torstai 16. helmikuuta 2012

Pakollinen tokopostaus

Tämän viikon tokoilut hoidettiin Paulan ja Hirmujen seurassa KAS:sin vanhalla hallilla. Pakkastakaan ei ollut seitsemää astetta enemmän, joten ihan hyvin tarkeni tokoilla. Ja mikä parasta, saatiin koko halli omaan käyttöön :)

Nerppu oli oivassa vireessä heti treenien alkuun. Otettiin kontaktia ja seuraamispätkiä, nopeita maahanmenoja ja istumisia perusasennossa. Ensimmäisenä liikkeenä oli nouto, joissa painotus oli tiiviissä luovutusasennossa. Vauhtia löytyi ja ensimmäinen nouto olikin oikein erinomainen kokonaisuus. Toisessa heitin kapulan liian kauas ja vinoon ja Nera ehti löytää ennen kapulaa nenäliinan ja joltain unohtuneen kosketusalustan :P Kolmas nouto meni sitten taas enemmän oppikirjan mukaan :)

Noudon jälkeen otin paikallaolon BH-tyyliin. Nera pysyi paikallaan ok, mutta haisteli maata (katselin sitä peilin kautta). Huomautus maan haistelusta ja muutama palkkaus skarppina pysymisestä.

Sitten otettiin hyppyä. Palkaksi ajattelin palloa (jotta Nera irtoaisi kauemmas esteestä), joka normiolosuhteissa on oikein kiva palkka ja lelu Neralle, mutta hiekkaisena se olikin melkoinen ällötys. Eli ei toiminut :D Pakko vain palata namialustan käyttöön ja häivyttää se taas sitten pois. Ihan esteen takaa kun voi olla hankala hypätä tyylipuhtaasti takaisin.

Hypyn jälkeen luoksetuloa. Tuli hieman oikealle vinoon, joten palkkaus ensi kerralla vasemmalta tai taakse. Muutama läpijuoksu ja sitten stoppi, jossa valui ainakin kaksi belginmittaa eteenpäin. Takapalkalla himmailee ja ennakoi, joten pitää nyt kehitellä jonkinlainen namisysteemi, joka lentää tarpeeksi kauas ja on tarpeeksi iso, että sen huomaa.

Kaukoissa jätti taas nousematta eka käskyllä, joten tein kaukoja ihan lyhyeltä välimatkalta ja tehdään niitä näin nyt jonkin aikaa, että ne jää takaraivoon.

Sitten otin paikallaan seisomista ja liikkeestä seisomisen takapalkalla. Niissä ei valittamista. Seuraavalla kerralla otetaan sitten sitä maahanmenoa vaihteeksi.

Kyllä Jade on meillä kukkulan kuningas ;)

Sen jälkeen piilopaikallaolo yhdessä Poppasen kanssa ja minäkin uskaltauduin hallista ulos. Nera pysyi paikallaan, oli aluksi hiukan levottoman oloinen (ikkunasta tiirailimme), mutta kävin palkkaamassa välillä. Tällaista treeniä lisää meille, niin eiköhän se siitä :)

Loppuun leikimme hiukan ja otettiin pari kertaa putki ja puomi.


Treenit jatkuvat sitten ensi viikolla. Toki kotiläksyjäkin tehdään :) Ilmottauduin KAS:sin maaliskuiseen tokokokeeseen talkoohommiin. Neraa en kokeeseen ilmoittanut, koska se ei ole valmis (kuten yllä olevasta tekstistä voinee päätellä) - me jatketaan vielä treenaamista...!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti