perjantai 4. tammikuuta 2013

Tältä näyttää tammikuu

Treenitauko jatkuu vielä tämän viikon, mutta toivon mukaan ensi viikolla päästään agitreenien pariin taas :) Toisaalta toivon, että Neran juoksu nyt alkaisi mahdollisimman pian, koska en ole ainoa, joka sitä odottelee, mutta eiköhän nuo jossain vaiheessa ala.

Itse menin nyrjäyttämään nilkkani ennen joulua ja sitten uudelleen saman nilkan pari päivää sitten. Nyt koipi on sen verran kipeä, että saa nähdä onko se juoksukunnossa vielä ensi viikolla. Tukisiteen kanssa pääsee liikkeelle, mutta juoksemista en ole luonnollisestikaan kokeillut - tarkoitus on pitää nilkka mahdollisimman paljon levossa, mutta tänäänkin oli pakko raahautua metsään. Oli niin kaunis tammikuinen pakkaspäivä. Vähän ahkerammin saisivat moottorikelkkailijat kruisailla noilla metsäreiteillä, mutta ilmeisesti ei ole vielä kunnon kelkkailukelit...?

Koska aurinko melkein paistoi tänään, pääsivät tytöt sen kunniaksi kameran eteen ja otettiin vuoden ekat valokuvat.


Pikkupönöttäjät suhtautuivat mallintehtäviin innostuneena lihapullapalkan toivossa ja ilmeisesti kamera on muutenkin ollut tarpeeksi kauan kaapissa ;) Eiköhän kameraakin aleta taas ulkoiluttaa useammin kevään edetessä. Harmaa loskasää kun ei meikäläistä hirveästi inspiroi... 





2 kommenttia:

  1. Teidän tammikuun alkuhan näyttää oikein kauniilta noin niinkuin säiden ja koirien puolesta (täällä satoi vuoden ekana päivänä vettä). Toivottavasti saat nilkan juoksukuntoon ennen reenien alkua, nilkan nyrjäyttäminen on viheliäistä, tiedän kokemuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut taas muutama pakkaspäivä, jolloin kaikki heti näyttää paremmalta, mutta muuten on ollut harmaata ja lunta satoi toistakymmentä senttiä muutaman päivän sisällä.

      Nilkka tuntuu hiukan paremmalta, mutta pitäisi malttaa oikeasti pysyä poissa tuolta metsästä. Siellä se pääsee aina uudelleen niukahtamaan :/

      Poista