torstai 5. elokuuta 2010

Pilvibongausta ja keppien keräilyä

Vietimme kesäloman viimeisen viikon maaseudulla. Helteiden jälkeinen viikko oli melko sateinen ja kunnon ukkosmyrskyjäkin on ollut. Onneksi kumpikaan tytöistä ei salamointiin ja jyrähtelyihin reagoi, eikä meitä ilmeisesti sokeristakaan ole tehty, kun emme sateesta sulaneet ;) Välillä aurinko on kurkistellut harmaan pilviverhon takaa ja uimassakin on käyty useita kertoja päivässä, niin koirat kuin ihmisetkin. Kaikista ihaninta (tai ainakin makoisinta) on ollut mansikkasadon keräily ja maistelu :)


Jaden ja Neran kanssa on lomailun lisäksi otettu tottista ja käyty katsastamassa josko keppejä löytyisi metsästä. Tokoiluissa treenailimme Neran kanssa tokohyppyä ja nopeaa maahanmenoa pallopalkalla, Jaden kanssa hyppynoutoa ja ruutua.

Metsätreenissä ajatuksena oli ottaa Jadelle pitempi jälki janalähdöllä, ja Neralle keppisulkeisia ;)

Sunnuntaina kävin tekemässä iltapäivällä jäljet. Jadelle noin 700m jälki kahdella terävällä kulmalla, kaksi metsätien ylitystä, yksi ojanylitys ja jälki ylitti myös kaatuneen puun. Viisi keppiä. Kulmat talloin tarkemmin, koska Jadella on ollut nyt tapana vetää mutkat suoriksi, vaikka jäljelle löytääkin takaisin nopeasti. Jälki vanheni tunnin. Maasto kuivahkoa jäkälää, kova tuuli.

Eteni janalla vähän vinosti kuin ottaakseen takajäljen, mutta tultuaan jäljelle lähti oikeaan suuntaan. Jäljesti melko tarkasti, mutta vauhdilla, ja vähän hidastelin vauhtia liinan perässä. Ajoi eka kulman suoraan ja kiersi takaisin jäljelle kaarevasti parin kolmen metrin päästä. Tämän kulman jälkeen tulevan kepin jätti nostamatta. Malttoi hidastaa vauhtia ja alkoi kepitkin löytymään - ne palautettiin vauhdikkaasti ja jäljestämistä jatkettiin maltillisesti. Teiden ylityksissä ei ollut ongelmia, eteni suoraan.

Kaiken kaikkiaan todella hyvä jälki. Viidestä kepistä eka jäi metsään alkukaahottamisen takia, muut löytyivät vaivatta. Hyvä Jade :) Pientä viilaamista ja hienosäätöä kulmiin ja janalähtöön edelleen.

Neran jälki oli noin 150m, sekin vanheni tunnin verran. Kahdella kepillä, yhdellä terävällä kulmalla. Nerppu oli taas innoissaan päästessään jälkimetsään ja alkoi heti hakea hajuja jo ennen valjaiden laittamista. Jadeen verrattuna Nera etenee melko rauhallisesti jäljellä, mutta vaikuttaa myös hiukan tarkemmalta jäljestäjältä. Kulman se ajoi tarkasti ja molemmat kepitkin löytyi, ensimmäisen vain käytti suussa ja pudotti, toisen jo palautti hienosti :) Jonkin verran Neraa häiritsi Jaden haukkuminen ja välillä se pysähtyi seisomaan ja katselemaan Jadeen päin. Jatkoi kuitenkin jäljestämistä itse nopeasti hetken isosiskoa ihmeteltyään.

Tiistaina kävin tekemässä Neralle toisen jäljen. N. 100m, kolme keppiä. Maasto märkää sammallikkoa. Kaksi 90 asteen kulmaa, kaatunut puunrunko jäljen yli ja marjastajien tekemiä "harhajälkiä". Vanheni noin 40 min.

Itse mokailin keppien kanssa, koska kaksi viimeistä tuli liian lähelle toisiaan (väliä korkeintaan 10-15m). Maasto muuttui todella vetiseksi suoksi ja jouduin lopettamaan jäljen lyhyemmäksi kuin olin suunnitellut.

Nera ajoi jäljen taas tarkasti, eteni empimättä ja ajoi kulmat tarkasti. Löysi ja palautti hienosti eka kepin. Löysi myös toisen kepin, joka tuli melko pian toisen kulman jälkeen. Viimeinen keppi jäi metsään, koska se oli ihan tien reunassa, mihin jälki loppui. Leikimme viimeisellä kepillä ja palautuksista hirmuisesti lohipullia ja kehuja.

Otimme myös esineruutua pitkästä aikaa. Vein ruutuun kaksi esinettä, jotka Nera näki. Se haki ensimmäisenä ruudusta pallon, vasemmasta kulmasta, mättään takaa. Seuraavaksi lähetin sen hakemaan nallen, joka oli oikeassa reunassa. Nera kävi ensimmäisenä tarkastamassa pallon paikan, mutta malttoi sitten haistella ja etsiä nallen. Palautti vauhdikkaasti käteen asti nallen, jolla leikittiin yhdessä. Vein nallen vielä kerran ruutuun ja hyvän piston Nera teki. Ensi kerralla ruutuun pitää viedä jotain vieraampia esineitä.

Nyt on jäljestysinto iskenyt oikein sopivasti loppukesäksi. Ei ole liian kuuma, molempien kanssa ollaan edistytty ja Nera oppii hirveän nopeasti kaikkea uutta. Siitä tulee oikein taitava tyttö tässä lajissa, kunhan ohjaaja saa pidettyä paletin kasassa - ja miksei saisi ;) Tarkoituksena on tehdä ensi viikonloppuna esineruutu ja jälkeä molemmille.

Tottistelua jatketaan todennäköisesti sunnuntaina. Jos sää sallii, voisi videollekin saada jotain liikkeitä :) 


~ It's been a rainy week, but we've been quite busy anyways ;) Been tracking twice and Nera's getting better and better all the time. Also I was very pleased with Jade's nosework. She'd like to go very fast on the track and I have to slow her down a bit. Still she found the sticks (=objects) and stayed on trace.

The weather has been perfect for this activity. It's not too hot anymore, so we'll be doing lots of tracking this fall. Getting the bits and pieces together :)

The summer's not over yet -  and when it is, I'll be waiting for an Indian Summer :) ~

1 kommentti: