maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulu tulla saa...

Oikein Mukavaa Joulun Aikaa kaikille blogin lukijoille ja tänne sattumalta eksyneille...! Merry Christmas to all our readers and friends...!



Kaikkea hyvää Uudelle Vuodelle 2012...! Wishing for a Happy New Year for us all...! 

tiistai 13. joulukuuta 2011

Tunnaripainajainen ennen Joulua

No ok, ehkä otsikko on hiukan liian dramaattinen ;) Eilisissä treeneissä tunnari meni säheltämiseksi, mutta muuten oli hyvät treenit ja Nerpulla virtaa kuin pienessä pitäjässä, vaikka talsittiinkin hallille 45 minuuttia kiertoteitä pitkin. Lunta on (toistaiseksi) tosiaan sen verran, että kuntopolulle ei ole enää asiaa ilman suksia ja koiran kanssa, joten joudumme hiihtokauden ajan kiertämään hallille kauempaa. Itse olin aika hyytynyt auraamattomilla teillä tallustamisesta, mutta Neran innokkuus oli onneksi tarttuvaa sorttia ja saatiin vireen kannalta tosi mainiot treenit alle.



Minulla oli treenisuunnitelmakin (hyvä minä!), mutta ei ehditty toteuttaa siitä puoliakaan tällä kertaa, mikä oli ehkä ihan hyväkin asia. Välillä on kiva keskittyä vain yhteen kahteen liikkeeseen, eikä junnata samojen asioiden parissa joka kerta. Nerppu siis säästyi mm. kapulasulkeisilta. Sen sijaan treenattiin tunnaria ja ruutua, paikallaoloa ja kaukoja.

Paikallaolossa olisi voinut kokeilla hallista poistumista, mutta taidan jättää sen hieman myöhemmäksi (ja ehkä ensimmäiset sellaiset treenit tehdään ilman häiriötä). Menin sen sijaan A-esteen taakse kyyhöttämään ja tarkkailin Nerppua välillä. Nera makoili skarppina, eikä tainnut kylmyyskään vaivata tällä kertaa. Kun yksi rivin koirista nousi seisomaan ja ohjaajat palasivat, jäin vielä hetkeksi selin päin Nerppuun. Kouluttaja-Jenna kävi häiriköimässä Neraa kyykistyen koiran taakse. Hienosti Nerppu malttoi olla paikallaan vähän erikoisemmassakin häiriössä.

Lumipyllähtämisen mestari Nerppu

Sitten tunnaritreeniin. Neran kanssa ollaan harjoiteltu "oman" etsimistä jo pitkään. Nyt olen ottanut oman kapulan lisäksi vieraan kapulan, jotta tunnarin idea alkaisi vahvistua. Tämä on toiminut hienosti, Nerppu on käyttänyt nenää ja tuonut lähes poikkeuksetta oman kapulan takaisin. Eilisissäkin treeneissä alku vaikutti niin lupaavalta, että vaikeutimme treeniä lisää (ottamalla mukaan paljon vieraita kapuloita) ja siinä vaiheessa Nera päätti lopettaa nenän käytön kokonaan. Kapula kuin kapula kelpasi :P Tästäpä aloitammekin seuraavaksi tunnarisulkeiset. Olen ehkä tehnyt liian helppoa treeniä ja jatkossa vaikeutamme treeniä pikkuisen, pitäen tietenkin OMAN vielä hieman erillään vieraista kapuloista. Eiköhän tunnarikin tästä ala taas pelittää :) Nerassa on se hieno juttu, että se hoksaa todella nopeasti mitä pitää tehdä ja virheet on melko helppo korjata.

Ruudussa tämä uusien asioiden omaksuminen näkyi hyvin. Olen vasta opettanut Neran jäämään ruutuun, aikaisemmin se on käynyt ruudussa kosketusalustalla ja hakenut palkan minulta. Nyt se juoksee ruutuun, koskettaa jalalla alustaa ja kääntyy minua kohti seisomaan. Mahtavan näpäköitä stoppeja ruudussa. Hyvä Nerppuli...! Treenataan nyt ruutuun seisomaan jäämistä tovi ennen kuin jatketaan liikkeessä eteenpäin.

Hei kuuraparta :)


Kaukoissa pidin palkan kädessä ja sillä sainkin vauhdikkaat vaihdot liikkeeisiin. En kylläkään tiedä kannataako palkkaaminen heittämällä, koska silloinhan koira monesti irtoaa paikaltaan, jos nami ei lennä suoraan suuhun tai jalkojen eteen. Tosin oikea toimintakin on merkattu naksuttamalla ennen palkkausta.Katsotaan miten liike etenee tästä ja miten palkkausta pitää muuttaa/jos pitää.

Ihan loppuun otin kolme hyppyä vain niin, että koira hyppää ja minä juoksen esteen taakse palkkaamaan. Kokeillaan nyt auttaisiko tämä irtoamisessa kauemmas :)


Kotiin päästiin Paulan kyydillä, joten saatiin tällainen pehmeä lasku hiihtokauden kiertolenkkeilyyn :DD

PS. Pakko lisätä tähän, että kuvat ovat viime talvelta, tuo kuurapartakuva on vieläkin vanhempi :) Lunta on kyllä parisenkymmentä senttiä maassa ja koko ajan sataa jotain lumentapaista lisää, mutta valoa ei ole ollut tarpeeksi kuvaamista ajatellen - siksi treeniraporttia piristämässä on vanhoja, hyvin lumisia kuvia :D

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Lunta tupaan

Eilen oli meille tämän vuoden viimeiset PB-treenit ja kohta jäädään KAS:sinkin tokoista joulutauolle. Mutta pistetäänpä vielä eiliset puuhailut pakettiin ennen lomapuheita ;)

Ohjaaja kärsi lievästä pikkujoulukrapulasta (ja olipa muuten hauskat pikkujoulut perjantaina!), mutta Nerppu oli hyvässä vireessä ja teki hommia ihan iloisesti. Seuraamispätkissä oli hyvä kontakti ja vire, hyvät perusasennot. Täyskäännökset olisivat voineet olla tiukemmat, joten niissä pitää palkata taas enemmän. Paikallaolot olivat hyvät, otettiin kaksi paikallamakuuta ja yksi istuen. Kaukoissa vaihdot olivat nopeammat, kun pidin palkan kädessä ja olin itse lähempänä koiraa. Stoppeja otettiin kiertämisen avulla ja olipas oikein nopeita ja tarkkoja pysähdyksiä. Lisäksi otin nopeita maahanmenoja perusasennosta ja kontaktia. Kapulan pito sujui oikein mainiosti ja nouto otettiin kokonaisena liikkeenäkin pari kertaa. Loppuun hyppy, joka oli ehkä Neralle turhan korkea - hyppäsi kyllä empimättä, mutta jäi istumaan ihan esteen taakse, enkä voinut (tai edes halunnut) siitä hyppäyttää takaisin. Otettiin sitten takaisinhyppääminen erikseen.



Hypyssä pitää nyt vähän korjailla tekniikkaa. Neran pitäisi irrota kauemmas. Namialustaa ei voi tässä käyttää, koska Nera alkaa helposti tarkistamaan löytyykö alustaa ennen hyppäämistä, joten jotain muuta pitää miettiä. Samoin kaukoissa pitää vielä kehitellä parempaa palkkaustapaa.

Tänään ja eilen käytiin belgipoppoolla lenkillä, ja nyt sitä paljon kaivattua lunta on sitten saatu oikein kunnolla :D Ja koko ajan sataa lisää. Jade nauttii lumesta - siinä leikkimisestä ja sen syömisestä - täysillä. Joka aamu se on ihan yhtä ilahtunut ja yllättynyt lumen määrästä, huvittava otus... :)

torstai 8. joulukuuta 2011

It's beginning to look a lot like Christmas...

Otsikosta sen ehkä jo osa päättelikin - vihdoin on saatu lumikerros maahan :) Tosin lämpötila heiluu yhä nollan molemmin puolin, joten ehkä pysyvästä lumesta on vielä turha puhua. Nyt enää uupuu pakkaset...! Auringosta on kai turha haaveillakaan näillä korkeuksilla tähän aikaan vuodesta ;)


Kuvat näyttävät melkein mustavalkoisilta, kun valoa oli niin vähän ja luntakin satoi koko ajan lisää, mutta eiköhän noista tämänhetkisen lumitilanteen näe jotenkuten. Ja tyttöjen turkkitilanteen: toisella sitä toistaiseksi on - toisella taas niin vähän, että saa olla kuvissakin taka-alalla tämän pahimman nakuvaiheen ;)

maanantai 5. joulukuuta 2011

Kuono kohti vuotta 2012...!

Tässäpä meille tavoiteltavaa ensi vuodeksi :)

Toko: AVO1 ja riippuen siitä miten helposti ensimmäinen ykkönen saadaan, niin TK2-koulariakin voisi tavoitella. Jokatapauksessa avo-luokan kokeita tulossa ja syksyllä haemme VOI-tokoryhmään, niin alamme sitten keskittyä enemmän ylempien luokkien liikkeisiin, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan :)

PK: Tietysti BH-kokeen suorittaminen on se ykköstavoite. Maasto on pientä viilausta vaille kunnossa (janatreeniä lisää), mutta tottiksessa on tekemistä noutojen kanssa. Jälkikoetta lähdetään kokeilemaan, jos tottis saadaan kuntoon.

Agility: Ajattelin, että kesäkaudelle voisi ilmottautua agiryhmään. Nerahan osaa yksittäiset esteet ja tekee hyvin pientä radanpätkääkin, niin voisi olla kiva kokeilla jossain vaiheessa vaikka möllikisoja. Sitä ennen minun pitäisi oppia ohjaamaan koiraa :D Se olkoon tavoitteemme agissa.

Näyttelyt: Ensi vuonna suunnataan vähän ulkomaillekin kokeilemaan, josko niitä cacibeja irtoaisi jostain :) Suomessakin käydään lähinäyttelyissä tuomari- ja turkkitilanteen mukaan. Tämä vuosi ainakin osoitti sen, että turkittomana Nerppua on turha viedä kehiin. Toivotaan siis, että sitä turkkia olisi noiden ulkomaan reissujen aikana...! :D Niin ja jos jollakulla on samanlaisia ideoita, niin matkaseura on enemmän kuin tervetullutta :)



Lisäksi ensivuodelle on suunnitelmissa luonnetestaus ja silmäpeilaus jossain vaiheessa vuotta.

Jaden osalta tarkkaillaan epitilannetta ja mietitään jatkosuunnitelmia tilanteen mukaan (sterilointi, mahdollinen lääkitys). Ja tietenkin Jadenkin kanssa jatketaan treenailua tokon ja jäljestämisen parissa, kun intoa ja taitoa löytyy. Jadekin saatetaan luonnetestata, mikäli kohtausväli pysyy pitkänä jatkossa.

Toivotaan, että tytöt pysyy terveinä ja jos vaikka asuntotilannekin kirkastuisi tässä jossain vaiheessa, niin se olisi aika mukava lisä :)

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Belginä muiden joukossa

Eilen käytiin treenaamassa Pohjoisen Belgien treenivuorolla ja tutustumassa OKK:n halliin, joka olikin meluisa, kaikuva ja hämärä, mutta lämmin (tosi pakkastakaan ei tainnut olla kuin asteen verran). Treenailtiin suunnitellun ohjelman mukaan ja pidettiin pari taukoakin, mitä yleensä en malta/muista pitää. Tosin tauoillakin otettiin kontaktitreeniä :)

Nerppu toimi vieraassa hallissa vieraiden koirien keskellä ihan norminerpusti. Tosin maahanmenot olivat hirmuhitaita - sitä en tiedä johtuiko se hitaus uusista puitteista vai ihan jostain muusta. Jokatapauksessa maahanmenoihin, niin kaukoissa kuin muissakin liikkeissä tarvitaan vauhtia lisää. Treenataan siis sitä nyt vähän enemmän.



Otimme pari paikallaoloa, jotka olivat hyviä. Piilopaikallaoloa en ottanut, koska hyvää piiloa ei ollut, enkä viitsinyt vieraaseen halliin yksinkään jättää noin vain, mutta harjoiteltiin sitten kerran BH-tyyliin, kerran istuenpaikallaolo ja sitten yksi niin, että ehdin vähän käydä Lumikki-pentua rapsuttelemassa kauempana Nerasta.

Kaukot olivat siinä mielessä hyvät, ettei koira liikkunut eteen/taakse ollenkaan, mutta vaihdot oli niin hitaat, että kymppisuoritukseksi ei todellakaan voi kehua.

Luoksetulon stoppeja harjoiteltiin tuolin kiertämisen avulla ja oli tosi nopeita pysähdyksiä ja palkkauskin onnistui ajoitukselta.

Liikkeestä seisominen oli aika jees. Pysähtyi hyvin, mutta aavistuksen vinoon. Päästin takapalkalle suoraan pysähtymisestä. Sitten otin seisomisen paikallaan erikseen, takapalkan kera senkin.

Parasta antia eilisessä oli ehdottomasti kapulan pitäminen ja luovuttaminen. Neralla oli tiukka ote, joka pysyi hyvin, vaikka vähän kapulaa heiluttelinkin reunoilta. Ja ihan itse se keksi tarjota kapulan hakemista, minkä luovuttikin sievästi suoraan eteen hellittämättä otetta ennen lupaa. Kapulasulkeiset ilmeisesti tuottavat tulosta :)



Tarkoituksena oli myös ottaa ruutua, mutta laiskana tyttönä minulla ei ollut omia ruutumerkkejä mukana, eikä kukaan muukaan ruutua väsännyt, joten se jätettiin sitten ensiviikolle ;) Ehtiihän tuota.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Missä viipyy talvi...?

Ei vieläkään kunnon pakkasia ja lunta...! Ylihuomenna ollaan sentään jo joulukuun puolella. Viime talvi oli monen mielestä liian luminen, mutta minusta melkolailla täydellinen - ainoastaan hankikanto jäi vähäiseksi keväällä, mikä rajoitti metsissä kulkemista jonkin verran enimmän lumen aikana.


Eilen oltiin melkein 10 pakkasasteessa ja meillä oli tokotreenit hallilla. Onneksi saatiin kyyti treeneihin; oli nimittäin sen verran pureva viima, että olisimme jäätyneet jo menomatkalla. Kotiinpäin kuljettiin reippaalla vauhdilla, turhia pysähtelemättä. Itse treenit olivat ihan ok, mutta kyllä tuo -10 astetta alkaa olla meidän (tai ehkä ennemminkin minun) kipurajoilla. Harjoiteltiin lähinnä hyppyä, ruutua ja kaukoja. Tila oli jaettu tällä kertaa kahtia, ja vähän turhan tiiviisti joutui tokoilemaan muiden kanssa. Haluan kuitenkin edes vähän tilaa ympärilleni. No, yleensähän hallilla onkin tilaa.

Tarkempaa tokoraporttia sitten loppuviikosta. Lauantaina suuntaamme OKK:n hallille Pohjoisen Belgien tottisvuoroa testaamaan :)

Suurta draamaa ;)

 Jadella oli epikohtaus lauantaina 26.11. Kohtaus oli lievä ja näkyi ainoastaan takapään jäykkyytenä ja sitä seuranneena sekavuutena, joka kesti max minuutin. Toipuminen kesti myös minuutin verran. Missään vaiheessa ei ollut kouristuksia. Kohtauksesta toivuttuaan Jade lähti hakemaan palloa. Viime kohtauksesta aikaa pari viikkoa ja sitä edeltäneestä melkein 11kk. Voi hyvinkin olla, että kohtauksia tulee lisää nyt tyttöjen juoksun aikana - tämäkään ei ollut yllätys, vaikka ikävä juttu tietenkin olikin. Kummankaan juoksu ei ole vielä alkanut, mutta alkaa olla ainakin Jaden kohdalla kysymys ennemminkin päivistä kuin viikoista milloin se alkaa. Nerpun juoksut on mulle suuri mysteeri, mutta kun edellisestä juoksusta on pian vuosi aikaa, ja silloin tytöt juoksivat yhtä aikaa, niin voisi kuvitella, että Nerankin juoksut ovat tuloillaan.

Jade melkein nollaturkissaan; mitä sitä turkilla talvella tekee...? 

Ja ihan päinvastoin mitä sääennustuksissa on luvattu, minä odotan lunta ja pakkasia saapuvaksi ihan näinä päivinä ;)

lauantai 19. marraskuuta 2011

Treeniä, treeniä...

Torstaina oli vuorossa ToToa Paulan ja Hirmujen kanssa :) Mukana menossa oli oikein reipas gööttilapsi Lumikki; tästä linkistä voi käydä kurkkaamassa minkänäköinen pentu kyseessä on. Nerppu oli oikein ihastunut ja innostunut pikkugöötistä, kai se kuvitteli Lumikin olevan miniversio Hipasta :D Jokatapauksessa pennun kanssa treffaaminen oli melkoinen virtapiikki Neralle, joka oli hyvin täpinöissään päästessään tokottelemaan.


Aloitimme kontaktilla ja lyhyillä seuraamispätkillä. Siitä muutama nopea maahanmeno ja siirryimme harjoittelemaan siivekkeen kiertämistä/luoksetulon stoppia. Kiertäminen oli Nerpusta hurjan hauskaa ja se tekikin sen kovalla vauhdilla ja irtosi kaukaakin kiertämään. Se kiersi myös vähän kauempana olevat siivekkeet, sen verran innoissaan touhusta pikkubelgi vaihteeksi oli ;) Oli kieltämättä naurussa pitelemistä, sen verran vauhdikasta kohellusta se oli. Pari stoppiakin otin ja hienosti pysähtyi.

Sitten noutoa. Juostiin yhdessä ja heitin kapulaa. Nopeasti haki ja palautus nätisti eteen. Kerran tiputti, joten kapulan pitämistä pitää nyt oikeasti treenata, eikä vain aikoa.

Piilopaikallaolo noin minuutin. Asteita oli -5 ja hallin maapohja tietysti tosi kylmä. Itse paikallaolo sujui hyvin, mutta sen jälkeen Nerppu nosteli tassujaan. Nyt ei sitten oteta turhan pitkiä paikallaoloja pakkasella hallilla tai ulkona, jotta ei palelun takia nouse istumaan tms.

Pari luoksetulon läpijuoksua otin myös, mukavalla vauhdilla ja sitten paikallaoloa istuen. Liikkeestä seisomisen kahdesti takapalkalla, hyviä. Kaukot oli tosi kivat, oikein erityishyvällä loppupalkalla :) Nopeahkot vaihdot, eikä liikkunut ollenkaan eteen/taakse.

Loppuun otimme hyppytreeniä, jota meitä aikaisemmin hallissa treenannut mölliryhmä oli harjoitellut. Kolme hyppyä, joiden jälkeen nopea istuminen/seisominen/maahanmeno. Kiva harjoitella hyppyäkin vähän eri tavalla. Tosin kun nämä olivat agiesteitä, Nera tarjosi heti siivekkeen kiertämistä :D Jaiks.

Ihan tavis AVO-hyppy otettiin kahdesti ihan tavistokoesteellä vielä, hyvin onnistui sekin.



Nyt suunnittelemaan mitä ensi kerralla (MA) treenataan, vaihtelua rutiineihin ainakin :)

JK: Torstaina saatiin ensilumi maahan :D Pysyikin vuorokauden yli, mutta nyt on taas hieman vetisempi keli. Saisi kyllä tulla jo lumi maahan, pääsisi yrittelemään joulukorttikuviakin - niillähän on kohta jo kiire :DD

tiistai 15. marraskuuta 2011

Maanantaiset tokottelut

Eilisissä KAS:sin tokotreeneissä otettiin ohjatusti paikallaoloa istuen ja maaten (piilo), sekä luoksetulon pysähtymistä siivekkeen avulla ja läpijuoksua luoksetulossa. Paikallaolot sujuivat ihan ok, mutta Nera oli mielestäni aavistuksen levoton piilopaikallaolossa (kurkin aina välillä). Hieman haisteli maata alussa muutaman sekuntin ajan, sitten katseli edessään leikkivää bokserinpentua ja toisia ohjaajia, jotka välillä kävivät palkkaamassa koiriaan. En tiedä johtuiko levottomuus siitä, ettei Nera oikein tiennyt missä loppupalkka on, kun jätin repun aika kauas paikallaolopaikasta, eikä Nerpulla ollut suoraa näköyhteyttä siihen. Vapauttaessani paikallaolosta Nera olikin lähdössä ihan väärään suuntaan palkkaa hakemaan - pitääkin siis vaihdella tuota missä palkka on. Mutta hyvin Nera kuitenkin pysyi paikalla, joten sen kummempia ongelmia tässä ei ollut. Paikallaolo istuen oli oikein hyvä.

Luoksetulon stoppia siivekkeen kiertämisen avulla otettiin heti alkuun. Me harjoiteltiin enemmän sitä siivekkeen kiertämistä ja kauempaa siihen irtoamista, mutta muutama onnistunut stoppikin saatiin aikaiseksi. Nera pysähtyy hyvin, joten jatkamme harjoittelua näin, ja kokonaisena liikkeenä otamme stoppia hyvin vähän ennen koetta. Uskon, että kokeessa se toimii ilman ennakointia - jää nähtäväksi ;)

Läpijuoksussa ei ollut ongelmaa: hyvä vauhti löytyi, kuten tavallista, eikä ennakoinut/odottanut pysäytystä.

Sitten niihin omiin touhuiluihin... Nopeita maahanmenoja treenattiin ja siitä sitten kaksi oikein onnistunutta avo-liikkeestä maahanmenoa. Takapalkan kanssa avo-liikkeestä seisominen, saisi olla vieläkin nopeampi pysähdys, mutta muuten hyvä. Kapulan pitämistä: on edistynyt, malttaa pitää, vaikka kädet tulevatkin kapulan kohdalle, ote hieman löystyy, mutta parantaa sitä. Nouto ei ihan onnistunut oppikirjan sääntöjen mukaisesti, kapula oli tosi inhottava ja hiekkainen. Ensi kerralla otetaan noutoa vähän suunnitelmallisemmin, löydetään sellainen kolo, että on tarpeeksi tilaa ja saadaan tarpeeksi vauhtia.

Hyppy sujui tosi kivasti. Otin taas alkuun kahdessa erässä, eli ensin jätin koiran seisomaan esteen toiselle puolella, käskin istumaan ja "tänne"-käskyllä hyppy luokse ja eteen istumaan. Sitten kahdesti koko liikkeenä.

Seuraamisissakin oli kiva kontakti ja hyvä paikka, käännöksetkin oli ihan jees. Loppuun leikittiin patukalla ja patukkaa kelpasi noutaakin.


Jatketaan tokoiluja joko torstaina tai lauantaina :)

maanantai 14. marraskuuta 2011

Huurteisia häntiä - kuvia metsälammelta

Aurinkopäivä ja pitkästä aikaa pääsi koirien lisäksi ulkoiluttamaan kameraa :) Syksy on vähän huono aika uuden kameran hankkimiseen, kun ei pääse säiden takia paljoa harjoittelemaan, mutta jospa kohta saataisiin vaikka lunta maahan ja sitä kautta vähän lisää valoakin.

Juomatauko

Kuvissa esiintyy vanha tuttu sakki belgialaisia (omien tyttöjen lisäksi Tara & Tatti, sekä sheltti Tinka). Taiga Doo's G-pentuakin vähän kuvailin ulkosalla, mutta pennulle oli vähän liian kylmä ilma poseeraamiseen, joten pari pikaista näpsyä vain otin, eikä säädötkään olleet ihan kohdillaan. SIKSI minä suosinkin kesäpentuja ;)

Hännät huurussa :D

Taiga Doo's Go For It, ja ikää 6 viikkoa. Vauhtia olisi jo löytynyt, mutta tosiaan turhan kylmä ilma pienen pojan kurvailla pihalla.


Bloggerissa näyttää muuttuneet tuo kuvien katselu helpommaksi --> jos haluaa klikata isommaksi jonkin kuvan, se aukeaa nyt omaan ikkunaansa tähän tekstin päälle. Hyvä uudistus! :)

torstai 10. marraskuuta 2011

TOP 10 = Makuja on monenlaisia

Muutamasta blogista löytyi tällainen "haaste", johon haastan kaikki muutkin tutut bloggailijat osallistumaan. Eli oma TOP 10-lista koiraroduista. Omaa rotua ei saisi listalle laittaa, mutta mikä TOP 10 se ilman belgiä olisi...? Eli teen tämän(kin) haasteen vähän omalla tavallani ;) Belgitkin jaottelin vielä muunnosten mukaan, hyi minua...



1. Belgianpaimenkoira groenendael

Perustelut: Koska belgi on paras. Sopivan kokoinen, kaunis ja elegantti, toimiva  ja liioittelematon paimenkoiran rakenne, into tehdä hommia yhdessä ohjaajan kanssa, tietynlainen kiihkeys ja älykkyys, vauhti jne.

Belgejähän on laidasta laitaan, mutta hyvää belgiä parempaa koiraa ei olekaan. Toivoisin tulevaisuudessa näkeväni enemmän rodunomaisia belggareita, jotka näyttävät belgeiltä ja joiden kanssa voi harrastaa haluamaansa lajia. Kasvattajien soisi keskittyvän ulkonän lisäksi terveyteen ja luonteeseen.

Omat belgini ovat keskenäänkin hyvin erilaisia, molemmilla hyvät ja vähän huonommat puolensa, mutta en ole kyllä rotuvalintaa katunut. Sanotaanko niin, että kaikki muut koirat tuntuvat belgiin verrattuna hiukan tylsiltä... :D



2. Belgianpaimenkoira tervueren

Melkein yhtä sievä kuin groenendael ;) Unelmatervuni olisi oikein punainen, oikein mustalla maskilla. Mukava säpäkkä luonnekin olisi plussaa...!



Kuvassa muutaman kuukauden ikäinen Jabu-tervueren.










3. Bordercollie 

Tämä on se rotu, joka voisi kiinnostaa minua belgin lisäksi ihan oikeasti. Jos belgejä löytyy laidasta laitaan, niin bortsuissa hajontaa vasta onkin. Voisi olla haasteellista löytää juuri minun makuun sopiva bc. Vaikka sellaisiakin tietysti on...

Minusta BC on parhaimmillaan erinomainen harrastuskaveri tokoon ja agilityyn. Ulkonäkökin on miellyttävä.



4. Belgianpaimenkoira malinois

Malikassa epäilyttää lyhyen turkin vaikeus... Mielestäni pitkätukat ovat helppohoitoisempia! :D

Jotenkin malikat vaikuttavat onnettomuusalttiimmiltakin kuin grotskut ja tervut. Mutta jos kiva näy-linjainen nappiyhdistelmästä osuisi kohdalle, niin ainakin voisin harkita :)




5. Kelpie

En oikein tiedä kelpiestä mitään, mutta olen tavannut muutaman mukavalta vaikuttavan yksilön. Luulisin, että tästäkin rodusta löytyisi tarpeeksi potkua ja miellyttämisenhalua. 

Ulkonäöltään hieman karu peruskoira, mutta rakenteeltaan toimiva. Liian pieni PK-puolelle...? 

Paimenkoirat ylipäätänsä ovat lähellä minun sydäntäni. 









6. Sheltti

Sheltti on sitten se "jonain päivänä"-rotu.

Haluaisin oikein sievän merle-nartun, jonka kanssa voisi harrastaa agia ja näyttelyitä. Sitten joskus.







7. Australianpaimenkoira 

Tämä on ehkä enemmän sellainen "teoriassa vaihtoehto"-koira. Olen tavannut monta aussia, mutta en kovin montaa, joiden luonne olisi itseäni miellyttänyt. Tässäkin rodussa (kuten bc:ssä) näkyy kyllä rodun äkillinen suosio: kasvattajia ja koiria löytyy laidasta laitaan. Mutta jos joskus sattuisi kohdalle erittäin mielenkiintoinen yhdistelmä, josta löytyisi pentu käyttöön ja näyttöön, niin voisin ehkä harkitakin.











8. Samojedi

 Sammarit ovat tosi kauniita ja jos asuisin maalla (olisi paremmat mahdollisuudet harrastaa vaikka valjakkovetoa tms.), niin voisin hyvinkin ottaa sammarin lauman jatkoksi. Näyttely- ja vetoharrastukseen sopivan yksilön.

Tokossa en ole kovin moneen sammariin törmännyt, eikä tämä taida agissakaan olla kovin yleinen rotu... Vaikkakin poikkeuksiakin löytyy, kuten kuvakin todistaa :)








9. Valkoinen paimenkoira

Jos olisi tarvetta isokokoiselle seurakoiralle, ja sattuisi löytämään hyväluonteisen yksilön... Ulkonäöltään todella kaunis. Harmi vain, ettei yksikään valkkari ole sattunut kameran eteen :/ Joten ei kuvaa tällä kertaa.

10. Hollanninpaimenkoira

En oikeastaan tunne yhtään holskua, eikä niitä ole sattunut samoihin harrastuspiireihinkään. En varmaan kuunaan päivänä tule holskua ottamaan, mutta onhan siihen pieni teoreettinen mahdollisuus... Onhan se sentään paimenkoira ja muistuttaa etäisesti (ulkonäöltä) belgiä.