tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kohtauspäiväkirja

Unohdin kirjoittaa noihin aikaisempiin postauksiin Jaden epikohtauksista, jotka olivat 25. ja 26.5.

Perjantain kohtaus oli todella lievä, lähinnä seiniä päin kävelyä ja tuli pissat/kakat/oksennus samassa rytäkässä. Toki sekin kuulostaa pahalta näin, mutta Jade ei kaatunut eikä krampannut juuri ollenkaan. Jadella on muutaman kerran aikaisemminkin ollut tällainen pikkukohtaus.

Lauantaina sitten kramppasi vähän kauemmin, ehkä pari minuuttia.

Viime syksynä oli sama homma, että näitä kohtauksia tuli useampi juuri muutamaa kuukautta ennen juoksua. Jadelle odotan juoksua heinäkuulle ja se juoksee melkotarkasti kuuden kuukauden välein. Sterilointi on sitten alkuvuodesta 2013, toivottavasti se vähentäisi kohtauksia, vaikka helpollahan tässä on päästy.

Jade oli minusta outo jo pari päivää ennen kohtausta. Erittäin levoton ja silmissä sellainen vähän poissaoleva, lasittunut katse. Mielestäni se oli kohtausaura, jonka voi havaita ennen varsinaista kohtausta.

Tässä linkki erittäin hyvään artikkeliin koirien epilepsiasta.


Nyt Jade on ollut oma itsensä taas, mutta voihan olla, että tässä ennen juoksua vielä joku kohtaus tulee. Kummasti sitä vain oppii elämään tämmöisenkin asian kanssa.




2 kommenttia:

  1. Voi, mulle tulee aina niin paha mieli Jaden puolesta, kun luen näitä. :( Toivottavasti pääsette kesän yli vähillä kohtauksilla lähestyvistä juoksuista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se mukavaa ole, kun oma koira sairastaa, mutta ainakin tähän mennessä ollaan päästy vähällä - kaikennäköisiä kauhujuttuja oon koirien epikohtauksista lukenut :/

      Mutta jospa se tästä taas ja mahdollisimman normaalia, stressivapaata elämää jatketaan niinku ennenkin :)

      Poista