keskiviikko 19. elokuuta 2009

Tokotytöt

Vaikka ei viime aikoina varsinaisesti treenaamassa ollakaan käyty, on tokoiltu melkein päivittäin jotain pientä Jaden ja Neran kanssa.

Jaden kanssa olen lähinnä naksutellut seuraamisessa kontaktia. Mökillä ollaan treenattu noutoja ja muita alo- ja avoliikkeitä, sekä tunnaria ja ruutua. Ensi viikolla olisi tarkoitus raahata Jadekin häiriötä saamaan oikeiden treenien muodossa - intoa tytsällä ainakin piisaa :)

Neran kanssa ollaan otettu perusjuttuja. Luoksetuloa, paikallaoloa istuen ja maaten, sivulletuloa, maahanmenoa, kontaktia naksutellen. Nerppu oppii nopeasti ja noin pieneksi pennuksi malttaa tehdä asioita ihailtavan keskittyneesti - vaikka tietysti kaikki treenailumme lyhyitä ovatkin vielä :)

Tänään Nera pääsi katselemaan isojen koirien treenejä, kun hurautimme Sussun ja Tillin kanssa yliopistolle treenailemaan. Paikalla oli useita koirakkoja ja jäimme vähän syrjempään, ettei
häiriötä olisi liikaa. Neran kanssa treenailtiin juuri noita yllämainittuja ja hirmu-innokas tokoilija Nerppu onkin - se on se makkaran vetovoima, joka saa pikkukoiran heittämään vaikka volttia ilmassa ;)

Tarkoituksena oli myös harjoitella muiden ohittamista ja pari kertaa kävimmekin käveleskelemässä lähempänä muita treenaajia. Nera katseli kyllä muita ja siimahäntä vipattaen olisi halunnut mennä moikkaamaan kaikkia ihmisiä, mutta mennään-käskyllä otti kontaktia (ja makkaraa).

Sussun ja Tillin treenailuja oli kiva katsoa, kun parivaljakko on edennyt niin kovasti lyhyessä ajassa. Pikkuhiljaa kun siihen touhuun lisää häiriötä, niin hyvä tulee :)

5 kommenttia:

  1. Hyvä, että tekin saitte onnistumisia. :) Minusta voisitte ihan hyvin Jattusenkin kans ottaa seukilla kerralla hlöryhmää? Ja mikä ettei Nerppiksenkin kans, ainaki sovellettua versiota hlöryhmästä?

    Me sitkeät sissit killotettiin parkkiksella kymmeneen asti. Oli kerrankin passeli treenifiilis, joten siitä piti ottaa kaikki irti. 8) Tästä jatkettaan! Passaisko teille toksut ens viikolla? Mikä pvä?

    VastaaPoista
  2. Joo, voisi ottaa Jaden kanssa hlöryhmää ja miksei Nerpsunkin kanssa :)

    Ensi viikolla passaa aika lailla mikä päivä vaan. En oo ihan varma pe-la-su, jos me lähtään mökille.

    Meillä oli tarkoitus ottaa pikaiset täsmätreenit, mutta kyllä meilläkin tunti meni treeniessä ja höpöttäessä ;)

    VastaaPoista
  3. Vähän kateellisena täällä lueskelin Neran tokoiluista - se kuulostaa niin pätevältä noin pieneksi pentuseksi. Osaa paljon asioita. :) Taidan tässä jonain päivänä miettiä mitä kaikkea Tuisku osaa ja tehdä niistä vaikka postauksen, ehkäpä se helpottaisi omaa "miksi en osaa kouluttaa koiraa"-ahdistustani...

    VastaaPoista
  4. Ei kyllä mitään syytä olla kateellinen! Nera on varsinainen riiviö :P

    Jade ei osannut kuin istua ja mennä maahan vuoden ikäisenä ;) Eikä pennun välttämättä tarviikaan ihmeitä osata vielä! Kaikki ajallaan.

    Meillä Jadesta on ollut paljon apua Neran kouluttamisessa - kun on aikuinen koira, joka tekee kaiken mitä käskee (no useimmiten), niin pentu äkkiä oppii yhdistämään tietyt käskyt, liikkeet ja palkan.

    Toka koira on helpompi ja tietää jo miten opettaa asioita/mitä pennulta voi "vaatia".

    Pitäisi joskus laittaa jotain videonpätkää meidän treenailuista, niin näkee sen pentumaisen hössötyksen mitä tuohon kaikkeen treenimiseen kuuluu... Nera kirjaimellisesti tekee "liikkeiden" välissä voltteja, se on niin ahne palkan perään ;)

    VastaaPoista
  5. Olin hyvin hyvin hyvin reipas ja laitoin sittenkin haasteen. XD

    VastaaPoista