pariin syksyn kokeita silmällä pitäen. AVO:ssa on meille mukavia liikkeitä, kuten kaukot ja nouto, eikä seuraamistakaan niin paljon :) We'll see.


Kuvituksena kirjoituksessa on tällä kertaa toukokuisia otoksia ja koska minulla on kokeiluversio Paint Shop Pro:sta, niin on luonnollisesti pitänyt taas harjoitella kuvanmuokkausta. Olen luvannut toimia kuvaajana siskoni häissä, joten kuvien muokkaustakin pitää opetella enemmän - ja ihmisten kuvaamista myös ;) Pohdiskelussa on ostanko tuon kyseisen Paint Shop Pro X4 vai tutun ja turvallisen (sekä kalliimman) Photoshop Elementsin. Facebookissa kyselinkin jo suosituksia ja mielipiteitä kyseisistä ohjelmista, mutta kysytään nyt täälläkin, kun moni bloggaaja harrastaa valokuvaamista myös.


Paint Shop Pro:ssa minua häiritsee tuo kuvien pienennys-ominaisuus, mikä on erilainen kuin Photoshopissa ja Gimpissä - en löydä mistään sitä kohtaa, missä kuvan mittasuhteet voisi säätää kuvaa cropatessa suhteessa 2:3 jne. Onko PSP:ssa tuollaista ominaisuutta? Löydän vaihtoehdoiksi vain senttimetreissä ym. ilmoitetut koot, mutta ne eivät auta noissa mittasuhteissa tai sitten olen vain liian blondi.