tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa

Ainakin blogissa on nähtävissä optimistista keväthaihattelua värien ja uuden bannerin myötä, vaikka ikkunasta näkyvä maisema ei tällä hetkellä hirveästi inspiroikaan. Räntää ja vettä on tullut pari viime päivää ja kaikki harmaata ja märkää. Uudet kumpparit olis aika pop, mutta niitä ehtii miettiä enemmän vasta ensiviikon puolella. Tämä viikko menee muuttohommissa :)

Belgitytöistä sen verran, että molemmat ovat terveinä ja Jadekin selättänyt kennelyskän jo reilu 1½ viikkoa sitten. Ensiviikolla palataankin treenien pariin Nerpun kanssa - virtaa sillä on ollut ihan kiitettävästi, kun aktivointi on jäänyt vähän vähiin näiden muiden kiireiden ja Jaden sairastelun vuoksi. Vähän on tokoiltu kuitenkin ja tosi tyytyväinen olen nyt Nerpun kaukoihin ja jääviin liikkeisiin - liikkeestä istumistakin ollaan nyt otettu se BH-koe mielessä. Mutta niinkuin kirjoitinkin jo, vähissä on varsinainen tekeminen ollut, mutta nyt vihdoin päästään normaaliarkeen taas, kunhan saadaan kamat ja kimpsut siirrettyä uuteen osoitteeseen.

Tuosta uudesta osoitteesta sen verran, että kauas emme ole muuttamassa. Luhtitalon eka kerroksen tilava, vastaremontoitu kaksio odottelee meitä tyhjillään ja torstaina saan sinne avaimet. Matkaa treenihallille tulee olemaan vielä vähemmän kuin nyt ja tarkoitus onkin käydä hallilla useammin - koko rahan edestä ;) Jadekin pääsee liitelemään silloin tällöin ja Neran kanssa ilmottauduin agilityn jatkokurssille. Jos oppisin ohjaamaan koiraa, niin voisi ajatella jotain möllikisoja syksylle :)

Tokoilut jatkuvat huhtkuun ajan ohjatusti ja sitten treenaillaan itseksemme ja tuttujen kanssa kesäkausi. Uuden asunnon lähellä on enemmänkin kenttiä, mihin voi mennä tokoilemaan ja häiriötä piisaa taatusti... :D

Jännä nähdä mitä Nera tuumaa muuttamisesta - se raasu on asunut koko ikänsä täällä. Tosin se on suvereeni matkailija, joka ei hirveästi maisemien muuttumisesta hätkähdä, joten uskoisin sen sopeutuvan äkkiä. Jade taas on asunut mun kanssa ympäri Oulua :)

Mutta siis... Sitä kevättä odotellessa...!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti