tiistai 23. maaliskuuta 2010

Villat vaan pöllyää

Taitaa olla kevään merkkejä sekin, että kämppä alkaa uhkaavasti täyttyä harmaasta höttövillasta... ;) Neralla on karvanlähtö pahimmillaan, eikä alusvillatuppoja ei pääse karkuun minnekään. Missähän meidän pohjavillahara on? Vanhanmallin Furminaattori olisi nyt kyllä erittäin toivottu kapine, jos sen jostain kaapin perältä löytäisi... Jade varmaan aloittaa karvanlähdön sitten, kun Nera lopettelee omaansa ;)

Viime sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa katselemassa mätsäritunnelmia Nerpun kanssa, mukana Saara ja Jabu-tervu. Kehäkettu-treeniä lähdettiin hakemaan ennen oikeita koitoksia ja oikein mukavasti belginuoriso käyttäytyikin. Saara esitti molemmat koirat. Ensin Jabun, punaisen nauhan arvoisesti ja sitten seuraavassa parissa Neran. Neran parina oli bullterrieripentu, joka mielestäni sekin esiintyi kivasti. Nera ravasi nätisti ja seisoi hyvin. Muutaman kerran se selkeästi kyllästyi seisomiseen ja kokeili, josko palkka tulisi sittenkin istumisesta - niinkuin tavallisesti ;) Tuomarin tutkaili koirat tarkkaan, mikä on hyvää kokemusta junnuille. Neraa ei tuomarin tutkailut haitanneet ollenkaan ja punaisen nauhan kera kehästä poistuttiin.

Punaisten kehässä jouduinkin sitten esittämään Neran itse, kun peräkkäin Jabun ja Saaran kanssa pientä kehää lähdettiin kiertämään. Isoja pentuja oli yhteensä 34 ja punaisten kehässäkin siis aika tiivis tunnelma. Belgien kanssa ei päässyt juoksemaan kuin muutaman askeleen kerralla, mutta hienosti Nerppu ravasi minunkin kanssa sen, mitä pystyttiin. Sen aikaa Nera seisoi sitten todella hienosti, kun tuomari valitsi neljä parasta pentua. Jabu ei tällä kertaa sijoittunut, vaikka tosi hienosti esiintyikin, ja kaikista kolmesta belgijunnusta (mukana myös Satun Keesi-tervu) tuomari sijoitti sitten neljään parhaan joukkoon Neran, kolmanneksi. Voittaja taisi olla samojedi, mutta toiseksi tullutta en muista ollenkaan ;) Mun keskittyminen menikin lopussa sitten siihen, että Nera olisi seissyt kuvia varten jonkin aikaa hienosti, mutta se ei siinä vaiheessa enää hirveästi pikkubelgiä napannut.

Hienosti menneestä mätsärimisseilystä saatiin palkinnoksi koiranruokaa, koiranmakkara ja ruusuke muistoksi.

Seisomista lienee paras vielä treenailla niin, että sitä palkkaa joutuu jonkin aikaa odottamaan :) Naksutellaan, naksutellaan...

Eilen käytiin myös agitreeneissä, vaikka ohjaajalla olikin vielä aika hyydähtänyt fiilis mätsärireissun jälkeen. Treenit sujuivat oikein mukavasti ja oli hienoa nähdä jälleen kerran miten hyvin kuulolla pikkumusta treeneissä on. Sitä ei häirinnyt hallin toisella puolella lyhyttä rataa ottavat koirakot, keinun rämähdykset, muut rähähdykset. Se ei edes ollut kiinnostunut siitä, kun meidän vieressä toinen koirakko otti putkea ja hyppyjä meidän kanssa samaan aikaan. Agitreeneissä pikkumustaa kiinnostaa vain makkarat ja ohjaaja ja esteiden suoritukset :) Niin ja ehkä se Hippakin ihan vähän ;) Silti intoa ja vauhtia piisaa kuin belgikoiralla pitääkin.

Teknisesti treenailut ehkä olivat kuitenkin enemmän vähän sitä ja tätä. Mun pitäisi oikeesti treenailla valsseja ja takaaleikkauksia ym. ilman koiraa ensin, että ne jotenkin iskostuisi mieleen. Helpommat jutut sujuivatkin sitten hyvin ja esim. pujottelussakin alkaa olla jo ideaa.

Agitreenit jatkuvat taas ensi viikolla. Tällä viikolla olisi tarkoitus myös tokoilla molempien belgityttöjen kanssa itsenäisesti, kun viikonloppuna ei ehditä. Noutokapulakin on löytynyt - seikka, joka ilahduttanee ainakin Jadea :)

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Hiihtolomalaisten päiväkirja

Varsin mukavalta hiihtolomalta ollaan palattu takaisin arkeen hyväntuulisina ja kevään etenemisestä iloiten. Tässä tiivistelmä loman tapahtumista kuvien kera :)

Teimme ihanan retken Oijärven jäälle. Jadelle mieluisinta reissussa taisi olla pilkkijältä jääneen pikkuahvenen bongaaminen... Affen katosi luvan kanssa parempiin suihin, kunhan kalan kanssa oli ensin leikitty tarpeeksi. Nerppua harmitti, kun kaloja ei löytynyt sen enempää ja se sai vain kateellisena seurata Jaden hupailuja ja herkuttelua vierestä ;)

Järven jäälle ei sattunut meidän kanssa ketään muita, tilaa siis riitti ja koirien meno oli taattua belgikohellusta.

Oijärven rannassa kirsikkapuutkin jo kukkivat ;)

Jää - ja metsälenkkien lisäksi ohjelmassa oli pihan vartiointia, keppien kaluamista ja vetohiihtoa. Blogisihteeri osallistui ainoastaan jälkimmäiseen, ja vetojuhtana työskenteli Nerppuliini, jolle vetohiihto näytti maistuvan. Itsekin innostuin lajista ja jossain vaiheessa tarkoitus olisi hankkia kunnon vetovaljaat ja -vyö. Sitä ennen voisi vaikka kuntoakin kohotella, ettei olisi liian yksipuolista puurtamista kyseinen laji ;)

Kuvista huomasin sen, mitä olen katsonut jo pari viikkoa: Nera on kasvanut Jadesta ohi muutamalla sentillä. Mikään jättiläinen se ei siltikään ole, mutta ainakin alarajan paremmalla puolella.

Loppuun vielä pilkahdus kevättä, sinistäkin sinisempää taivasta ja auringonvaloa...

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Hiihtoloman - ja kesän - odotusta

Vielä muutama päivä koulua ennen hiihtolomaa :) Tosin saa nähdä miten sitä kouluun pääsee nyt loppuviikosta, bussikuskit kun lakkoilevat ja minun koulumatkani taittuvat näin talvisaikaan lähes poikkeuksetta onnikalla ;) 18 kilometriä päivässä on vähän liikaa pyöräillä tuossa sohjolumessa, ainakin minulle.

Tyttöjen kanssa on tokoiltu ja toisen kanssa liideltykin pikkuisen. Muuten ollaan vain nautittu tuosta loputtomasti lisääntyvästä lumenmäärästä ;) Jade rakastaa lunta, se on kai muutaman kerran blogissakin mainittu. Tänään käytiin umpihankilenkillä metsässä ja kinokset olivat yli 60 cm korkeita - Jade kulki edellä raivaten tietä ja sukelteli kuin delfiini eteenpäin. Neran yritykset hangessa eivät olleet yhtä sulavia, mutta hyvin se pikkumustakin selvisi lumen paljoudesta. Tosin pari kertaa oli pakko avittaa sitä kaulapannasta pitäen, ettei toinen ihan hankeen hukkunut ;) Jade taas tekee kaikkensa, jotta pikkusysteri painuisi syvemmälle hankeen, istuu vaikka päällä, jos muu ei auta :P

Tokoiluissa ollaan edistytty Nerppulin kanssa mukavasti. Erityisen tyytyväinen olen Neran seuraamiseen, se sujuu jo mukavasti kovemmassakin häiriössä ja kontakti on hyvä. Käännöksissäkin paikka ja kontakti pysyvät. Paikallaoloissa ollaan palattu vähän lyhyempiin paikallamakuihin kovassa häiriössä, jotta se koira tosiaan pysyy maassa - paikallaan Nera pysyy, mutta liian mielenkiintoiset jutut saavat nousemaan istumaan. Eli harjoittelua lissää :)

Liitelyt ovat pikkumustan mieleen. Putki erityisesti on kiva, eikä irtoamisessa edelleenkään ole ongelmaa ;) Hienosti kuitenkin keskitytään siihen omaan tekemiseen ja ollaan kuulolla korvat hörössä. Katsotaan mitä kaikkea kevään aikana ehditään agitreeneissä harjoitella ja kesällä jatketaan itsenäisesti opettelua :)

Nera on nyt ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyynsä ja kovin näyttelypainotteiselta meidän kesä näyttääkin. Lähialueella (liukuva käsite kai) on useita näyttelyitä! Tuomarilista on suomalaispainotteinen tänä vuonna, Oulun tuomarit taas ihan outoja, mutta mennään katsomaan mitä pikkulikasta tykätään. Karvat se todennäköisesti tiputtaa kesäksi, ekaa juoksua kun kovasti jo odotellaan, mutta tuleehan niitä näyttelyitä myöhemminkin.

Kesää varten pitäisi aloitella Neran kanssa jo keppien ilmaisutreeniä. Jaden kanssa voisi ottaa jonkinsortin ruututreeniä ihan muistin virkistämiseksi - Jade rakastaa esineruutua, tavaroiden etsimistä ja niistä taistelua. Näin tämä kevään lähestyminen saa ajatukset jo tulevaan :)

Mutta ennen kesää jatketaan talsimista kinoksissa ja lumipallojahtausta. Sekin on kivaa, ainakin koirista ;)


PS. Päivittelen galleriaan uusimpia kuvia ja tulossa myös uudet kotisivut :) Niistä lisää myöhemmin!