keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Mun musta malinois

Aloitetaan ihan oikeilla uutisilla: kävimme tänään silmäpeilauksessa Nerpun kanssa. Edellisen kerran silmät peilattiin lokakuussa 2010, joten olihan tuo jo aikakin tarkistaa ne uusiksi. Peilaukseen lähti myös Nerpun sulhoksi kaavailtu miekkonen. Molempien silmät olivat terveet, joten nyt vain odotellaan milloin Neran juoksu alkaa...!

Sitten treenipäivitystä. Tänään ohjatuissa agiharkoissa treenattiin alkuun ympyrän muotoista rataa, jossa oli kuusi hyppyestettä suorilla ja kaarissa putket. Vautsi vau miten meidän likka irtoaa :-D Irtosi niin hyvin, että sen kanssa oli vähän ongelmia sitten hankalampien ohjauskuvioiden kanssa: Nera kun irtosi jo A-esteellekin, mikä ei kuulunut rataan ollenkaan.

Radalla oli myös haastava takaaleikkausharjoitus, mitä mennään kokeilemaan uusiksi ensiviikon alusta itseksemme. Tällä viikolla ei ehditä omatoimi-aksaamaan toista kertaa kaiken muun tekemisen ohella. Tuo kyseinen harjoitus kyllä polttelee mielessä, joten pitää katsoa, jos sitä kuitenkin JOSSAIN VAIHEESSA ehtisi hallille asti :-)

Lyhyestä virsi kaunis, päivittelemisiin...!

Niin ja koska ihan tuoreita kuvia ei ole tarjolla, niin täytynee avata tuota otsikkoa vielä varmuuden vuoksi ;-) Nerpusta on kuoritunut totaalikarvanlähdön myötä oikea pantteri, mun musta malinois!




2 kommenttia:

  1. Onnea terveistä silmistä, niin Neran kuin tulevan sulhasenkin! :) Nyt alkaa sitten se jännitys, että milloin Neran juoksut alkaa, ja sen jälkeen se jännitys vasta alkaakin, että onko tulossa niitä mustia pieniä belginalkuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tässä nyt on vielä paljon jännitettävää eikä se jännääminen varmaan lopu edes pentujen syntymään :D

      Poista