keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Puhti pois - hetken aikaa

Tänään käytiin moikkaamassa Tilli-belgiä ja siskoani Muhoksella. Koirat leikkivät taas sitä samaa rallia kuin aina ennenkin, talon ympäri juostiin tuntitolkulla. Leikkivätköhän kenenkään muun koirat näin? :-D vai onko nää jotain erityistapauksia...? Kahdestaanki Jade ja Nera leikkivät takaa-ajoleikkejä, mutta enemmän painimatseja ja hammasteluja. Päätöntä ja loputonta rallia vedetään vain Tillin kanssa.

Hammastelua

Nerpulla oli alkuillasta myös agitreenit. Jo neljän aikaan on pimeää, joten heijastinliivi on enemmän kuin tarpeen. Ihmisten hyvissä ajoin laittamat jouluvalot eivät minua häiritse ollenkaan, mitä enemmän valoja sen parempi...!

Kouluttaja oli myöhässä ja ehdittiin olla hallilla 20min itseksemme. Teimme helppoa rataa ja irtoamisharjoituksia, sekä treenattiin keppikulmia ja pujottelua. Kouluttajan ehtiessä paikanpäälle alkoi vauhti hiipua niin minulla kuin Nerallakin. Se, että Nerppu meni tavallista hitaammin, antoi minulle aikaa tehdä hankalammat ohjauskuviot ajatuksen kanssa. Ei ne silti mitään hirveän sulavia olleet, mutta ainakin tiedän mitä treenataan perjantaina ;-)



Ostin Neralle lampaanvillaisen patukan, mihin voi laittaa nameja sisälle. Ajatuksena vahvistaa irtoamista, kun palkka tulee eteen, eikä suoraan minulta. Ehkä siinä on sitä ajatusta, mutta toteutus vaatii vielä rutkasti harjoittelua. Nera ei aina huomannut minne patukka lentää ja sittenkin toi patukan minulle avattavaksi. Lisäksi hiekkapohjaisessa hallissa patukka likaantui vähän, eikä Nerppu sellaista tykkää ottaa suuhunsa, yöks...! Mutta harjoitukset jatkuu, perjantaina :-)

Viedään Nerpulta loputkin karvat...!


Kuvat näyttävät taas aika hurjilta, mutta tuo on sitä leikkiä parhaimmillaan, eikä meillä ole tytöt koskaan ottaneet oikeasti yhteen. Pakko lisätä tällainen disclaimeri tähän, koska tiedän koirattomien (ja belgittömien) ihmisten kauhistelleen tätä meidän tyttöjen menoa ;-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti