sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Syysunelmointia

Tällä kertaa koirakuvahaasteen aihe sopii kuin kirsu kuonon päähän meidän Nerppu-neidolle. Nera pysyy jo hyvin isompien kavereiden vauhdissa ja muutenkin on luonteeltaan enemmän tekijä kuin tuumailija, mutta aina välillä Nera unohtuu unelmoimaan ja haaveilemaan. Se jää jonnekin seisomaan, katselemaan mietteliäänä näkemäänsä ja selvästi pienenpienet belgiaivot ovat kovassa käytössä...

Nerppu pohtii...

"Tuleekohan minusta koskaan yhtä iso ja nopea kuin noista kahdesta...?"

Nera haaveilee...

"Jonain päivänä minusta tulee isompi ja nopeampi kuin kaikista maailman belgikoirista yhteensä...!"

Mukavia ja värikkäitä syyspäiviä kaikille :)

tiistai 22. syyskuuta 2009

Nera liitää

Eilen treenattiin vaihteeksi agilitya Nerpun kanssa. Mukana menossa oli Paula kolmen Hirmun kanssa, sekä käppänät Rami ja Lilli omistajineen. Meillä oli ihan yleisöäkin, kun Paulan kaveri tyttärensä kanssa tuli moikkaamaan Paulaa kentälle :)

Aina Nera jaksaa hämmästyttää miten hyvin se malttaa keskittyä siihen tekemiseen. 4 ja ½ kk ikäinen kakara ja sitä kiinnosti vain putki ja pujottelu ja tietysti ne lihapullat. Samaan aikaan pienellä kentällä kuitenkin treenasi kolme koirakkoa, eikä agility ole hiljaisemmasta päästä koiraharrastuksissa...!

Aluksi pidin Neraa hihnassa ja otimme hyppytreeniä (rimat maassa). Hyppyjä otettiin ensin yhdessä ja sitten harjoiteltiin vähän irtautumista lihapullapalkalla. Harmittavasti makupala-alusta oli jäänyt kotiin, mutta löytyi ne makkikset maastakin - vaikka helpompihan irtoamista on opettaa alustan kanssa.

Pujottelun otimme pari kertaa hihnassa. Hihnan kanssa pujottelun opettelu on minusta hankalaa, joten jätin sitten hihnan maahan ja päästin Neran irti. Otimme pujottelua namilla vieden ja alkuihmettelyn jälkeen Nera hoksasi nopeasti mitä siltä odotettiin.

Sitten siirryimme kentän toiseen reunaan, kun muut rakentelivat radan pätkää ja harjoittelimme putkea. Apukäsiä ei ollut, joten treenattiin niin, että jätin Neran istumaan putken toiseen päähän ja menin kutsumaan sitä toisesta päästä. Siitä sitten edettiin treenaamaan irtoamista niin, että jätin pennun istumaan ja käskin putkeen jo kävellessäni itse toiseen päähään. Tämänkin Nerppana oppi nopeasti.

Putkitreenin jälkeen otimme vielä pari hyppyä ja pujottelua, joka sujui namilla vieden hienosti.


Ensi kerralla voisi treenailla ylösmeno-kontakteja, irtoamista namialustan kanssa ja tutustua paremmin puomiin.


Torstaina on Jattusen vuoro treenailla ja Nera harjoittelee yksin olemista :)

PS. Jaden ja Neran voi bongata tuoreimmasta belgilehdestä, Neran tarkkasilmäiset kahdestikin ;) Kaikki Hirmutkin komeilivat belgilehdessä! Hyvin oli meidän porukka siis edustettuna :D

maanantai 21. syyskuuta 2009

Velipoika

Tässäpä muutama tuore kuva Neran Roki-veljestä. Kuvien © Henna Heikkilä.

Kiitos Ritvalle kuvista :) Mukava nähdä miten sisarukset kasvavat ja muistuttavatko toisiaan. Nerassa ja Rokissa ainakin on paljon samaa.


------------

Lisäilin meille tuonne alalaitaan tapahtumakalenterin; ensi vuoden näyttelyitä muutama kappale mietinnässä ;) Mikäänhän noista ei ole varma vielä, mutta katsotaan sitten tarkemmin, kun tuomaritiedot tulevat. Jadea vien tuomareiden ja fiilisten mukaan kehiin (ja rahatilanteen, öhöm öhöm...), mutta Neraa sitten kiikutetaan milloin mihinkin. Junnuikäinen Nera on siis 30.1.2010, eli Kajaani meillä jää vielä väliin, siellä kun ei pentuluokkia ole.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Maitohampaita, mattoja ja metsätreeniä

Otsikossa viikonloppumme kiteytettynä. Olimme Yli-Iissä ja Nera on nyt virallisesti sisäsiisti sielläpäin maata: kotona papereille lirutellaan vielä sujuvasti, mutta mökillä Nera tahtoo ulos asioilleen, yölläkin :) Mattojakaan ei tarvinnut enää rullata nurkkaan turvaan, mukavaa...! Milloinhan meillä kotonakin saisi matot lattialle...? Sitä ennen ne kyllä pitäisi pestäkin...!

Nerpulla on hampaidenvaihto kovassa vauhdissa. Hienot rautahampaat ovat tuloillaan ja suurimmaksi osaksi tulleetkin jo. Kulmahampaista irtosi kolmas revitellessämme lelulla ja nyt enää yksi maitokulmuri nököttää paikoillaan. Vielä ainakaan ei hampaiden vaihtuminen ole näkynyt ei-toivottuna pureskeluna, mutta meillä onkin melkein aina luita sun muita tarjolla.

Viikonlopun metsätreeni-osiossa tehtiin kaikille kolmelle koiralle jälkiä ja esineruutu. Perjantaina Jadelle janalähtö-treeniä, Neralle kaksi makkarajälkeä, Dinalle kaksi jälkeä ja esineruutu-kaistale poljettiin kaikille innokkaille.

Jaden treeni oli ok. Jälki löytyi ja vauhtia oli vähän turhankin paljon (taas). Janalla se pyöriskeli hetken ottaessaan ilmavainua, mutta sai nopeasti hajun ja eteni suoraan jäljelle.

Esineruudussa Jade sitten rokkasi! :) Eka lähetys oli se tavallinen ruudun tarkistus, mutta sen sijaan, että olisin antanut Jade jäädä palloilemaan ruutuun (kuten joskus ennen, odottaen että se itse tajuaa mitä pitää tehdä), käskin sen takaisin sivulle ja uusi lähetys. Suora nopea pisto ja erinomainen luovutus! Ja perään kolme samanlaista pistoa! Olin ihan hämmästynyt miten hyvin alkukesän ruututreeni oli jäänyt pikkubelgin mieleen niin hyvin...! Jade OSAA! Ja se teki työtä erinomaisella asenteella, nopeasti ja tarkasti. Palkaksi esineen (hanska) revittelyä ja kananugetti ;)

Nerppana ajoi omat n. 8m jälkensä melko tarkasti ja rauhallisesti imuroiden herkut suuhunsa. Se pysyi hyvin jäljellä, ja kuono pysyi maassa. Meno oli päättäväistä ja idea hahmottui heti: "tänään syödäänkin metsässä...!"

Lupaavalta nuuskuttelijalta Nera minusta vaikuttaa. Se hakee metsälenkeilläkin kulkemiamme reittejä ja etenee musta nappinenä maata pitkin hurjaa vauhtia. Makkarajälkiä tallotaan nyt lisää ja sitten katsotaan ehditäänkö tälle syksylle aloitella keppitreeniä.

Esineruutuun otin Neralle kolme lähetystä. Heitin hanskan ruutuun niin, että Nera istui sivulla katsomassa. Hae-käskyllä (sama kuin Jadella) Nerppu pinkaisi tassut sutien ruutuun ja kantoi hanskan ylpeänä minulle. Heitin hanskan joka kerta pikkuisen kauemmas, että pentu joutui vähän etsimäänkin jo minne päin se hanska lensi, mutta hienosti sujui ekat ruututreenit!

Dinan jäljistä ei tarvinne muuta mainita kuin, että se etenee kuin luotijuna jäljellä kuono maassa, erehtymättä kertaakaan. Dinalle para palkka on päästä ajamaan jälkiä, ja muuten niin rauhallinen lössykkämme syttyy välittömästi jälkivaljaat näkiessään.

Ruututreeniä Dina ei hoksaa, koska etenee ruudussakin jälkiä pitkin. Esineet ei merkkaa sille yhtään mitään, ainoastaan ne tuoksut siellä maassa :)

Lauantaina uudelleen jälkimetsään. Jadelle n. 300 m jälki kolmella kepillä yhdellä kulmalla, yhdellä tein ylityksellä. Vanheni n. 20-30 minuuttia. Neralle kaksi makkarajälkeä. Dinalle kaksi seikkailujälkeä :P

Neralla oli kiire jäljestämään, sillä nyt se tiesi jo etukäteen mitä luvassa oli. Vauhtia jäljelläkin oli enemmän kuin edellisillä, pituutta suurinpiirtein saman verran. Hyvin sujuivat taas nuuskuttelut Neran osalta.

Jade eteni janalla hyvin ja löysi jäljen hyvin, mutta sitten kadotti sen n. 30 m ajamisen jälkeen ja yritti kovasti käyttää ilmavainua. En olekaan sillä pitkään aikaan ajanut näin tuoreita jälkiä, yleensä ne vanhentuvat vähintään sen tunnin ajan. Tuon hetkellisen pyörimisen jälkeen Jade löysi takaisin jäljelle ilmavainulla ja lähti ajamaan jälkeä hyvin tarkasti ja hyvällä vauhdilla. Eka keppi jäi kuitenkin tuon jäljen hukkaamisen takia metsään. Ennen kulmaa löytyi toka keppi ja luovutus oli todella hyvä, palkkasin ja jatkoimme rauhallisesti kulmaan, jonka Jade ajoi hyvin. Kolmas keppi löytyi juuri ennen tien ylitystä risukasan keskeltä. Tien ylitys suoraan jälkeä pitkin ja jälki loppuikin n. 20 m tien ylittämisestä.

Itselläni jäi sellainen fiilis, että alkujälki sujui jotenkin koheltaen, muuta loppua kohti Jade skarppasi ja eteni hyvin jäljellä. Edelleen pitää treenata janalähtöjä ja kiinnittää huomiota tuohon jäljen alkuosaan, ettei liiallinen innostus kostaudu ja pysytään jäljellä, eli pitää roikkua liinassa vähän tiukemmin kiinni ;)

Esineruututreeni oli taas loistava. Jade ei edes tehnyt tavallista rundiaan ruudussa ekalla pistolla, vaan haki välitömästi esineen ja nopea palautus. Neran ruututreeni samaan malliin kuin ekakin ja hienosti pikkuneiti tuo esineet. Palkaksi Nerallekin ensin leikkiä ja sitten lihapullaa.

Erittäin mukava viikonloppu kaikinpuolin :)

perjantai 18. syyskuuta 2009

Tehotytöt

Eilisillalla pysyttiin suunnitelmissa ja hurautettiin Linnanmaalle tokoilemaan hetkeksi. Nera jäi kotiin ison lelu-, luu- ja herkkuarsenaalin keskelle, koska halusin keskittyä tällä kertaa Jadeen. Ensi kerralla tokoillaan sitten Neran kanssa.

Oli vähän epätodellinen tunnelma tokoiluihin ajeltaessa, kun aurinko laski, taivas oli purppuranpunainen ja vettä tuli rankkoina kuuroina isoista mustista pilvistä. Koiraihmiset ovat hulluja. Muutama innokas tokoilija paikanpäällä olikin jo, kun olimme Sussun kanssa vähän myöhässä.

Jadella oli 150 lasissa vähintään. Kai se kuvitteli, että oltiin menossa riehumaan Tillin kanssa, ja sillä kesti hetken orientoitua itse asiaan. Mutta sitten saatiin ne mukavat, tehokkaat treenit, joita kaipasinkin.

Aloitettiin seuraamiseen lähdöillä. Palkka kontaktista. Muutama toisto ja lelulla revittelyä.

Sitten ruutuun lähetyksiä x 3. Uudet ruutumerkit vähän hämäsivät eka kerralla ja Jade kävi yhtä ruututolppaa nopeasti haistelemassa ennen ruutualustaa.

Seuraamista. Hyvä vire, kontakti ja paikka.

Luoksetulo. Ensimmäisellä luoksetulossa juoksi suoraan sivulle. Katseli ennen tänne-käskyä taakseen Sussun ja Tillin seuraamista, eikä ollut kuulolla kunnolla. Seuraavat kaksi toistoa olivat innokkaita, nopeita ja hyviä.

Nouto x 1. Jätin nyt omat maneerini pois: koira sivulle ja kapulan heitto ilman ylimääräisiä heijauksia ja hämäyksiä. Nopea nouto. Jadehan kaartaa tuodessaan kapulan, eikä tule siis heti suoraan kapulan kanssa minua kohti, mutta on kuitenkin niin nopea ja tulee suoraan eteen, niin en tiedä pitäisikö tuohon kaartamiseen puuttua. Nopeuteen olen tyytyväinen, kun sitä on tähän haettu.

Kaukot. Istu-maahan. Jättää istumiset vajaaksi. Harjoiteltiin niin, että seisoin ihan edessä ja takapalkalla. Istumiset jäi silti aavistuksen vajaiksi...? Treeniä lisää ja palkka täytyy miettiä uusiksi. Ilmeisesti olen palkannut jo jonkin aikaa vajaista istumisista, kun itse edestä katsoo, niin se näyttää istuvan ihan kunnolla.

Jäävissä liikkeestä seisominen x 3. Seisahtui mielestäni suht nopesti. Tässäkin pitänee miettiä palkkaus uusiksi, että liike nopeutuisi. Takapalkka...?

Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo, hyvä suoritus kaikinpuolin.

Vielä ruutuun lähetys ja sitten lyhyt paikallaolo Tillin kanssa, n. 1½ min. Sussu kävi palkkaamassa Tilliä välillä.

Vesisade ei Jadea haitannut ja virtaa oli. Se näkyi sitten erittäin vauhdikkaina liikkeinä. Täytyy olla tyytyväinen siihen, että saatiin se mitä tultiin hakemaan: lyhyet ja tehokkaat, suunnitellut treenit, ja koira täydessä vireessä, innokkaana mukana.

Kotona Nerppa-neiti oli nukkumassa, kun tultiin. Melkein kaikki herkut olivat maistuneet, mutta Kongiin oli vielä jäänyt lihapullia, jotka Jade välittömästi tyhjensi parempiin suihin :P


Kiitos Sussulle kyydistä ja treeniseurasta vesisateessa! Kuvat viime sunnuntailta © Pamu, kiitos! :)

maanantai 14. syyskuuta 2009

Tokokuvatuksia

Sunnuntaina saatiin tokoiluseuraa Pamusta ja Hirmuista. Pari tuntia vierähti tokoillessa ja kuvaillessa, eikä edes pieni sadekuuro pelästyttänyt blogisihteereitä...!

Tokoilut jatkuvat torstaina, jolloin tarkoituksena olisi ottaa pikaiset treenit Jaden kanssa ruutua, seuraamista, noutoa ja kaukoja. Saa nähdä jätetäänkö Nerppu kotiin luita kaluamaan vai otetaanko ultimate-häiriötekijä mukaan ;)

Kuvat © Pamu. Kiitos kuvaajalle, kuskille ja treenikamulle! Oli todella mukavaa! :)

Lisätään loppuun Neran 4½ kk mitat: 47 cm säkää ja painoa 11,9 kg.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009