keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Jälkiviisaat, part 2

Syyslomalla ollaan ehditty jo kaikennäköistä: ollaan tokoiltu, lenkkeilty metsässä ja eilen käytiin jäljestämässä. Eilisen reissu olikin aika rankka, koska poljin kolmet jäljet (Neralle, Jadelle ja Tillille) vaihtelevassa maastossa ja jokaisen kanssa vielä ajettiin ne. Sen lisäksi tallailtiin metsissä kolmisen tuntia ja koirat mennä viilettivät vapaina - voitte uskoa, että oli aika väsynyttä porukkaa illalla :)


Tänään tokoiltiin ja Jaden kanssa treenattiin hyppynoutoa, luoksetuloa pysähdyksin, seuraamista ja noutoa. Koska Jii joutui katselemaan ensin Neran kanssa puuhailua, se oli melkoisessa ylivireessä, mutta ainakin liikkeissä oli intoa ja vauhtia ;) Nerppulin kanssa seuraamista, jäävät, noutoa, ALO-hyppyä, paikallaoloa istuen ja maaten. Paikallaoloissa keskityttiin häiriönsietoon, ja toisen koiran otettiin meidän takana luoksetuloa. Nerppu pysyi hyvin paikallaan. Loppuun otin paikallaoloon molemmat koirat vierekkäin.


Jälkimetsässä tein siis kolmet jäljet. Niistä ensimmäinen ajettiin Tillin kanssa, jolle tehtiin n. 80m jälki kahdella kepillä. Jäljellä oli myös yksi terävä kulma ja tien ylitys. Tilli eksyi pari kertaa jäljeltä, mutta ajoi kulman todella tarkasti. Kepeistä ensimmäinen jäi metsään, mutta toinen nousi jo hienosti. Lisää keppitreeniä vain ja lisää jälkiä, nenä tytöllä toimii ihan hienosti :)

Sitten Neran jälkeen ja se oli taas todella hyvä suoritus. Kulmia oli kaksi, pituutta 300m, vaihtelevaa maastoa, keppejä kolme. Erittäin tarkasti Nera ajoi jäljen, nokka pysyi maassa koko ajan, eikä se poikennut jäljeltä missään vaiheessa. Kepit löytyivät ongelmitta ja ne tuotiin rauhallisesti suoraan käteen. Nappisuoritus. Nera etenee jäljellä päättäväisesti, kohtuullista vauhtia, varmasti, ja vaikka jäljestäminen on sille erittäin mieluisaa puuhaa, mutta se tekee kaiken rauhallisesti. Siinä ei tarvitse liinan päässä kompuroida, vaan käveleskellä rivakasti perässä ja poimia kepit taskuun koiralta. Jospa ehdittäisiin vielä tyttöjen kanssa vaikka ensi viikonloppuna tekemään yhdet jäljet ennen lumien tuloa, nyt kun ollaan päästy niin mainioon vauhtiin.

Jaden kanssa jälki ei ehkä ollut ehtinyt vanhentua tarpeeksi, koska se ei ajanut jälkeä niin tarkasti kuin normaalisti. Jälki oli n. 200 metriä, kaksi keppiä, tien ylitys, kaksi kulmaa. Alku oli hyvä, tien ylityksessä ei ollut ongelmia, mutta ensimmäisen kepin jätti ryteikköön ja ajoi ensimmäisen kulman ohi. Jonkin aikaa etsittyään jälkeä pääsi takaisin jäljelle ja ajoi seuraavan kulman hyvin, sekä löysi toisen kepin. Seuraavalla kerralla tehdään Jadelle pitempi jälki ja yritän vähän hiljennällä sitä alun kaahailua roikkumalla vähän tiiviimmin liinan päässä ;)

Vielä on pari syyslomapäivää jäljellä ja sitten aletaankin odotella joululomaa :D Nera ilmoitetaan Kajaanin KV-näyttelyyn, tässä olisi vielä pari kuukautta aikaa kasvatella kunnon turkki...!

perjantai 22. lokakuuta 2010

Jälkiviisaat

Pientä treeniraporttia ja muita kuulumisia luvassa :) Aloitetaan vaikka siitä, että kävimme Neran kanssa terveystarkissa keskiviikkona. Silmät peilattiin ja samalla kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä. Silmät ovat terveet ja luuston osalta jäädään odottelemaan virallisia lausuntoja Kennelliitosta, mutta ihan hyviltä näyttivät kuvat.


Muun puuhastelun ohella ollaan käyty jälkimetsällä ja tokoiltu. Vaikka aioin jättää janan opettelun Neran kanssa keväälle, tein ensimmäisen janalähdön viime viikolla ja Nerahan suoritti janan kuin vanha konkari. Koko jälki n.400m, kaksi kulmaa, kolme keppiä sujui yhtä pikku "mokaa" lukuunottamatta hienosti, kepit löytyivät ja kulmat ajettiin tarkasti. Nera kääntyi tarkistamaan ensimmäisen kulman, jossa olin seissyt pitemmän aikaa kiinnittäessäni kreppiä, ilmeisesti ajatteli ohittaneensa siinä kohtaa kepin, mutta pikaisesti kulman tsekattuaan jatkoi matkaa oikeaan suuntaan.

Jadella oli vähän liikaa vauhtia jäljellä, johtui varmaan siitä, että annoin sen mennä normaalia kauempana liinan päässä. Ensimmäisen kepin jätti nostamatta ja kulman ajoi ohi. Melkein meinasi usko mennä koiran pyöriessä etsimässä oikeaa suuntaa, mutta Jade kuitenkin löysi takaisin jäljelle ja löysi kaksi viimeistä keppiä. Jana sujui Jadeltakin hyvin, mutta vähän kaahottamisen makua jäljen alkupuolella oli.

Belgihyökkäys...!
Syyslomalla (eli ensi viikolla) ajetaan vielä parit jäljet ja treenataan ruutuakin. Sitten jätetään jälkiopit muhimaan talveksi ja jatketaan hommia keväällä.

Tokoa ollaan otettu vähän jokavälissä. Jaden kanssa ruutua, voi-kaukoja, noutoa - lähinnä kaikkea vauhdikasta ja hauskaa. Neran kanssa ollaan treenailtu paikallaoloa erilaisissa häiriöissä istuen, maaten ja seisten, sekä kaikkia muitakin ALO-liikkeitä ja BH-kuvioita. Seuraamisessa tarvitaan vähän hienosäätöä: vaikka se pitääkin kontaktin hienosti ja tekee perusasennot hyvin, se seuraa hieman vinossa välissä. Jäävät ovat tosi nopeat ja hyvät (liikkeestä maahan, seiso ja istu), joten yritän olla jankkaamatta niitä liikaa. Eilen otettiin hallilla hyppyäkin pitkästä aikaa ja se liike pitää vielä koota kasaan. Kokonaisuutena alkaa näyttää tosi kivalta :)

Eilen otettiin myös agiesteistä pujottelua ja puomia, jotka sujuivat molemmat mukavasti. Ehkä keväällä voisi ottaa taas aginkin kuvioihin ja hakea ohjattuun ryhmään :) Syksyn aikana on tarkoitus vuokrata halliaikaa ja käydä itsekseen treenailemassa agia. Siitä lisää myöhemmin.

Viikonloppuna mustat belgineidot saivat vahvistusta riveihinsä, kun Tilli tuli juoksuttumaan tyttöjä oikein urakalla. Vesisateesta johtuen kuvasaalis jäi laihanlaiseksi, mutta muutama fottis oli tietty pakko napata siltikin :)

Jade, Nera & Tilli (Taiga Doo's Desiree)

Galleriaankin tulee tänään päivityksiä pitkästä aikaa :) Mukavia syyspäiviä kaikille!

perjantai 15. lokakuuta 2010

torstai 7. lokakuuta 2010

Treeniraporttia

Parina viime viikkona ollaan tokoiltu ihan ahkerasti ja saatu häiriötreeniäkin Neralle :)

Nerpun kanssa on treenailtu seuraamista, luoksetuloa, jäävät (istu, maahan, seiso), kaukokäskyjä, ruudun alkeita, vähän noutoa, sekä häiriössä paikallaoloa istuen ja maaten. Todella tyytyväinen olen jääviin, jotka sujuvat kaikki jo hienosti, sekä luoksetuloon, jossa on mukavasti vauhtia ja innokkuutta. Seuraaminen on ollut tähän asti oikein hyvää, mutta tänään jostain syystä edisti jonkin verran ja missasi pari perusasentoa... Tämän illan harkoissa Nerppu olikin vähän kuutamolla aluksi, vaikka pian tokenikin norminerpuksi :) Paikallaoloissa on ollut jonkin verran sitä ongelmaa, että nousee istumaan, jos häiriöt kiinnostavat liikaa: viime treeneissä pysyi maassa sen kaksi minuuttia toisten koirakoiden kanssa, tänään nousi istumaan molemmissa paikallaoloissa, koska oli muut treenikaverit tekivät juuri jotain todella kiinnostavia liikkeitä (ruutua, noutoa). Loppuun sain hyvät paikallaolot, pidin ne aika lyhyinä, jotta onnistumiset saatiin varmasti.

Nerppu tekee juoksua pitkään ja hartaasti, eikä se ole ollut nyt ihan oma itsensä. Hajut kiinnostavat valtavasti ja muutenkin se on vähän hajamielisen oloinen hömelö ;) Tekemisestä se kyllä innostuu ja palkat kelpaavat, mutta se ihan paras vire kyllä loistaa poissaolollaan välillä. Nyt keskitytäänkin liikkeiden viilaamiseen ja uusien hauskojen liikkeiden opetteluun, suuret kuviot jätetään toistaiseksi hautumaan. Niitä sitten enempi taas, kun juoksut ovat ohi.

Jaden tekemisissä taas potkua riittää :) Lemppariliikkeet ovatkin vauhdikkaat ruutu, nouto ja luoksetulo (seiso, maahan-pysäytyksillä). Kaukotkin (istu-maa-seiso) pelittää hienosti ja seuraamisissa Jade on skarpannut, vaikka kontakti toisinaan tipahteleekin.


Maastossa ollaan treenattu jälkeä ja esineruutua. Neralla jälki on ensi kevättä ajatellen erinomaisella mallilla - pitkää jälkeä ollaan tehty, jäljet vanhentuneet ½-1½h, erilaisia maastoja ja kelejä aurinkoisesta kaatosateeseen ja kepit nousevat hienosti. Vielä tälle syksylle ajetaan parit jäljet ennen lumien tuloa ja ensi kevään projektiksi jääkin sitten janan opettelu ja tottiksen pk-esteet. Esineruutukin sujuu hyvin, Nerpun nokka toimii kyllä...! :) Myös Jaden jäljet ovat menneet hyvin, vauhtia ja intoa on ehkä vähän turhankin paljon, mutta kepit kyllä löytyy. Esineruudussa Jaden motivaatiota auttaa kummasti se, että joutuu odottamaan vuoroaan ja Nera pääsee hommiin ekana ;)

Treenailujen lisäksi ollaan retkeilty ja bongailtu joutsenia, jotka ovat liikekannalla. Oijärvellä nähtiin noin 10 joutsenen parvi, joka lensi aivan päämme ylitse - olihan se hieno näky. Ruska-aika alkaa olla takanapäin, joten nyt sitten pitää alkaa odottaa ensilunta...! :D Jade, lumipallohullu, tulee olemaan mielissään siitä :)

Loppuun pari syksyistä kuvaa Oijärveltä vierailevien tähtien kera.

Dina tahtoo eväät...! :D

 Loppukuusta edessä on sitten syysloma (JEEEE!) ja Neran terveystarkki. Niitä odotellessa :)




perjantai 1. lokakuuta 2010

Ruskaretkiä

Nyt on sitten saatu ihastella jo pari viikkoa ruskan kauniita värejä. Ruskaretkiä ollaan tehty Haapakosken ja Pahkakosken patomaisemissa, ja viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata Oijärvelle. 


Kuvia olen parin viikon aikana ottanut yli 400. Harmi vain, että putki on mitä on ja kuvankäsittelyohjelmanakin saa nyt toimia Gimp, kun photoshop jäi vanhalle kovalevylle. Putkesta sen verran, että siinä ei riitä valovoima ja usein joutuu käyttämään isoja ISO-arvoja, jotka tällä putkella tekevät sitten kuvista rakeisia. Kuitenkin se on tyhjää parempi, kun vanha putkeni ei toimi enää edes manuaalitarkennuksella :/ Lottovoittoa odotellessa...! :D


Treenattu ollaan tokoa ja jälkeä, ja molemmissa on edistytty. Tarkempaa treeniraporttia (mm. koontia parin viimeviikon tokoista) tulossa myöhemmin. Molempien kanssa on ollut mukavaa ja antoisaa treenata. Treenit jatkuvat toistaiseksi porukalla ja itsekseen, loppukuusta olisi tarkoitus käydä tottistelemassa Pohjoisen Belgien vuorolla ja ehkä jotain tokokurssiakin sovitella johonkin väliin :)

Tällainen söpistys osui kameran linssiin parin viikon takaisissa treeneissä. Belginpennut on jotain ylisöpöä, mutta pentukuumetta ne eivät kyllä (onneksi!) tällä hetkellä aiheuta ollenkaan :)