sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tokoa, tokoa...

Viikonloppu meni melkein kokonaan laiskotellessa, mutta tänään käytiin belgijengin kanssa lenkillä soramontuilla, missä tytöt pääsivät purkamaan patoutuneita riehuenergioitaan ja illalla kävimme Nerpun kanssa episkokeessa tokoilemassa.

Kuvia aamuiselta soramontulta on olemassa, mutta ne ovat kamerassa ja tietokone ei suostu löytämään kameraa, eikä tuohon koneeseen saa muistikorttiakaan (kai) mihinkään survottua. Eli ei sitten kuvia; ehkä niitä tulee näkymään jossain toisessa postauksessa jonain kauniina päivänä.

Nerpun epistokoilut sujuivat oikein kivasti. Se oli hyvässä vireessä, vaikka joutuikin odottelemaan reilut puoli tuntia ennen varsinaista koitosta. Innokas ja vauhdikas tekemisen meininki säilyi meidän koko suorituksen ajan, ja siihen olen tosi tyytyväinen. Itseäni jännitti kovastikin, mutta luotin kuitenkin siihen, että koira tekee sen minkä osaa ja niinhän se tekikin. Ongelmakohtiakin oli, mutta ne mulla oli jo tiedossa - niihin nyt treeniä ennen oikeaa koetta :)


Tässäpä osa-alueet ja niihin kootut selitykset...

Luoksepäästävyys 10

Neralla teki hirveästi mieli nousta tervehtimään, ja hihna vähän kiristyi. Tätä voisi ottaa ensiviikon treeneissä jonkun vieraan ihmisen kanssa. Ihan vain muistutellaan, että peppu pysyy maassa.

Paikallaolo 10

Ohjaaja meinasi pyörtyä odotellessaan ajan täyttymistä, mutta rentoutui sitten. Nerppu oli ehkä aavistuksen levoton, eli katseli vähän ympärilleen ja kattoa (?!) ja kyllä minuakin, mutta ei se vaikuttanut ollenkaan siltä, että olisi ollut nousemassa tms. Istui ekalla käskyllä, mutta mun makuun hitaasti. 

Seuraaminen kytkettynä 9½

En nyt muista miten tuo seuraaminen sujui kokonaisuutena, mutta teki mielestäni jees perusasennot, piti kontaktia ihan kivasti (pari kertaa tippui, mutta en antanut lisäkäskyä, vaikka lähellä oli lipsahtaa). En muista mistä tuomari tiputti sen puoli pistettä, mutta olihan siinä varmasti petrattavaakin. Meidän suoritukseksi kuitenkin aika kiva, jäi hyvä fiilis.

Liikkeestä maahanmeno 10

Hiiiiidas. Istumisen kautta. Mutta en joutunut antamaan toista käskyä, eli jotain hyvää tässäkin. Unohdin antaa vinkkiä tulevasta liikkeestä ja käskykin oli eri mitä normaalisti. Virallisessa kokeessa ehkä seiskan arvoinen suoritus...

Luoksetulo 10

Nopea, suora eteenistuminen, nopea sivulletulo. Loistosuoritus.

Kokonaisvaikutus 10

Iloista tekemistä ja hyvää yhteistyötä taisi kuulua tuomarin kommentti. Olin kyllä ihan samaa mieltä :)

Kokonaispisteet 119½ / 120, sijoitus 1/3.
Hyvä Nerppuli :)



Lopuksi kokeilimme hyppyä ja jähmetyimme tässä liikkeessä molemmat. Nerppu, joka lähti innokkaasti hyppäämään, päätti juuri ennen hyppyä olla hyppäämättä - ehkä näki sen, ettei ollut makupala-alustaa. Ja minä jähmetyin, vaikka olisi pitänyt vain antaa lisäkäsky. No hyppy tarvitseekin lisää treeniä, se oli tiedossa.

Toinen mitä pitää treenata on perusasennossa oleminen pitkään. Nera menee palkan toivossa maahan muutaman minuutin himmailun jälkeen. Tätä otetaan takapalkalla.Samoin tuo paikallaolosta istuminen. Niitä pitää ottaa ihan erikseen taas ja palkata nopeudesta.

Mutta kokonaisuudessaan koe oli oikein kiva ja saimme tosi hyvää treeniä ja itseluottamustakin. Sitten vaan treenaamaan :D

3 kommenttia:

  1. Hyvin se meni! Hienoa Nerppis ja Eppuli! <3 Nyt vaan reippain mielin kohti virallista koetta. Uskon, että hyppykin siitä sujuu, kun saatte siihen vielä muutaman toiston ennen koetta.

    Seuraamisessa puoli pistettä tais lähteä vinosta perusasennosta tms.? Ihan varma en kyllä oo.

    VastaaPoista
  2. Hurjasti onnea möllikisojen voitosta, hienoa!! :) Ja samaa mieltä kuin Paula, nyt reippaasti vaan virallisiin kisoihin! ;)

    VastaaPoista
  3. Virallisiin ollaan jo ilmottauduttu :) Jos kaikki menee koiran tason mukaan, niin hätäisesti meidän pitäisi raapia se ykköstulos kasaan. Niin ja se hyppy pitää treenata kuntoon sitä ennen.

    Näissä pisteissä on toki epislisät päälle, että en ihan kuvittele tällaiseen riviin meidän yltävän oikeassa kokeessa :D Ainoastaan tuo luoksetulo oli mielestäni puhdas kympin suoritus.

    VastaaPoista