perjantai 7. syyskuuta 2012

Aina jaksaa aksaa

Tänään sain aikaiseksi lähteä hallille treenailemaan Neran kanssa esteitä. En tehnyt sen kummempaa treenisuunnitelmaa (pitäisi kyllä ottaa tavaksi agissakin), mutta ajatuksena oli ottaa irtoamisharjoituksia, rengasta erikseen ja hankalampia ohjauskuvioita/hankalia kulmia (oma liike, ohjaaminen).

Hallilla olikin jo treenaajia, niin aloittelimme ulkokentällä, jossa ei ollut kuin pari estettä. Kepit, muuri ja pituus olivat kaikki peräkkäin ja siinä muurin ja pituuden vieressä oli yksi hyppyeste. Johan niilläkin pystyi ottamaan irtoamista ja erilaisia tekniikoitakin harjoittelemaan.

Nerppu oli varsin vauhdikkaalla tuulella ja meillä oli tosi hauskaa. Teknisestikin kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Hienosti Nera suoritti kepit ja irtosi hyvin muurille ja siitä pituusesteelle. Hyvin oli myös kuulolla, kun pituuden sijasta käänsinkin hypylle. Erittäin tyytyväinen olen vauhdikkaaseen pujotteluun!

Sitten päästiin hallille, missä edelliset treenaajat olivat harjoitelleet irtoamista viidellä hyppyesteellä, joten otettiin sitä makupala-alustalla. Rimat olivat matalalla, eli se oli tosi helppo harjoitus, mutta hyvää treeniä meille irtoamiseen.

Loppuun otin A-esteen, U-mutkalla olevan putken ja hyppyesteen sarjan. Tarkoituksella ohjasin putken hankalaan päähään ja siinä tulikin muutama väärinkäsitys koiralle, mutta myös onnistumisia. A-este on kyllä Nerasta sen verran kutkuttava este, että sen kontaktien kanssa saa olla tarkkana jatkossakin - kun vauhtia oli  jo satanen lasissa, Nera hyppäsi ylösmenokontaktin yli. Siinä sitten tarkoituksella hidasteltiin vähän, jotta kontaktit otettiin nätisti.

Viimeiseksi vielä puomi ja putki yhdistelmä ja sitten kotiin.

----------------------
Ja OT aiheeseen: eilen oli valokuvauskurssin ensimmäinen kerta. Teen siitä erillisen postauksen viikonlopun aikana :) Valokuvauskurssi-pulinat merkitsen ihan omalla tunnisteella, jotta ne on helppo löytää ja voin palailla muistiinpanoihini myöhemminkin. Eka kerran perusteella voin vain todeta, että paljon on vielä opittavaa... :-)




2 kommenttia:

  1. Ai Nerppu hyppää A-esteen ylösmenokontaktin yli? Vissiin intoa aavistuksen verran liikaa? :D Kartturin on siis syytä olla jämynä. :P Toisaalta se on tietty vaan niin kivaakin, kun koira tekee innolla ja on hommassa mukana. :)

    VastaaPoista
  2. Juu, täyvessä vauhissa se hyppää suoraan kontaktin yli. Onneks alas tuli vähän nätimmin :P Putketkin rymisteltiin melkein suoriksi :D

    Agility on kyllä kivvaa ja mun selkäkin on sen verran kesän aikana hommaan tottunut, ettei ole liitelyn jälkeen pahemmin kolotellut.

    VastaaPoista