torstai 1. maaliskuuta 2012

Karkauspäivästä maaliskuulle

Eilen karkauspäivänä ehdittiin monenmoista. Omien menojeni lisäksi käytiin lenkkeilemässä isomman koiralauman kera montuilla ja illalla Jade pääsi treenaamaan pitkästä aikaa hallille, kun oltiin liikkuroitavana AVO- ja VOI-liikkeissä. Nerppu treenaili vähän maanantaina, mutta kai sillä on valeraskaus päällä, koska se on edelleen vaisuhko ja tekee hommia puolivaloilla. Sen takia eilen tositoimiin pääsikin Jade, jolla ei koskaan ole ongelmia vireen kanssa - no ehkä vähän sen ylivireen kanssa ;)

Jade, Tatti & Tara
Tulilinjalla
Kaverukset Nerppu ja Jabu

Vitsit miten hauskaa oli treenailla Jaden kanssa. Se pääsi tekemään hyppynoutoa, ruutua, tunnaria, ohjattua, kaukoja ja luoksetulon stoppeja. Putkiakin Jade pääsi rymistelemään, luvan kanssa ja muutaman kerran ihan oma-aloitteisesti itsensä palkaten :D Se hyötykin treeneistä oli, että näin, että minulla on koira, joka osaa vaativampiakin liikkeitä hienosti - osaan siis opettaa ne Nerallekin. Toki Jade ja Nera ovat erilaisia oppijoita, joten opettamista pitää vielä miettiä ja kokeilla erilaisia juttuja. Eiköhän hommat taas etene tästä :)

Nerppu pääsee taas loppuviikosta treenailemaan, mutta valeraskauskoomailun takia suunnitelmissa on vain jotain helppoa ja kivaa puuhailua.

Lumihaukkaus
Tinka & Tara
Jade & Tatti
Jotkut on vähän ehdollistuneet poseeraushommiin ;)

Kuvissa esiintyvät omien tyttöjeni lisäksi  mustat belgit Tara ja Tatti, sheltti-Tinka ja tervueren Jabu. Oli todella keväisen aurinkoinen päivä, mutta kameran säädöt tuntuivat olevan hukassa, vaikka mitä kokeili. No onneksi on koko kevät aikaa etsiä hyviä säätöjä ja metsästää sitä täydellistä kuvaa :)

Tokoiluraporttia loppuviikosta...ehkä :)

Black Master's Chords of Fame & Black Master's Lusty-Baila


2 kommenttia:

  1. Epistä miten ihania talvikuvia täällä<3

    Toi on kyllä niin tuttua, että kameran säädöt on päin sitä kuuluisaa, just silloin kun olisi mahdollisuus ottaa ehkä ne maailman upeimmat kuvat. ;) Mulla alkaa tulla pieni kiire upeiden talvikuvien ottamisen kanssa, kun täällä etelässä vaikuttaa lumet vähän sulavan pois... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kameran säätöjä etsiessä ne huippuhetket on yleensä jo ohi :D Mutta ehkä se vielä osuu kohdalle oikeaan aikaan!

      Poista