keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Vuoden viimeinen

Vuoden viimeisiä päiviä viedään, ylihuomenna jo paukkuvat raketit vuoden 2011 kunniaksi :) Meillä uuden vuoden alku vierähtää juoksujen merkeissä, molemmilla tytöillä kun on juoksut juuri nyt. Nera on päässyt tokoryhmään, jossa treenit alkaisivat jo ensi viikolla, mutta juoksujen takia ekat treenit jäävät välistä. Ryhmäpaikka on kuitenkin kiva juttu, toivon mukaan saadaan hyviä vinkkejä ja paljon häiriötreeniä kevään aikana :)


Ensi vuodelle ON tavoitteita ja katsotaan sitten vuoden päästä samoihin aikoihin, miten hyvin tavoitteisiin päästiin :) Jokatapauksessa tärkeimpänä urakkana tulee olemaan pk-tottiksen kuosiin saaminen - pk-esteitä emme ole vielä käyneet kokeilemassakaan. Kokeitakin on suunnitelmissa, mutta niistä sitten lisää joskus myöhemmin. Loppuvuodesta käväisemme varmaan luonnetestissä, jos paikka sopivaan testiin saadaan. Näyttelyissä käydään ja haetaan se vika SERT, ja CACIB:kin olisi kiva :) Näyttelyn merkeissä vuosi pyörähtääkin käyntiin, kun ajelemme Kajaaniin paleltumaan ;)


Jaden kanssa treenaillaan ohessa, sen kanssa periaatteessa voisi mennä kisailemaankin tokopuolelle jossain vaiheessa. Hommat se hallitsee, kunhan on oikeassa vireessä. Katsellaan mikä fiilis on. Näyttelyistä Jade on "semieläkkeellä". Saatan sen kesällä ilmoittaa jonnekin, jos siltä tuntuu. Kesäisinhän Jade on yleensä hyvässä karvassa. Muussa tapauksessa odotellaan Maailman Voittajanäyttelyä ja vetskukehiä ;)


Näissä merkeissä toivottelemme kaikille Oikein Hyvää ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2011! :)

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Taas toivotus hyvän Joulun...


Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille tutuille ja tuntemattomille :) Klikkaa kuvaa isommaksi!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Joulun odotusta...

Enää reilu viikko koulua ennen pitkää joululomaa :) Viikonlopun kuvasaldoa alla, vierailevana tähtenä kuvissa "naapurin" roomeo, joka yrittää kovastikin hellustella meidän tyttöjä - kumpaa niistä, en oikein osaa sanoa. Jaden juoksua odottelen kuun loppuun/tammikuun alkuun. 


Neran ilmoitin tokoryhmään kevätkaudelle, saadaan sitten sitä häiriötreeniä koko rahan edestä :) Siis mikäli ryhmäpaikka irtoaa, se selviää loppukuusta. Agia jatketaan kevätkausi itsenäisesti ja katsotaan sitten kesän kynnyksellä mikä tilanne ja fiilis agin suhteen on. 

Muuten meille ei kuulu mitään erityistä: ollaan oltu terveinä ja nähty kamuja, vähän treenailtukin (laiskanpuoleisesti tosin ;). Jade on nyt tapansa mukaan IHAN karvaton, kovimpien pakkasten alkaessa :P Nera kasvattelee turkkiaan ja toivon mukaan on hyvässä karvassa ensi kuun alussa, kun pistäydymme Kajjaanissa näyttelyssä ja Nerppu debytoi nuortenluokassa. 


Tässäpä kuitenkin niitä kuvia :) Agivideoita joutuu vielä odottamaan, sori... ;)

Jadella on KIIRE! 
Hännänkanto on ainakin kohillaan ;)

Kuvia kannattaa klikkailla isommaksi, jos hirvittävän epäselviltä pikkukuvina näyttävät. Olen kuvaillut manuaaliasetuksilla ja rikkinäiselle Nikkorin putkella, joten laatukin on sen mukaista :) Edelleen sitä lottovoittoa odotellessa...! :D

maanantai 6. joulukuuta 2010

tiistai 30. marraskuuta 2010

Viimeinen marraskuulta



Nerpulla on ASIAAA!!!! ;)
Jadea ei kiinnosta... :P
Belgibalettia

Tässäpä niitä uusia kuvia, joita lupailin viime postauksessa :) Kuvat on ihan tuoreita, viime viikonlopulta. Kylymä on ollut, kuten huurteisista koirista voi päätellä. Mittari on näyttänyt 18-23 astetta, mutta hyinen viima on saanut ilman tuntumaan sitäkin kylmemmältä. Jäillekin ollaan jo uskaltauduttu vähän, kun näitä pakkasia on kestänyt jo reilusti toista viikkoa. Rannan tuntumassa silti pysytellään, eikä lähdetä omaa poukamaa kauemmas kuikuilemaan :)


maanantai 22. marraskuuta 2010

Meni ihan putkeen

Agitreenit aamuyhdeksältä ennen kouluunmenoa. Siinäpä oli meidän suunnitelma, joka toteutui tänään. Agiliitoseurana meillä oli  team Sussu&Tilli, minulla mukana molemmat belgiakat :)

Vähän hirvitti etukäteen Jaden innostuksen ja kuumumisen taso, mutta sehän olikin aika hiljainen. Vauhdikas, mutta suht äänetön. Kepit oli sellainen este, jonka suorittaminen vähän sai desibelit nousemaan, mutta muuten suhteellisen hillittyä ja hallittua menoa! Sitäpaitsi, äänetön belgi agissa taitaa olla melko harvinainen ilmestys...! Muistan yhden nähneeni ja ihmetelleeni sitä hiljaisuutta ennen kuin tajusin, että se kyseinen belgikoira oli ihan mykkänä :D

Kyseinen halli on aika pieni, joten mitään pitkää rataa sinne ei saanut aikaiseksi, eikä se ollut tarkoituskaan. Jaden kanssa viimekerrasta on kuitenkin aikaa, joten idea oli vain käydä esteitä vähän läpi ja palautella mieleen homman perusteet.

No, ei Jade muistuttelua kaivannut. Ihan heti ensimmäiseksi se juoksi itsekseen läpi  sen simppelin radan pätkän, jonka olin sille suunnitellut :D Niin ja virheettä, rimaakaan tiputtamatta ;)

Sitten itse treeniin. "Rata" oli hyppy + hyppy + L-muotoinen putki + hyppy ( + kepit). Neran ja Tillin kanssa otettiin ensin ihan irtoamista ja esteitä erikseen, sitten yhdisteltiin. Tilli tajusin homman nopeasti, siitä tulee vielä hyvä agikoira :) Neralle vaikeuksia tuotti putkeen irtoaminen hypyn jälkeen (vaikka putki sinänsä on erittäin jees Nerpusta), mutta aika vähän otimme ihan erikseen putkeen irtoamista, ja sitä olisi voinut ottaa alkuun muutaman kerran lisää. Lisäksi putki oli ehkä turhan lähellä hyppyä, eikä ohjaajakaan oikein osannut ohjata maltilla, vaan posotti menemään jo toisessa suunnassa ;) Kootut selitykset olivat siis tässä. Ensi kerralla treenataan putkeen irtoamista vähän eri tavalla.

Jadelle irtoaminen ei siis ollut ongelma, eikä putki todellakaan ;) Sen kanssa vain pujottelu on aika töksähtelevää ja hidasta vielä. Kävelen itse vieressä, mutta koira sentään pujottelee ihan itsenäisesti ilman apuja. Kepeille irtoamista pitää treenailla ja keppejä lisää muutenkin.

Jaden kanssa muistuteltiin mieleen vielä kontaktit ja nehän se muisti ihan itse. Ei siitä hullumpi agiotus tulisi, kun saisi vain treenattua ja ehkä itsekin oppisi ohjaamaan.

Neran kanssa yksittäisiä esteitä otettiin vielä A-este ja pujottelua. A:n se suoritti kuin vanha tekijä (en kyllä edes muista ollaanko A:ta joskus muinon treenattu...?) ja kontaktille pysäytin. Pujottelussa vein namilla.

Tillillä oli samat kuviot kuin Nerallakin. Se ei ole agiesteillä käynytkään kuin pari kertaa elämänsä aikana.

Videoimme muutaman harjoituksen. Videolta juuri bongailin näitä tännekin naputtelemiani huomioita siitä mitä pitää tehdä erilailla ensi kerralla. Ja ensi kertahan tulee :) Pitää vain sovitella useamman ihmisen aikataulut agitreeneille sopiviksi ;)

Videot on vielä kameralla, mutta latailen ne tällä viikolla tännekin. Luotan siihen, ettei tällä blogilla edes ole lukijoita, joten omat mokailuni viitsin laittaa esille :D Videoissa on myös Nerpun seuraamispätkä, laitan senkin tänne, vaikka se oli vähän lässähtänyttä menoa - ihan siedettävän näköistä kuitenkin... Ja pitäähän teidän nähdä miten sievä Nera taas on, kun se alkaa olla turkissaan ;) Se musta malinois videoilla on sitten Jade. Tai Tilli.

Uusia kuvia ei ole, ja nekin suht tuoreet on porukoiden koneella - minulla on nyt uusi kone (KIITOS ISKÄ!) ja kaikki vanhat kuvat on vanhalla kovalevyllä odottamassa mahdollista pelastusta. Tekstiä piristämässä tässä postauksessa on muutama otos viime talvelta. Tuollaisia pakkasia odotellessa... :)

perjantai 19. marraskuuta 2010

Talvinen tervehdys!

Tuossa parisen viikkoa sitten saatiin lumi maahan, ja maassa se on pysynyt. Saa nähdä tuleeko vielä lämpimämpi kausi, joka veisi lumet mennessään, mutta ainakin tällä hetkellä ulkona pakastaa ja aurinkokin on paistanut :)

Lumentulon myötä jälkitreenit jäävät nyt odottelemaan kevättä. Tosi tyytyväinen olen siihen edistymiseen ja osaamiseen, joka kesän ja syksyn treeneillä saatiin rakennettua. Tältä pohjalta on helppo jatkaa keväällä :) Nerppu on ihan kone metsässä :D Tottista laitellaan pikkuhiljaa kasaan ja ensi vuonna mennään sitten kokeilemaan kokeitakin. 


Tokoilut ryhmässä ja häiriötreenit ovat nyt olleet vähän jäässä. Osittain Neran juoksukuvioiden takia, mutta suurimmaksi osaksi ihan omaa laiskuuttani :P Tarkoitus olisi tuossa joulukuun puolella käydä treenailemassa ryhmässäkin ja keväällä hakea ryhmäpaikka toko- ja ehkä agikoulutuksestakin. 

Agilla jatkamme maanantaina, kun meillä on yksityisvuoro käytössä ja molemmat tytöt pääsevät taas liitelyn makuun tauon jälkeen. Voin vain kuvitella Jaden rajatonta riemua :D Siinä olisi korvatulpille käyttöä! 



perjantai 5. marraskuuta 2010