sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kevään merkkejä

Eilen päästiin hallille asti (ja halliin sisällekin, avainjupakan jälkeen) ottamaan pienet treenit Neran kanssa. Otettiin hyppyä, joka alkaa olla hyvällä mallilla, paikallaoloa istuen ja maaten, seuraamista, jäävät ja luoksetuloa. Näissä lisää treeniä kaipailevat edelleen seuraaminen ja paikallaolo istuen kaipaa nyt vahvistusta - meinaa käydä makaamaan, jos välimatka on pitkä. Seuraamiseen mulla on pari hyvää ideaa, jotka pitää ottaa kokeiluun. Saa nähdä miten tuossa edetään.


Häiriötreeniä ei nyt saatu, koska vapaavuorolle ei muita tullut (olisikohan agikisat olleet syynä), mutta paikallaoloon saatiin sopivasti vähän häiriötä, kun joku mies käväisi hallissa sisällä juuri paikallaolon aikana ja kyseli agikisoista. Hyvin Nerppu handlasi tällaisen häiriön, ei välittänyt mitään.

Seuraavan kerran tokoillaan joko tänään illalla Pohjoisen Belgien vuorolla tai viimeistään sitten omalla treenivuorolla keskiviikkona.


Tokojutuista muihin... Molemmat tytöt aloittivat karvanlähdön...! Kevään merkki selvästikin :) Kohta meillä on kaksi mustaa malikkaa, mutta mihinpä sitä kesällä karvaa tarttis ;) Olisi Nerppu tietenkin voinut vähän odottaa, kun huhtikuussa olisi muutamat näyttelyt tiedossa...


Koulua on enää viikko jäljellä! Sitten päästään hiihtolomalle (ja blogisihteerikin hiihtää!) ja sen jälkeen alkaisi työharjoittelu, jonka jälkeen homma on pulkassa. Koulua ei kyllä tule pätkääkään ikävä! Mukava päästä taas muiden juttujen pariin :)

Ja keväinen fiilis senkun paranee, tänään nollakeli - LÄMMINTÄ!

maanantai 21. helmikuuta 2011

Aurinkoista!

Pakkasessa on hyvätkin puolensa... ainakin on ollut aurinkoista! Ja aurinkokin jo vähän lämmittää, mikä lupailee kevääntuloa ja piristää kummasti pitkän talven jälkeen taas. Tokoilemaan ei olla kovien pakkasten takia päästy, mutta koirakamuja ollaan nähty ja urheasti lenkkeilty pakkasesta piittaamatta. Eilen ilma tuntui jopa lämpimältä, kun pakkasta oli noin 17 astetta ja aurinko paistoi :)


Tilli tuli juoksuttumaan tyttöjä eilen ja lauantain tytöt juoksivat kahdestaan. On se vaan kiva, että omat koirat tulevat juttuun niin hyvin keskenään ja niille on suunnattomasti iloa ja seuraa toisistaan :) Ja hupihan vain lisääntyy, kun saadaan kavereita lisää joukkoon...! Totta kyllä sekin, että joukossa tyhmyys tiivistyy ;)

Lauantaisia, pilvisempiä otoksia, missä tummanpuhuvaa belgibalettia esittävät blogin päätähdet:


 Ja sunnuntaisia aurinkofottiksia...

Nerppu kiitää mustana varjona
Tilli ja perässä Jade
Tiukka mutka by Jade
Belgineidot poseeraa... Ensin vähän profiilia ja sitten katseet kameraan (tai sinnepäin) :D


Suomen Belgianpaimenkoira yhdistyksen Vuoden Belgit julkaistiin tänään raakaversiona (=joitain muutoksia voi vielä tulla), ja sen mukaan meidän Nerppuli oli näyttelygroenendaeleissa sijalla 9 ja pennuissa sijalla viisi...! Ei hullummin pieneltä pohjoisen tytöltä, ottaen huomioon, että kävimme vain kuudessa näyttelyssä (näyttelytuloksia listatessa otetaan mukaan 10 parasta näyttelytulosta), emmekä yhdelläkään erikoistuomarilla (erikoistuomarin arvioinnista saa lisää pisteitä). Erikoistuomarille kyllä olisin mielellään Neran vienyt, mutta tuomaritarjonta kun on mitä on ja pohjoisesta ei aina pääse kaikkiin etelän näyttelyihin lähtemään. Tänä vuonna siihenkin tulee korjaus, kun pääsemme ainakin erkkariin erikoistuomarille näytille :)

maanantai 14. helmikuuta 2011

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Talvihubaa

Kerrankin sattui aurinkopäivä meidän lenkkipäivälle, niin sain koko sakin kuviin :) Vapaapäivänä hengailtiin Oulujoen jäällä tällaisella kokoonpanolla: mukana menossa Jaden ja Neran lisäksi Tara (Jaden äiti, joka täyttää ensi kuussa jo 11 vuotta), Tatti (Jaden puoliveli), Jabu (Black Master's Lusty-Baila) ja Tinka-sheltti.


Tosi kiva lenkki ja ilmassa taas aavistus kevättä, vaikka pakkasta oli 15 astetta ja ainakin meillä pohjoisemmassa tuulikin tosi navakasti. Mutta jotenkin tuo aurinko vain saa hyvällä tuulelle ja belgipoppoon (+ yksi sheltti) riekkumista katsellessa saa kyllä nauraa kerran jos toisenkin :)

Miten niin pieni tyttö...? :D
Tara

Kaikki kuvat ei tähän yhteen postaukseen luonnollisestikaan mahdu, joten loput löytyy meidän galleriasta - jahka kerkeän ne sinne päivittää ;)

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kuinka paljon lunta on liian paljon lunta...?

Uutta kuvapläjäystä putkeen :) Tänään aurinko pilkisteli aamupäivällä muutaman tunnin verran pilvien lomasta ja kävin jäädyttämässä sormeni joenjäällä (= ottamassa kuvia). Tytöillä oli tosi hauskaa ja se varmasti välittyykin kuvista...


Tokoiltukin on, niin itsekseen kuin ryhmässäkin. Treeneissä viimeksi otettiin paikallaoloa, luoksepäästävyyttä ja seuraamista. Noista kolmesta viimeinen kaipaa tehotreeniä, ja siihen nyt keskitytäänkin enemmän. Pallopalkalla treenailimme mökillä pk-eteenmenoa molempien kanssa, ja Neran kanssa myös seuraamista - intoa ja vauhtia riitti :) Tällä viikolla olisi tarkoitus treenailla enemmänkin, säiden salliessa. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.


Neran ilmoitin Vaasaan KV-näyttelyyn ja se onkin meidän seuraava näyttelymme. Saa nähdä millaisessa karvassa Nera silloin on, parhaimmassa turkissaan se on varmasti maaliskuun puolella.

Tässä vielä tykinkuulakuva Nerppulista - kuvatekstiksi sopisi varmaan "jiihaa...!" :D