Tarkoituksena oli ottaa valssitreeniä ja pujottelua ilman turhaa varmistelua. Tein samanlaisen valssiharjoittelun kuin mitä viime keskiviikon treeneissäkin oli, kahdella hyppyesteellä teimme kahdeksikkoa. Sujui hyvin.
Pujottelun otin ilman minkäänlaisia apuja ja sehän onnistui :-) Niinkuin arvelinkin, omat "apuni" vain hidastavat tässä vaiheessa koiraa, kun se osaa jo suorittaa esteen.
 |
| "Juoksin niin lujaa, että turkki jäi matkan varrelle..." |
Sitten otimme rataa, missä sai juosta hien pintaan. Radalla oli kaksi putkea, hankalia hyppykulmia ja paljon hyppyesteitä irtoamista varten, sekä puomi. Parissa kohtaa kieputin koiraa turhaan, kun unohdin kääntää vartalon menosuuntaan vaikeassa kulmassa etukäteen. Nera lukee todella tarkkaan minun liikkeitäni, niinkuin pitääkin, joten pakko muistaa tiukoissa mutkissa näyttää se menosuunta koiralle oikein! Muuten rata oli oikein hyvä. Irrotahan Nera saisi paremmin, mutta harjoitellaan sitä erikseen vielä. Putkeen irtoaminen on jo paljon parempi kuin ennen, ryminällä paukuttelee putket läpi - ei tästä koirasta silti putkihullua taida tulla, ne on ne kontaktit, jotka kutkuttelevat Nerppua eniten.
 |
| "Siis mitä...?! Eläinten uittaminen kielletty?!!" |
Nera on kyllä hyvä agilitykoira. Hyvä ja luutavasti melko helppokin tällaisen aloittelevan agilityohjaajan kourissa. Vauhtia piisaa, mutta koira ei silti kuumu missään vaiheessa. Se ei pelkää mitään esteitä ja jos kolhuja ja kommelluksia sattuu (kuten keinulla), Nerppu on hetkessä valmis yrittämään uudelleen. Parasta tietysti on se, että koira selvästi NAUTTII. Ja omistajalla on hauskaa myös. Olen sentään sen oppinut, että minun ei tarvitse olla heti se maailman sulavimmin liikkuva mestariohjaaja - olen kuitenkin kehityskelpoinen ;-)
Tokossa tällä hetkellä pidämme paussia. Minulla ei juuri nyt riitä mielenkiinto tiettyjen ongelmien ratkomiseen. Kunhan saan taas oma mielentilani tokovireeseen ("toko on kivaa"), saan varmasti koirankin toimimaan paremmin ja iloisemmin, kuten se parhaimmillaan toimiikin. Olemme me silti treenailleet AVO-luokan juttuja ja esim. luoksetulon stoppeihin keksin uuden jujun, jolla pysähtyminen on näyttävä ja nopea. Kaukotkin pelittää, samoin nouto. Paikallaolo on suht varma, mutta sitä pitäisi taas treenata paljon enemmän ja erilaisissa häiriöissä. Katsellaan tokojuttuja sitten lisää, kunhan into siihen touhuun palailee - nyt keskitytään täysillä hauskanpitoon, eli agilityyn :-)
Ai tekö jäitte pidemmälle tauolle tokoista? :/ Luulin, että vaan Nerpun valeraskauden ajan taukoilette. Sellaisia lajejahan sitä kannattaa koiran kanssa harrastaa, mistä se nauttii ja mistä itse nauttii - ja missä saa onnistumisen elämyksiä. :) Niin ja voihan se olla, että agin kautta saa tokoon/tottikseenkin lisää intoa.
VastaaPoistaMukavia harkkoja kamut! :)
Taukoilemme tokon ohjatuista lokakuun ajan. Voihan tosiaan olla, että tauko tekkee hyvää ja palaamme tokottelun pariin entistä innostuneempina ja motivoituneempina :D
PoistaTällä hetkellä agi tuntuu vaan niin hauskalta, että en ole ehtinyt hirveästi tokojuttuja edes miettiä. Mutta eiköhän tokoinnostuskin jossain vaiheessa jostain syty taas :)
Jätit kommentin ja vastaan paremmin tänne...
VastaaPoistaEn tiedä tuosta pehmeydestä kun koiraa on tosissaan puhtaalla väkivallalla näyttelyyn opetettu.
Aina kun ei antaisi koskea niin kovalla kädellä vaan. En tiedä miten pitkälle "normaalin" koiran pitää sietää nyrkkiä, mutta tää alkoi tosissaan kammota näyttelyitä kolmannella kerralla ja alkoi väistää liikkeitä enemmän, nimenomaan nyrkin heilautusta kohti esim.
Nyt tuntuu hetkeksi että on päässyt taas ja uutta kohti.
Ainakin ihmisten naamalle pussailemaaan juoksee taas normaalisti.
Arjessahan tuo kulkee häntä korkealla, puolustaa ryhdikkäästi edessä häntä taivaissa ja pää ylhäällä. Menee ihmisten luokse suoraan hakemaan rapsutuksia yms.
Kaikki tuo tuli siis yllätyksenä kun olin aina ollut siinä tiedossa että mulla on mukava avoin koira joka antaa koskea tosi nätisti kaikkialle.
Sitten ekassa näyttelyssä mä menin paniikkiin (pahanlaatuinen paniikkihäiriö) ja koirakin meni lukkoon samalla mutta ilmeisesti koitti puolustaa mua tuomarilta. Peilaa kauheesti mitä mä teen.
Lapsistakin sai paskoja kokemuksia 7viikkoisena ja toipui siitä kunhan _mä itse_ pääsin yli siitä itse. Ehkä se pelko elää vahvemmin mussa vielä?
Ei ole kiva nähdä omaa koiraa piestävän "tosiharrastajien" tai kenenkään muun käsissä.
Tämäkään ei ollut enää pientä torumista, vaan koiran tahallaan provosoimista ja sitten "takaisin antamista."
Sinister meni ekaan näyttelyynsä 1,5vuotiaana, enkä halunnut siitä näyttelykoiraa ollenkaan, mutta kasvattajan mieliksi menin. Totutusta sellaiseen ei siis ikinä ollut tehty.
Moikka, olisin vielä kommentoinut sinulle blogiisi, mutta olitkin jo poistanut kyseisen kirjoituksen, niin vastailen tänne. Ja tarkoitukseni ei ole missään vaiheessa ollut olla ilkeä tai arvostella, vaan kommentoida näin ulkopuolisen roolista ja belgiharrastajana.
PoistaEn ole itse mikään sen kummempi guru, joten jätän sinun koirasi pehmeyden/ohjaajapehmeyden ja kovuuden arvioimatta. Sen perusteella, mitä sinä ole blogissasi kirjoitellut, olen saanut kuvan pehmeästä koirasta. Tunnen kuitenkin OIKEASTI kovia koiria (voit katsoa vaikka Judon lte-videon tuolta "pentuja suunnitteilla"-sivulta) ja siihen kategoriaan Sinister ei kylläkään istu KERTOMASI perusteella.
Pehmeys ei ole mitenkään huono ominaisuus koirassa, kunhan se ei ole liiallista. Nuorempi koirani on pehmeähkö, mutta ei se todellakaan pahalla muistele ikäviäkään kokemuksia. Tottakai omistajan käyttäytyminen vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Varsinkin epävarma koira peilaa voimakkaasti omistajansa tunnetiloja - häntä pystyssä kulkeminen viittaa enemmänkin siihen epävarmuuteen, jos koiran pitää olla koko ajan ns. valmiustilassa.
Miksi olet antanut pieksää koiraasi? Kysyit minulta miten minun koirani suhtautuvat pieksämiseen. En tiedä, koska en ole niitä itse pieksänyt, enkä ole antanut muidenkaan piestä niitä.
Kysyit onko minulla kokemusta terävistä koirista. Nuorempi koirani on avoin, iloinen jokapaikan tättähäärä, jossa ei ole terävyyttä juuri nimeksikään. Vanhempi narttuni sen sijaan on varsin terävä, joten tiedän hyvin millaista elämä on terävän koiran kanssa. Terävyyttäkään ei saa koirasta pieksämällä pois, vaan pitää tuntea koiransa hyvin ja osata ennakoida. Vanhempi narttuni on kuitenkin luoksepäästävä, joten sen terävyys ei ole ollut mitenkään hirveän ongelmallista.
Luoksepäästävyyshän ei ole vain sitä, että koira itse saa valita milloin ja ketä se menee tervehtimään. Se on sitä, että vieraan ihmisen pitää voida lähestyä koiraa ilman, että se pakenee tai puolustautuu silloin, kun uhkaa ei ole. Suosittelen tosiaan, että kävisitte näyttelytottumusharjoituksissa treenailemassa ja aluksi koiran tulisi sietää vain sitä, että vieras ihminen lähestyy sitä. Koskemisen ja pallien tarkastuksen voi jättää myöhemmäksi.
Tsemppiä jatkoon ja koiran koulutukseen :) Kaikkia neuvojia ei kannata kuunnella, joten voit huoletta suodattaa minunkin papatuksistani sen, mistä koet olevasi voimakkaasti eri mieltä. Kuten jo sanoin, en tunne sinua, enkä koiraasi, joten kaikki huomioni perustuvat vain kirjoittamiisi teksteihin.