perjantai 18. syyskuuta 2009

Tehotytöt

Eilisillalla pysyttiin suunnitelmissa ja hurautettiin Linnanmaalle tokoilemaan hetkeksi. Nera jäi kotiin ison lelu-, luu- ja herkkuarsenaalin keskelle, koska halusin keskittyä tällä kertaa Jadeen. Ensi kerralla tokoillaan sitten Neran kanssa.

Oli vähän epätodellinen tunnelma tokoiluihin ajeltaessa, kun aurinko laski, taivas oli purppuranpunainen ja vettä tuli rankkoina kuuroina isoista mustista pilvistä. Koiraihmiset ovat hulluja. Muutama innokas tokoilija paikanpäällä olikin jo, kun olimme Sussun kanssa vähän myöhässä.

Jadella oli 150 lasissa vähintään. Kai se kuvitteli, että oltiin menossa riehumaan Tillin kanssa, ja sillä kesti hetken orientoitua itse asiaan. Mutta sitten saatiin ne mukavat, tehokkaat treenit, joita kaipasinkin.

Aloitettiin seuraamiseen lähdöillä. Palkka kontaktista. Muutama toisto ja lelulla revittelyä.

Sitten ruutuun lähetyksiä x 3. Uudet ruutumerkit vähän hämäsivät eka kerralla ja Jade kävi yhtä ruututolppaa nopeasti haistelemassa ennen ruutualustaa.

Seuraamista. Hyvä vire, kontakti ja paikka.

Luoksetulo. Ensimmäisellä luoksetulossa juoksi suoraan sivulle. Katseli ennen tänne-käskyä taakseen Sussun ja Tillin seuraamista, eikä ollut kuulolla kunnolla. Seuraavat kaksi toistoa olivat innokkaita, nopeita ja hyviä.

Nouto x 1. Jätin nyt omat maneerini pois: koira sivulle ja kapulan heitto ilman ylimääräisiä heijauksia ja hämäyksiä. Nopea nouto. Jadehan kaartaa tuodessaan kapulan, eikä tule siis heti suoraan kapulan kanssa minua kohti, mutta on kuitenkin niin nopea ja tulee suoraan eteen, niin en tiedä pitäisikö tuohon kaartamiseen puuttua. Nopeuteen olen tyytyväinen, kun sitä on tähän haettu.

Kaukot. Istu-maahan. Jättää istumiset vajaaksi. Harjoiteltiin niin, että seisoin ihan edessä ja takapalkalla. Istumiset jäi silti aavistuksen vajaiksi...? Treeniä lisää ja palkka täytyy miettiä uusiksi. Ilmeisesti olen palkannut jo jonkin aikaa vajaista istumisista, kun itse edestä katsoo, niin se näyttää istuvan ihan kunnolla.

Jäävissä liikkeestä seisominen x 3. Seisahtui mielestäni suht nopesti. Tässäkin pitänee miettiä palkkaus uusiksi, että liike nopeutuisi. Takapalkka...?

Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo, hyvä suoritus kaikinpuolin.

Vielä ruutuun lähetys ja sitten lyhyt paikallaolo Tillin kanssa, n. 1½ min. Sussu kävi palkkaamassa Tilliä välillä.

Vesisade ei Jadea haitannut ja virtaa oli. Se näkyi sitten erittäin vauhdikkaina liikkeinä. Täytyy olla tyytyväinen siihen, että saatiin se mitä tultiin hakemaan: lyhyet ja tehokkaat, suunnitellut treenit, ja koira täydessä vireessä, innokkaana mukana.

Kotona Nerppa-neiti oli nukkumassa, kun tultiin. Melkein kaikki herkut olivat maistuneet, mutta Kongiin oli vielä jäänyt lihapullia, jotka Jade välittömästi tyhjensi parempiin suihin :P


Kiitos Sussulle kyydistä ja treeniseurasta vesisateessa! Kuvat viime sunnuntailta © Pamu, kiitos! :)

2 kommenttia:

  1. Moikkelis! Teillä ei ole tulevia tapahtumia niinkuin oli vuodatuksessa - ei muuten mut vois kurkkia uteliaisuuttaan, että mitä olette suunnitelleet. esim. Oletko menossa sinne Seinäjoelle näyttelyyn?

    VastaaPoista
  2. Se tulevat tapahtumat-osa jäi pois, koska ei ollut tiedossa mitään tulevia tapahtumia ;) Jaden kanssa ei tänä vuonna kehiin enää eksytä, saa nähdä jos ensi vuonna jonkin näyttelyn sen kanssa kävisi, jos joku kiinnostava tuomari osuis kohdalle... Nerppu on junnuiässä helmikuussa, sitä ennen sekään ei pääse kehiin - ellei sitten Messariin, jos siellä pentuluokkia edes on... Nettisivuilla ei ainakaan ollut mainintaa asiasta.

    Muita suunnitelmia ei oo kuin tokoilua ja muuta treenailua :) Kokeisiin Jaden kanssa ehkä keväällä. Katsotaan milla mallilla kaikki sitten on.

    Tulevia tapahtumia lisäilen kyllä blogiin sitten, kun niitä bongailen ja harkitsen edes puolivakavissani :) Tuusniemessä helmikuussa olisi Elena Ruskovaara tuomaroimassa, revanssin paikka Jadella...? :P

    VastaaPoista