Olimme koko päivän Leppiniemessä siskoni luona, ja belgikolmikko tietenkin leikki kolmestaan ulkona niinkuin aina. Jade oli ollut jo aikaisemmin minusta tavallista levottomampi, joten tavallaan ei ollut yllätys, että kohtaus pamahti päälle, vaikka ainahan ne tulee yhtä yllättäen.
Tytöt olivat siis pihalla ja olivat leikkineet varmaan tunnin ajan, kun kuulin jonkin oudon ääneen. Kukaan muu ei sitä kuullut, mutta menin tietenkin heti katsomaan ulos, että kaikki on kunnossa. Jadella oli kohtaus päällä, se makasi maassa oven lähellä kouristellen. Nera oli tulossa sisälle, koska se hakeutuu aina pois Jaden läheltä kohtauksen aikana.
Kohtaus kesti varmaan pari minuuttia ja oli minusta sellainen keskitason kohtaus Jadelle: kramppaamista, kuolaamista, lasittunut katse ja takapään jäykistyminen. Kovasti Jade pyrki ylös, mutta pidin sitä maata vasten, koska kohtauksen aikana ei ole hyvä lähteä toikkaroimaan minnekään. Siinä silittelin ja juttelin rauhoittavasti Jadelle ja pikkuhiljaa alkoi silmiin palata normaali katse. Takapään jäännityksen laukeaminen kesti vielä jonkin aikaa. Sitten putsailtiin vedelle ja pyyhkeellä pahimmat kuolat ja liat pois, ja kun Jade oli rauhoittunut, pyysin sen luokse. Jalat kantoivat jo, mutta vähän piti emäntää vasten vielä nojailla.
Kohtauksen jälkeen otin Jaden sisälle lepäämään ja ehkä tunnin levättyään se oli taas oma itsensä.
Epilepsiastahan ei valitettavasti tiedetä miten se perityy, enkä usko, että täysin epi-riskitöntä linjaa belgianpaimenkoirissa edes on (valitettavasti), mutta ainakin, kun kohtauskoirista puhutaan avoimesti, niin kasvattajat ja tavalliset belgiharrastajat saavat tietoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti