perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kissakuvia

Laitetaan taas vaihteeksi koirablogiin kissakuvia piristykseksi :) Näissä kuvissa poseeraa pikkusiskoni Pikkukissa, joka vapaaehtoisesti alkoi minulle malliksi. Pikkukissan kissakaveri Viiru ei ollut ollenkaan niin innokas poseeraamaan, vaan se tuli joka kerta kameraa katsomaan suljinäänen kuultuaan, eikä oikein hoksannut ideaa ;) Pikkukissa sen sijaan olisi kujeillut kameran edessä vaikka kuinka pitkään.


On nuo kissatkin melko hauskoja otuksia, todella persoonallisia. Sitten joskus, kun asun omassa talossa maalla, niin sitten meillekin tulee ehdottomasti kissa...! Jade suhtautuu kissoihin täysin neutraalisti, mutta Nera luulee olevansa kaikkien kissojen paras ystävä - pikkusiskon kissat ovat onneksi tottuneet tuollaiseen vähän pöhkömpäänkin pölkkäriin, niin eivät pelänneet toisen kömpelöitä ja yli-innokkaita leikkiinkutsuja ;)




Pidettiin siskon kanssa tyttöjen iltaa saunan ja paljun merkeissä. Olipahan ihana kesäilta. Samalla reissulla tytöt pääsivät uimaan Montan lampeen ja mukaville kävelyretkille Muhoksen metsiin Tilli-kaverin kanssa. Paljuun oli muuten mukava pulahtaa seuraavanakin päivänä, kun hellettä oli lähemmäs kolmisenkymmentä astetta. Pitäiskö se itellekin hommata palju omalle terassille? ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti