lauantai 8. elokuuta 2009

Loma loppuu, kesä jatkuu :)


Koulu alkaa jo ensi viikolla ja meillä on takana ihana kesäloma, upeine lämpimine päivineen :) Ja vaikka koulu jatkuukin taas ja ollaan elokuun puolella (pian puolivälissäkin), helteet jatkuvat ja niin kesäriennotkin koulun ohella...!

Tämä viikko ollaan oltu maalla. Olemme kaikki kolme päässeet maalaistumaan viikossa niin, että kaupunki tuntuu taas kovin äänekkäältä ;) Viikko vietettiin kaikin puolin mukavissa merkeissä, tuttuun tapaan uiden, syöden, lekotellen, vähän tokotellenkin. Eilen vietettiin pikkuveljeni 17-v synttäreitä ja saatiin lakkakakkua ja muita herkkuja. Onnea vielä Jannelle! :)

Neran sisäsiisteys on edennyt jonkin verran, mökillä sillä sattui koko aikana vain kaksi vahinkoa sisälle. Kotona saa vielä lirutella papereillekin, kun ulos ei keretä joka käänteessä ;)


Helteiden takia emme lähteneet jälkimetsään, mutta tokoilimme pikkujuttuja ja opettelimme Nerpun kanssa kaikenlaista uutta. Nera harjoitteli jo noutoakin! Tosin, pk-kapula heitettiin Jadelle - Nerppu ehti vain hakemaan sen ensin ja toikin raskaan kapulan empimättä heti minulle...! Nerpussahan on noutajan aineksia...! :P

Jaden kanssa naksuttelin seuraamisen kontaktia ja treenasimme noutoon vauhtia. Neran kanssa otettiin paikallaoloa istuen, maahanmenoa, sivulletuloa. Tytöillä oli molemmilla intoa kovasti ja oli hauska treenailla kaikessa rauhassa liikkeiden hienosäätöä.

Perjantaina Tilli laumoineen liittyi seuraan ja tyttökolmikon leikit sujuivat hienosti. Jaden hurjasteluja piti välillä rauhoittaa niin, että se malttoi pitää taukoa leikkimisestä ja levähtää sisällä tai varjossa ja juoda paljon vettä. Nerakin piti ottaa alkuillasta sisälle nukkumaan, kun se olisi halunnut vain juosta isojen tyttöjen perässä ja oli jäädä vain jalkoihin - ja jäikin pari kertaa ;) Vauhtia Nerpulta löytyy jo kovasti, mutta ei se millään pysy Jaden ja Tillin perässä: sekös pentua harmittaa... Ja sen harmituksen myös kuulee...!

Kesäposeerauksista vähän vauhdikkaampiin otoksiin :)

Reissunainen on palannut kotiin ;)


1 kommentti:

  1. Kukkaiskoiria! :D Ja yksi suloinen matkalaukkuhauveli!

    Taidatte olla juuri nyt möksäilemässä? Yritin aiemmin illalla rimpautella. Olisin houkutellut teitä mukaan huomisiin agikisoihin. Olemme menossa Haukkikselle penkkiurheilemaan. Pääsettekö toksuilemaan ensi keskiviikkona? Soittelepa, jos tarvitte kyytiä.

    VastaaPoista