lauantai 19. toukokuuta 2012

Kyllä se kotona osaa :D

Tänään käytiin treenailemassa yliopiston nurtsilla Nerpun ja Hirmujen kera. Suunnitelmissa oli saada alle pari hyvää paikallaoloa ja sitten vain hyvässä vireessä tehtyä seuraamista ja jääviä.

Vire oli kohdillaan heti alusta. Otin kontaktia ja perusasennosta maahanmenoa ja istumista. Sen jälkeen Nerppu joutui tauolle katselemaan, kun Pamu ja Lumikki-göötti tokoilivat ja leikkivät. Se sisuunnutti pikkupeekinkin, ja kivasti tehtiin hommia oikein hyvässä vireessä. Vanha kikkakakkonenkin muistui mieleen vireen nostattamisesta ja sitäkin kokeiltiin - tämän kun muistaisi ennen koettakin :P



Paikallaoloissa oli vähän epävarmuutta. Otin pariminuuttisen paikkiksen meidän setin alkuun ja sen Nerppu tsemppasi ihan kivasti, vaikka hyvää häiriötä teki treenikentälle hinkuvat kaverit kentän laidalla. Palkka takana ja repussa. Toisen paikallaolon otin loppuun ja siinä Nera nousi istumaan, kun koirakavereilla oli jotain erimielisyyttä - se oli Nerpusta vähän turhan kova häiriö. Kävin käskemässä takaisin maahan ja siinä sitten pysyi minuutin ajan, ja pääsin vapauttamaan palkalle.

Seuraamiset teki kivasti, jäävätkin olivat hyvät. Noutoa harjoittelin Paulan ohjeilla vauhdin saamiseksi ja kaksi tosi nopeaa ja iloista noutoa tehtiin uusilla vinkeillä. Loppuun otin ruutuhassuttelua ja yhden ruutuun pysäyttämisen, mistä vapautus loppupalkalle.

Voipi olla, että en ehdi ihmeitä tekemään tuon paikallaolon suhteen ennen ensiviikon koetta, mutta pitää nyt keskittyä vireeseen ja siihen, että kokeessakin olisi kivaa ja tehtäisiin jännittämisestä huolimatta hyvät suoritukset. Jokatapauksessa hyvä fiilis jäi tämän päivän treeneistä :) Sen sijaan Suomi-Venäjä jääkiekkopelistä ei jäänyt niin mukavia fiilareita :P



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti