sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Puistopummista kehärinsessaksi

Perjantaina käytiin Ainolanpuistossa kokoonpanolla minä ja Saara, sekä viisi belgialaista. Viisikko koostui neljästä mustasta ja yhdestä vääränvärisestä söpöliinistä. Tarkoitus oli ottaa muutama kuva ja antaa sitten koirien riehua keskenään - näin myös tehtiin. Neraa kuvailu ei olisi voinut kiinnostaa yhtään vähempää: se juoksi aikuisten koirien perässä ja riehui Jabun kanssa kuin viimeistä päivää. Nera taisi olla myös ainoa kokosukeltaja tiimissämme ja ehti kuviinkin vasta uimareissunsa jälkeen...

Jabu, 3kk, oli suosikkimallini perjantailta. Se malttoi istua ja seistä kuvia varten hyvän tovin, vaikka välillä kovasti olisikin kiinnostanut etenkin Neran riekkumiset. Jabusta sainkin muutaman tosi kivan otoksen. Tervua on vaan niin paljon helpompi kuvata!

Lauantaina lähdimme mätsäriin Neran kanssa. Silja kaipasi esitettävää koiraa ja Nera kokemusta hallista, melusta ja kehäkäyttäytymisestä. Silja oli ihan uusi ihminen Neralle, mutta Nera ystävystyi Siljan kanssa heti, eikä paljon minua kaipaillut Siljan kanssa kulkiessaan. Uudet ihmiset hallillakaan eivät jänskättäneet, vaikka eivät nyt kiinnostaneetkaan niin paljon kuin tavallisesti. Ne oli ne koirat. Isoja koiria, pieniä koiria, äänekkäitä koiria - ja OKK:n hallilla kaikuu melko hyvin.

Se siis jänskätti pikkuneitoa alussa kovin, mutta pikkuhiljaa Nerppu rentoutui. Koko ajan se oli rauhallinen ja se jännittäminen näkyi lähinnä siinä, että Nera halusi vain istuskella minun tai Siljan jaloissa ja katseli tosi epäluuloisena muita koiria.

Nera oli jo toisessa parissa kehässä ja esiintyi mainiosti! Silja sai Neran seisomaan ja ravaamaan todella kauniisti - muutama hypähdys sallittakoon Nerpulle; ne kun kuuluvat Jadenkin repertuaariin edelleenkin... ;) Tuomari oli kehunut Neraa todella nätiksi ja lupaavaksi, mutta punainen nauha meni toiselle parille. Hampaiden katsomista Nera oli ujostellut hieman, vaikka normaalisti antaa kyllä kenen tahansa katsoa hampaat. Tuomari oli sanonut Siljalle, että kannattaa jäädä sinisten kehään, mikä tietenkin oli tarkoituskin: kokemustahan me tulimme hakemaan.

Sinisten kehää odoteltiinkin pitkä tovi. Isoja pentuja oli lähes neljäkymmentä. Kävimme ulkona ja Nerppu sai pari uutta kaveriakin siinä odotellessa. Vanhojakin kavereita nähtiin, kun Kati ja Tilda olivat samassa kehässä, ja Pamukin tuli meitä moikkaamaan :)

Sinisten kehässä oli tosiaan sitten parikymmentä isoa pentua. Ja melkein kaikki isot pennut näyttivät paljon isommilta kuin Nerppana. Nera ei olisi millään halunnut koko kehään, mutta reipastui heti kehään päästyään. Tuomarikin oli nyt tosi kiva pikkukoirasta. Ja taas Nera ravasi kauniisti ja seisoi hyvin. Tuomari kätteli pois tosi hyvin esiintyneitä koirakoita ja sijoitti Neran lopulta sinisten pentujen kolmanneksi. Ihan hieno aloitus Nerppuliinilta...! Ja perinteitähän pitää kunnioittaa: Jade oli ekassa mätsärissään sinisten aikuisten kolmas ja sai ekan pokaalinsa sieltä. Ihan hyvinhän Jaden näyttelyura siitä pyörähti sitten käyntiin, joten lataamme korkeita odotuksia Neran niskaan ;) :D

Nera sai siis ensimmäisen, piskuisen pokaalinsa ja lisäksi puruluun (syöty), vinkulelun (syöty) ja avaimenperän (ei vielä syöty), sekä kauniin keltaisen ruusukkeen. Neran pokaali meni lasikaappiin odottamaan kavereita.


Todella arvokasta kokemusta pikkubelgille. Kiitos meidän asiantuntevalle händlerille! :)

5 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon, Nera, hienosta näyttelymenestyksestä. Kuulostaa mainiolta. Ja aivan mahtavia kuvia nuo, missä koiralauma pönöttää jalustalla. :)

    VastaaPoista
  2. Vau mitä kuvia taas! Upeita noi ryhmäkuvat! Ja onnittelut Neran ensimmäisen "näyttelyn" menestyksestä :)

    VastaaPoista
  3. Onpa söötti tapaus tuo Jabu! <3 Korvat on pikkumiehellä hellyttävästi vinksin vonksin.

    Nerpula esiintyi ekassa mätsärissään hienosti. Saa nähdä, millainen kehäkettu neitosesta vielä tuleekaan! :o) Peukkuja Nerppiksen seuraaviin näytelmiin!

    Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavan ihana toi viimeinen mustavalkoinen ryhmäkuva! aivan tajuttoman hienoja kuvia täällä on kyllä muutenkin :)

    VastaaPoista
  5. Huippukuvia!!Ja teillä on jo luntakin (ainakin ollut?)..Tänne kaivattais kanssa,sen verran vettä ja räntää satanut ja ollut harmaita päiviä,että talvi olisi jo tervetullut!
    nera on hieno ja reipas koiran alku.=)

    VastaaPoista