tiistai 7. syyskuuta 2010

Joko syksy tulee?

Viikonloppuna ohjelmassa oli puolukan poimintaa/metsäretkeilyä ja kameran uuden putken kokeilemista. Sen ohella ehdittiin ottaa metsätreeniä ja uimassakin käytiin - maanantaina kun oli sellaiset 16 astetta lämmintä ja metsässä tuli sen verran hiki, että piti käydä vielä testaamassa Iijoen vesiä. KYLMÄÄ, mutta sen kai saattoi arvatakin ;)

Black on black

Puolukkaa löytyi jonkin verran, mutta aika hyvin oli metsiköt jo koluttu. Jokatapauksessa marjastaminen koirien kanssa oli niin mukavaa puuhaa, ettei saaliin vähyys hirvittävästi harmittanut. Maanantaina syötiin eväitä laavulla ja ihasteltiin alkavaa ruskaa. Koirat olivat tietysti vapaina koko ajan ja niille mahtoi kertyä kilometrejä vähintään kolme kertaa enemmän kuin meille kaksijalkaisille :) Niin paljon oli taas vauhtia belgitytöissä.

Sukellus suo-ojaan :P

Neralla on muuten erikoinen tapa juosta siltarummuissa... Ainakaan otuksella ei ole ahtaanpaikan kammoa! ;) Pieni koko tietysti edesauttaa tätä harrastusta, mutta melko omalaatuista touhua se taitaa siltikin olla. Neran touhuille sai taas nauraa viikonloppuna :D

Jälkihommiin pääsi tällä kertaa vain Nerppu, molemmille otin esineruututreeniä. Neralle n. 300m jälki, kaksi keppiä, yksi terävä kulma. Vanheni n. 1h 20min.

Erittäin tyytyväinen olen Neran edistymiseen jäljestämisessä. Se on niin syttynyt puuhaan, kuten olen blogissa ennenkin hehkuttanut :) Jälki meni tälläkin kertaa ongelmitta ja molemmat kepit nousivat. Ensi kerralla pitää tehdä vähän pitempi jälki useammalla kepillä. Jadekin saa jälkeillä taas :)

Ruudussa Nera pelitti hienosti ja esineet (3) löytyivät nopeasti. Jade keräsi kierroksia katsellessaan Neran suoritusta ja teki sitten pari tosi innokasta pistoa itsekin. Se näkyy saavan kummasti motivaatiota tuosta odottelusta - niinkuin on tokossakin tullut todistettua :P


Muita "uutisia"... Tietokoneeni kovalevy tekee hidasta kuolemaa. Välillä se toimii, mutta suurimman osan ajasta koneelle ei pääse ollenkaan. Tämä tietää sitä, että kuvien käsittely on aika mahdotonta. Koulun koneilla ei ole photoshoppia. En tiedä tuleeko tämä nyt pahemmin vaikuttamaan blogin päivityksiin, kun en tätä jatkuvasti ole muutenkaan päivittelemässä, mutta katsotaan nyt. Pikkuveljeni on luvannut auttaa koneongelmissa, mutta uuden kovalevyn hankkiminenhan tässä on edessä jokatapauksessa :(

Näyttelyrintamalla ajattelin pitää taukoa loppusyksyn. Alunperin tarkoitus oli lähteä Seinäjoelle ja kyytikin olisi järjestynyt, mutta sen sijaan, että Nera olisi alkanut kasvattaa turkkiaan, se päättikin heittää loputkin karvat menemään. Ihan "nakuna" en halua Neraa viedä näyttelyihin, koska se on muutenkin pieni ja sirorakenteinen tapaus. Katsotaan messaria, jos nyt satun ajatuksesta vielä innostumaan. Siihen mennessä Nerallakin olisi karvaa ;)

Laavulla

3 kommenttia:

  1. Ihanaa täydelliset syksyn värit :) Rakastan syksyä paras aika vuodesta . Ja mustat koirat erottuu hyvin ruskan seasta :)
    T. Me

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista "Me" :D Meillä oli sikahauska reissu ja me tehdään sellaisia vielä monta tälle syksylle. Oetaan sitten Dinastakin virallinen syysposeerauskuva :)

    I <3 syksy, too!

    VastaaPoista
  3. ihania syyskuvia ja upea tuo "musta" kuva!

    VastaaPoista