torstai 9. syyskuuta 2010

Nomen est omen

Katin ja tollerityttöjen blogista huomasin tällaisen haasteen, jossa selvitetään koirien nimien alkuperää :) Pitkästä aikaa ajattelin ottaa haasteen vastaan. Jaden nimestä olenkin joskus kertonut, taisi olla Koirakuvahaasteen aiheenakin tuo "nimi" joskus muinoin, mutta kertaushan ei ole koskaan pahasta ;)


Jaden virallinen nimi Bella Bambina keksittiin yhdessä kasvattajan kanssa. Se nimi oli muistaakseni molempien listalla, ja jotenkin tuo nimi vain sopi ja sopii edelleenkin Jadelle. Sanaparsihan on italiaa ja tarkoittaa kaunista lasta.

Kutsumanimi oli sitten jo hankalampi. Se nimilista oli huomattavasti pitempi ja mieleisiä nimiä oli useita. Jadesta olisi tullut Sissi, ellei samannimistä ja melkein samanikäistäkin grotskunarttua täällä pohjoisessa olisi jo ollut. Jade taas oli sellainen nimi, jonka olin joskus 11-vuotiaana ajatellut tulevalle tyttärelle. No nykyään en sitä nimeä voisi kuvitellakaan antavani ihmislapselle, mutta Jadelle nimi on täydellinen: tyttömäinen ja kaunis, napakka ja lyhyt.


Jadesta on tietysti lukuisia lempinimiä. Jattunen, Japsukka, Appunen, Appu, akka (kaikella rakkaudella). Jade tietysti tottelee kaikkia nimiään ;)


Neran pentueessa kaikkien viralliset nimet ovat C:llä alkavia biisejä. C'est la vie oli yksi ideoistani, mutta biisien piti olla englanninkielisiä ja niinpä Neran virallinen nimi onkin sitten Chords of Fame. Biisi on Phill Ochsin folk-laulu, ja Marianne Faithfull on levyttänyt sen minulle rakkaimman version. Kyseinen levy löytyy levyhyllystäni, joten nimi ei ole ihan tuulesta temmattu :) Koiran virallisena nimenä se on hieman kieli poskessa ajateltu ;) ;)


Sen verran jatkettiin tuolla italialaisteemalla, että kutsumanimeksi päätin lopulta Neran, joka tarkoittaa italiaksi mustaa. Neran isä on italialainen herrasmies, joten senkin takia minusta oli hauska miettiä italialaisia nimiä/sanoja. Nerasta oli kuitenkin hyvin lähellä tulla Helmi. Jälkeenpäin ajateltuna se nimi ei olisi tuolle belgikakaralle oikein sopinut. Muita vaihtoehtoja olivat mm. Kipinä ja Pippuri, ja vaikka ne luonteen puolesta olisivatkin Helmiä paremmin Neralle sopineet, ne eivät jotenkin tuntuneet oikeilta. Nera sen sijaan kuulostaa juuri Neran nimeltä :D

Neran lempinimistä käytetyimpiä ovat Nerppu, Neppu ja Neppari. Nerppu-Kirppu kuvaa Neraa ehdottomasti parhaiten :) Se on pikkuinen ja suloinen nappisilmä.


Tämän haasteen voi napata itselleen niin halutessaan :)

4 kommenttia:

  1. Mutta missä on Jatsitytsy???? =:o :D Hauskoja nimitarinoita ja kuvia. Pitäsköhän itekki osallistua, koska näin tauon jälkeen haastekuvailu voisi jo kiinnostaakin. ;) Oikein muksaa vkonloppua teille! PS. Käytäskö ens viikolla tokoilemassa? Tekstailepa, jos innostut idiksestä.

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva lukea miten Jade ja Nera ovat saanet nimensä :D Musta on aina tosi jännää lukea noita että mikä koirasta OLISI VOINUT tulla :D Täytyy kyllä sanoa että en olisi ihan heti arvannut että Neran nimivaihtoehtona oli Helmi :D

    Pakko on kyllä tämä haaste napata omaankin blogiin tehtäväksi ;)

    VastaaPoista
  3. Juu, pakkohan sun on osallistua! Sut on nyt virallisesti haastettu ja käyn joka päivä kolme kertaa kytiksellä blogsussa onko haasteeseen vastattu :)

    Jatsitytsyllä onkin niin paljon lempinimiä, että siitä sais aika pitkän postauksen, kun ne kaikki naputtelis ylös :D

    Tokoiluun innostutaan kyllä ehottomasti! Viestaillaan asiasta :)

    VastaaPoista
  4. Henni: kiva, jos tämä oli muistakin mukava lukea :) Ajattelin tätä kirjoittaessani, että tää on taas niitä jorinoita, jotka ei kiinnosta kiveäkään :D

    Määpä jään odotteleen Tidyn ja Kian nimien tarinoita :)

    VastaaPoista