lauantai 27. kesäkuuta 2009

Pikkukoira tokoilee

Eilen illalla oli Nerpun ensimmäisten tokotreenien vuoro. Kävimme tutulla porukalla treenailemassa yliopiston parkkiksilla ja Nera lähti mukaan katsomaan millaista se toko oikeastaan on.

Alkuun piti tietysti ihmetellä ja tuijotella mitä kaikkea ympärillä tapahtuukaan. Jokapuolella oli isoja koiria tekemässä tokoliikkeitä ja se oli Nerpusta hyvin kiinnostavaa. Etenkin, kun koiria palkattiin iloisesti hihkumalla tai leluilla onnistuneista liikkeistä.

Sitten kun alkuhämmennys meni ohi, treenasimme vähän itsekin. Kontaktiharjoituksilla aloitettiin. Aina, kun Nera malttoi katsoa minua, se sai namin. Todella nopeasti ahne tyttö alkoikin tuijotella minua muiden koirien sijasta ;)

Kontaktin jälkeen otimme istumista, maahanmenoa ja luoksetuloa hihnan päässä. Todella kivasti jaksoi pikkukoira keskittyä.

Lyhyen treenituokion jälkeen Nerppu joutui Pamun farkun takaboksiin odottelemaan kotiinlähtöä. Voi sitä huutoa ja kiljuntaa. Tuosta elukasta lähtee ääntä...! ;) Mutta Nera osaa jo mennä makoilemaan käskystä (pistää nukkumaan), ja se nukahtikin aika pian autoon.

Treenien lopuksi otimme valokuvia ja Nerppukin pääsi harjoittelemaan poseeraamista, kun Jenna ja Paula kuvasivat pikkuriiviötä. Nera juoksi kuvaajan sylistä toiseen, senhän mielestä on kutsu juosta syliin, kun vähänkin kumartuu :) Kuviakin kuitenkin saatiin.

Tässä Jennan otoksia! Kiitos kuvista :)

3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :)
    Pitää muuten tuohon alempaan postaukseen mainita, että Kiiakin ui ensimmäisen kerran 8-viikkoisena, oltiin mökillä eikä toi hölmöläinen tajunnut että laituri loppuu ja veden päällä ei voi kävellä :D

    VastaaPoista
  2. Nättejä kuvia Nerpusta. Olipas kiva päästä rapsuttelemaan reipasta ja rohkeaa pikkukoiraa! Tänään jatketaan rapsutteluja, ja ehkä siinä sivussa vähän tokoillaankin. ;-P Haleja niin Jatsitytsylle kuin Nerppiksellekin!

    VastaaPoista
  3. Nerapa osaa paljon juttuja jo. Täällä tuli ihan sellainen hidas olo, kun ei Tuiskis osaa vielä tehdä mitään pyynnöstä. Paitsi ehkä istua, tänään kokeilin mutta en voi vielä olla ihan varma oliko onnistuminen vain vahinko. Huomenna pitää testata uudestaan, että joko on istu -sanan tarkoitus mennyt perille ihan oikeasti. :)

    VastaaPoista