perjantai 21. syyskuuta 2012

Toyotasta Ferrariin

Tällä viikolla ei tosiaan ollut ohjattuja agitreenejä, niin kävimme sitten hallilla ominpäin treenailemassa. Eilen mukana menossa oli myös Jade, mihin otsikkokin viittaa ;-)

Torstain treeneissä harjoiteltiin kepeille irtoamista, ja tehtiin neljän esteen sarjaa kepit-puomi-putki-putki ja samaa toiseen suuntaan. Nera irtosi ensimmäisen kerran kepeille mahtavasti ja suoritti kepit virheettä! Olin todella iloinen ja ylpeä. Parilla seuraavalla kerralla ajattelin ja ennakoin liikaa ja irtoaminen kepeille oli töksähtävämpi :-P Hienosti irtosi myös putkiin vaikeammistakin kulmista ja etäisyyttäkin oli jo useampi metri putkiin.

Jade kun pääsi tekemään pientä radantynkää, niin johan tuli ohjaajalle kiire. Tuntui tosiaan kuin olisi vaihtanut turvallisen Toyotan ratista Ferrarin puikkoihin. Jadella oli erittäin hauskaa, minulla oli hauskaa ja päästeltiin tovi täysiä menemään.

Ferrarissa ei ole pienempää vaihdetta, mutta luulen, että tuosta Toyotasta löytyy vielä isompiakin vaihteita, kunhan päästään kunnolla vauhtiin lajissa molemmat :-)

Jade satumetsässä


Tänään käytiinkin sitten kokeilemassa löytyykö isompaa vaihdetta ja kyllä Nerakin menee lujaa, kunhan ohjaus on edes sinnepäin oikein. Hallissa oli valmiina mielenkiintoinen rata, joka tarjosi mahdollisuuksia erilaisiin ohjauskuvioihin ja harjoituksiin. Rataan kuului kolme putkea, okseri, hyppyjä, puomi ja A-este.

Alkuun halusin harjoitella ohjaamista hypyille eri kulmista ja keskittyä omaan vartalonkäyttöön. Nera ohjautui hyvin hankalistakin kulmista ja irtosi hyvin. Sitten otettiin koko rataa ja niinkuin sanoinkin, vauhtia löytyi enemmän kuin tarpeeksi. Mukava nähdä miten koira syttyy lajiin koko ajan enemmän ja enemmän :-) Agitreeneissä meillä molemmilla on oikeasti tosi hauskaa ja onnistuneen suorituksen jälkeen Nera hyppää innoissaan syliin asti kehuja ja kiitoksia hakemaan.



Erikseen harjoiteltiin pussia ja rengasta. Pussia ei olla otettu Neran kanssa sitten pentuaikojen jälkeen. Jotenkin on mokoma este päässyt unohtumaan kokonaan meiltä. Yksin sitä oli vähän hankala harjoitella, mutta jätin Neran paikallaoloon pussin suulle ja menin itse toiseen päähään pitämään pussia ylhäällä. Näin tehtiin n. 3-4 kertaa ja sitten vauhdista niin, että Nera meni tunnelin itsekseen.

Rengas sujui hyvin, ei mennyt kertaakaan rautojen välistä, joten sitä on pakko pitää edistymisenä ;-)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti