sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Polttaa kesäkatu kuuma...

Tai tässä tapauksessa ravirata kuuma! Eilen kärvisteltiin 39 asteen helteessä Seinäjoen raviradalla belgianpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä. Koiria oli ilmoitettu 320, joista groenendaeleja 132 kpl - narttujen avoimessa luokassa oli 37 narttua. Ei me mitään suurta menestystä odotettukaan nuorelle ja vielä melko karvattomalle Nerpulle, kunhan lähdettiin erikoistuomarin arvostelua hakemaan ja belgikoiria tiirailemaan.


Helle oli kuitenkin vähän liikaa niin koirille kuin ihmisillekin. Varjopaikkoja ei juuri ollut, eikä niistäkään paljon iloa, kun ei edes tuullut. Näin kuumaa en muista olleen pitkään aikaan, tuo 39 astetta siis VARJOSSA. Ei ihan ideaali sää koiranäyttelylle. Nahkahan siellä paloi :( Koirat olivat ihan väsyneitä ja kuumissaan, vaikka kävimme useampaan kertaan juottopisteellä kastelemassa koirat ja vettä tarjottiin vähän väliä. Itsekin join varmaan pari litraa vettä ja limukkaa.

Sievä junioriluokan narttu
Käy-luokan narttu
 Nera sai ERI:n, mutta ei ihan ollut tuomarin makuun kuitenkaan. Kilpailuluokassa tuomari jakoi koiria eri ryhmiin ja Nera joutui sinne häntäpään ryhmään :P Oli kuitenkin ainoa loppupään koirista, jonka tuomari vielä valitsi juoksemaan pienen pyrähdyksen, mutta siinä vaiheessa iltapäivää Neraa ei enää esiintyminen kamalasti kiinnostanut.

Nerppu kehässä Saaran kanssa
Arvostelu on PITKÄ, ja erittäin tarkka. Muutamaa kohtaa lukuunottamatta erittäin paikkaansapitävä arvostelu Nerpusta.

Tuomarina siis Craig Fynnmore.

"2 vuotta ja 1 kuukautta vanha narttu. Täysi hampaisto, tasapurenta. Pitkä pää, hyvin meislautunut. Erittäin hyvä kuonon paksuus, vain hieman kapeneva, tasapainossa kallon kanssa. Tummanruskeat mantelinmuotoiset silmät. Erinomainen korvien muoto ja koko, hyvin asettuneet. Hieman roomalainen kuono. Hieman pyöreä otsa. Erittäin hyvä stoppi. Erittäin hyvä kita, toivoisin hieman enemmän leukaa. Erinomainen pigmentti. Huulet voisivat olla hiukan tiukemmat. Erittäin hyvä kaula. Erinomainen ylälinja. Hieman jyrkkä lantio. Erinomainen rintakehän syvyys ja muoto. Hieman pitkä lanne. Hieman eteentyöntyvä lapa. Hieman jyrkkä olkavarsi. Erinomaiset takakulmaukset. Erinomaiset jalat. Välikämmenet voisivat olla hieman tiukemmat. Erinomainen luusto. Hieman ahtaat takaliikkeet. Hieman löysät etuliikkeet. Toivoisin enemmän pituutta etuliikkeisiin. Erinomainen draivi takaliikkeissä. Erinomainen luonne."

AVO ERI

Nerppu pyörähti myös Black Master's kasvattajaryhmässä, jossa Neran lisäksi olivat puolisisarukset (Tazzi x Brendo) Diamonds are Forever, Dreaming of You ja Damn Good Times. Erittäin nuorelle ryhmälle (Nera oli siis nelikon vanhin) ei tullut tällä kertaa sijoitusta.

Tazzin jälkeläisluokassa (sama ryhmä kuin kasvattajaluokassakin) sijoituttiin toiseksi ja saatiin myös kunniapalkinto.

Kasvattaja- ja jälkeläisryhmä, Nera toinen oikealta.
Lisää kuvia erkkarista löytyy galleriasta.Olisin halunnut kuvata enemmänkin, mutta liian kuuman sään vuoksi oli pakko hakeutua välillä koiran kanssa varjoon. Loppukehiäkään ei jääty katsomaan, kun nahka palaneena ja tuskaisen kuumissamme halusimme lähteä kotiinpäin heti, kun se oli mahdollista.

Erkkarin järjestelyt toimivat ihan jees, mutta luettelossa koirat eivät olleet aakkosjärjestyksessä...? Mikä oli aika outoa. Kuuma sää oli kuitenkin se ikävin juttu erkkaripäivässä, mutta sillehän järjestäjät eivät mitään voi ;) Ukkoskuuroja oli lupailtu, mutta niitä saatiin odottaa turhaan... :P

2 kommenttia:

  1. Voin vain kuvitella tuntemuksia paahtavan auringon alla. ERInomainen arvostelu, en ole ennen noin pitkää nähnytkään.

    Muistan yhden nly reissun Kuopiossa, jossa onneksi Lillillä oli häkki mukana ja sain sen varjoon ja itse istuin retkituolissa sateenvarjon alla.

    Tänään on sitten ihan eri ilma kuin eilen ja täytyy myöntää, että mukava oli metsässä kävellä takki päällä koirien kanssa : )

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä aivan liian kuuma päivä koiranäyttelylle. Mieluiten tuon päivän olisi viettänyt Iijoessa ja varjossa :) Onneksi kuitenkin koirista huolehdittiin tuolla hyvin.

    VastaaPoista