sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kaksi viikkoa kesään

Kesältä se alkaa pikkuhiljaa näyttää ja koulupäivätkin käyvät vähiin :) Treenailemaan en juuri ole kerennyt pariin viikkoon, mutta kesällä on aikaa hioa tottiksia ja maastoja kuosiin. Paikallaolo maaten tarvitsee nyt paljon treeniä ja hyviä onnistumisia, koska jostain kumman syystä siihen on tullut epävarmuutta :/ Ja Nerppuhan on ollut paikallaoloissa aikaisemmin tosi hyvä ja varma suorittaja. No ei voi muuta kuin treenata ja katsoa kokeita sitten, kun ollaan saatu varmuutta tuohon.


Jade on nauttinut täysillä orastavasta kesästä ja näyttää (onneksi) luopuvan paksusta turkistaankin juuri sopivaan aikaan :) Ihanaa katsoa koiraa, joka rakastaa vedessä polskimista ja läträämistä niin valtavasti :DD Se on sellaista aitoa, puhdasta riemua, kun Jade pääsee veden äärelle ja tekee poniloikkia pitkin rantavesiä.

Punkkiaineet on vielä hankkimatta, mutta se onkin seuraavana listalla... Viime kesä pärjättiin ilman punkkilitkuja, mutta punkit tuntuvat yleistyneen jo täällä pohjoisessakin. Vielä ei itse olla törmätty moisiin inhotuksiin, mutta kuten alla olevista kuvistakin näkee, niin nämä neidot rymyävät vaikka millaisessa maastossa, joten ehkä parempi suojautua punkkien varalta...


Tulevalla viikolla on tarkoitus vähän tokoilla ja käydä ajamassa muutamat jäljetkin :) Mukavaa ja lämmintä alkukesää kaikille!

3 kommenttia:

  1. Taitaa tuo vedessä läträäminen olla sukuvika. Meilläkin Vilma on oikea läträäjä, se ei niinkään ui, mutta kauheasti pitää aina kaivaa kiviä pohjasta ja pelastaa niitä rannalle...

    Ja upeita kuvia, millä kameralla kuvaat kun saat tuollaisia otoksia sata-lasissa-liikkuvista belgeistä? :)

    VastaaPoista
  2. Joo, menee varmaan tuon sukuvian piikkiin ;) Jade ui kyllä kepin perässä ja hakee aina kepinkin itse valmiiksi, että pääsisi uimaan. Jos kukaan ei innostu heittelemään sille keppiä, niin sitten se viihdyttää itseään rantavedessä juoksentelemalla. Ja aina, kun on vettä näkyvissä, niin sinne paahdetaan suoraan :P

    Mulla on sikavanha Nikonin D40 runko ja putkena halpis Tamron 70-300mm. Jospa sitä sais joskus hankittua ihan kunnollisenkin kameran... Liikekuviin on vaan vaadittu 5 vuoden harjoittelu :DD Ja edelleen onnistumisprosentti alle 10 ;)

    VastaaPoista
  3. Jattunen. <3 Ja tietysti Nerppukin. <3 On vaan Jatsitytsyä ikävä, kun en oo varmaan vuoteen Jiitä nähnyt. :( Ehottomasti roudaat Jadenkin mukaan toksupoksuihin joskus, okke? :)

    VastaaPoista