perjantai 26. kesäkuuta 2009

Mitä kaikkea ehtii yhdessä viikossa...?

Nera täytti eilen 8 viikkoa :) Sen kunniaksi tyttö kävi uimassa, kahteen kertaan, eikä mitään räpiköintejä rantavedessä, vaan ihan kunnolla uiskenteli. Enpä ole ennen nähnyt niin pienen pennun uivan, aika huvittavan näköistä, mutta toinen oli niin tärkeänä. Minun ja Jaden peräänhän se ui. Tarkoitus ei ollut Neraa houkutella uimaan, enkä todellakaan uskonut sen tulevan syvälle, kun tähän asti kahlaileminen on riittänyt mainiosti, vaikka Jade onkin uinut.

Kuten olenkin jo täällä todennut, aika rohkea likka ;) Nerppu on toiminnan nainen!

Me olemme viettäneet viime hellepäivät maaseudulla. Nera on on taas saanut valtavasti uusia kokemuksia ja tutustunut uusiin ihmisiin. Reipas pentu kotiutui mökille hetkessä...! Se kulki ulkona Jaden ja Dinan perässä, välillä itsekseenkin pihamaalla leluja retuuttaen ja siirtyi sylistä toiseen, kokeillen teräviä hampuloitaan milloin mihinkin...

Jadesta on tullut Nerpun leikkitäti, joka jaksaa aina juosta ja painia pennun kanssa. Jade osaa leikkiä hienosti pikkuisen kanssa, ja takaa-ajoissakin juosta lönkyttelee sen verran hitaasti, että Nera melkein saavuttaa sen ;) Ja molemmat nauttivat hurjasti!

Nyt Jade antaa jo pennun tulla nukkumaan viereensä, eli aika nopeasti Jade on pennun laumaan hyväksynyt.

Viikossa ei ole Nerpun ulkomuodossa juurikaan muutoksia tapahtunut, enkä ole vielä mitannut tai punninnut pentua. Toinen korva yrittää olla pystyssä, mutta se on vielä pehmeä ja välillä vähän lurpallaan.

Pennun valokuvaaminen on muuten todella haastavaa...! Ei ihme, ettei Jadesta niin montaa pentukuvaa olekaan...! Nera ei vielä osaa pysyä paikoillaan, ja aina kun itse laskeudun kyykkyyn kuvatakseni pentua, Nerppu-Kirppu juoksee luokse!

Niin ja molemmissa koirissa näkyvät valkoiset laikut ovat maalia - meillä oli alkuviikosta projektina talon maalaus ja belgit ovat siellä missä ihmisetkin, touhuamassa mukana. Jade ehti uittaa häntänsäkin maalipurkissa... Huiskuhäntää ei kuitenkaan hyödynnetty maalaus-urakassa ;)

Viikonloppu vietetään sitten taas ihan erilaisissa tunnelmissa. Ohjelmassa on mm. tokoilua molempien koirien kanssa. Sunnuntaina käymme katselemassa mätsäriä Nerpun kanssa. Saa Nera esimakua tulevasta ;)

4 kommenttia:

  1. Nerppu on vesikirppu! :oD Olipas hauska nähdä pikku Nerppusta. Tosi reippaanoloinen belginalku! Jaana ja valpai Niki ovat muuten varmaan suuntaamassa samaan mätsäriin kuin tekin? Vaikka Nerppu onkin suloinen, niin Jattustakin on jo vähän ikävä. ;-) Siispä tervetuloa viikonlopun tokotreeneihin Jatsitytsy!

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti Nerppu on vesikirppu!!! :D

    Jade haisteli meidät heti tarkasti, kun tultiin tokoilemasta tänään - se oli varmasti tosi harmissaan, kun ei päässyt mukaan. Mutta sunnuntaina tokottelun pääpaino on Jiippulaisessa :)

    VastaaPoista
  3. Jep, jep! Sunnuntaina Jatsitytsy pääsee soittelemaan Poppikoneen kanssa - vaikka pieni ja päättäväinen vesikirppunen olisikin asiasta eri mieltä. ;-P

    VastaaPoista
  4. Ihana Nerppu!

    Tuiskukin on keksinyt veden olevan mukava elementti, tyytyy tosin vielä kahlailuun. Ja voi kuinka tutulta kuulostaa pennun valokuvaamisen vaikeus. Tuiskusta pitää ottaa edelleen kuvat seisaaltaan, kun jos menee kyykkyyn tulee kuvaan vain kuono. :)

    VastaaPoista