tiistai 26. toukokuuta 2009

Tokotreenit


Parina viime viikkona ollaan taas käyty tokoilemassa yliopistolla. Eilen paikalla oli neljä koirakkoa, sekä viereisellä parkkiksella kaksi alle viisivuotiasta tenavaa isänsä kanssa leikkimässä kauko-ohjattavalla autolla - mikä tietysti oli loistavaa häiriötä Jadelle, kun kakarat juoksivat kiljahdellen pörisevän pikkuauton perässä. Eipä Jadea moinen kiinnostanut, vaikka ihan viereen mentiin, vaan innokkaasti keskittyi omaan touhuamiseen :)

Tokoilimme samoja juttuja kuin parilla viime kerralla. Alkuun ruutua. Lähetys aluksi noin kolmen metrin päästä, sitten neljän ja viiden. Ruutu on Jiin lemppari ja nyt pitäisi alkaa vaikeuttaa sitä pikkuhiljaa.

Ruudun jälkeen seuraamisia, joissa Jade oli tosi skarppina. Yhden perusasennon jätti tekemättä, mikä on kyllä tosi harvinaista Jiille nykyään, mutta muuten seuraaminen oli mallikasta. Jade piti kontaktin ja paikan hienosti, ja seuratessaan sen askel oli sellaista kevyttä belgimäistä hypähtelyä :P

Hihnassa seuraamisen täyskäännöksissä menin suoraan toisia koirakoita kohti ja pari täyskäännöstä olikin liian löysiä, mutta kokonaisuutena tämäkin oli ihan ok. Tätä suoraan häiriötä päin menemistä pitäisi vain ottaa enemmän, niissä kun Jiillä vielä toisinaan katoaa se ajatus.

Nouto X 4. Mukavia suht nopeita, ei mitään kympin suorituksia, vaan sellaista tasaista seiska-kasin tasoa ;) Suoraan menee kapulalle, samaa vauhtia takaisin, tulee hyvin eteen. Tästä liikkeestä tietysti saisi halutessaan todella nopean ja sähäkän, mutta mulle kelpaa tämäkin, ainakin tässä vaiheessa.

Kaukot, takapalkalla, istu-maahan-seiso. Tarvitsi ekalla kerralla jostain syystä istumiseen kaksi käskyä, ja todella epävarmasti istui - liekö siis odottanut paikallaloa...? Pitäisi keksiä kaukoihin vihje mitä ollaan aloittamassa. Käsimerkkejä ei taaskaan kestänyt, mutta pelkillä käskyillä kaket olivat todella hienot, nopeat, eikä koira liikkunut paikaltaan mihinkään. Tässä häiriötä tuli vähän joka suunnasta, mutta niitä Jii ei tuntunut alkukankeuden jälkeen huomaavan. Käsimerkit pitää ottaa mukaan taas hyvin hienovaraisina, ettei ne häiritse itse liikettä.

Paikallaoloja otin kolme. Pari lyhyempää ja yhden pitemmän. Niissä ei ollut mitään moitittavaa. Kyllä se katseli mitä ympärillä tapahtui, mutta ei häiriintynyt mistään, vaan makaili Jiimäisesti sammakossa paikallaan ;)

Jäävissä liikkeestä maahanmeno ok, seisomiseen tarvitaan säpäkkyyttä ja nopeutta. Otti taas pari askelta ennen kuin pysähtyi. Liikkeestä seisominen siis syyniin ensi kerralla.

Luoksetulot olivat mukavia. Jade ei tule täysillä luokse, vaan sellaista leppoista laukkaa. Vauhtia liikkeeseen voisi yrittää saada lisääkin.

Kokonaisuutena tosi hyvä treeni, hyvällä häiriöllä. Jade teki melkein koko ajan hyvässä vireessä liikkeitä, vireen ylläpitämiseksi leikittiin hurjasti patukalla ja muutakin höpöttelyä välissä. Mukavat fiilikset jäi, ensi viikolla taas lisää tokoilua...?

1 kommentti:

  1. Hienosti Jii malttoi keskittyä toksutoksuun, vaikka formulakisat käytiin ihan iholla. ;-P Toksuja jatketaan ehottomasti! Aikaa saa ehottaa. :) t. Hirmuiset

    VastaaPoista