tiistai 16. helmikuuta 2010

Helmikuun helmiä

Blogisihteeri alkaa pikkuhiljaa heräillä talviunesta kevätauringon houkuttelemana ja kamerastakin pyyhittiin pölyt viikonloppuna. Kuvia tuli otettua yli 700 ja niiden läpikäymisessä vierähti tovi...! Perjantaina käytiin soramontuilla juoksuttamassa belginelikkoa umpihangessa Saaran kanssa, viikonloppu vietettiin hyvinkin keväisissä tunnelmissa Yli-Iissä :)

Taran ja Tatin kanssa leikittiin ja poseerattiin tällaisissa puitteissa ja hauskaa tuntui olevan koko sakilla :) Lumesta ei ainakaan ole puutetta!

Viikonloppuna tehtiin ihania pitkiä metsälenkkejä ja retkiä Iijoen jäälle. Reissuissa vierähti aina pitemmän aikaa jo sen takia, että piti koko ajan ottaa kamera esille ja pysähtyä tallentamaan milloin koirien leikkiä lumihangessa tai kevättalven aurinkoisia metsämaisemia. Metsässä on nyt niin kaunista!

Sunnuntaina saatiin lauman jatkoksi Tilli, jonka kanssa Jade ja Nera jaksavat leikkiä tuntikausia pihalla ja vielä vähän lisää, kun lähdetään joen jäälle. Vauhti ei hyydy ihan hetkessä, kun tämä kolmikko pääsee keskenään telmimään.

Nerasta saatiin muutama mukava poseerauskuva, kolmen ihmisen voimin ;) Yksi kuvaa, toinen on näyttelyhihnan päässä ja kolmas huitoo taustalla koiran huomion kiinnittämiseksi. Kas siinä resepti belgijunnun kuvaamiseen. Kiitos Sussulle ja Pekalle, kuvausassistenteilleni!

7 kommenttia:

  1. hienoja kuvia,hienoja maisemia,hienot värit, missäpäin suomee on noin kaunista.

    T. pahkakoskelaiset

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja ihana, ihana aurinko! Ja miten hauskaa koirilla näyttääkään taas olevan.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Tosiaan kiva kun alkaa aurinkoakin vähän näkymään :)

    VastaaPoista
  4. Taas on tosi kauniita kuvia mustista ihanaisista : )
    Ja maisemat... niin kaunista! Voin kuulla hiljaisuuden...
    Rapsuja koissuille!

    T. Ulla-Maija ja mustat hovawartit

    VastaaPoista
  5. Jessus sie oot kuvaaja.=) Ilmakos mie en ikinä opi kameraa käyttämään,kun räpsin kuvan silloin,toisen tällöin.=) Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  6. Eksyinpäs sattumalta teidän blogiin toisen blogin kautta. Täältä löytyikin tosi kivoja talvisia kuvia ja nätit belgineidit! :) Musta koira valkosessa lumihangessa ei aina ole se helpoin kuvauskohde, mutta sulta löytyi oikein onnistuneita kuvia. :) Erityisesti tykkäsin noista vähän vanhemmista hämyisistä lumikuvista, ihana tunnelma.

    Nera onkin Ennaa muutamia kuukausia nuorempi! :)

    VastaaPoista
  7. Mustat koirat ovat kyllä joskus vähän epäkiitollisia kuvauskohteita - varsinkin kun näillä mustilla on vielä lähes aina se sata lasissa ;) Onneksi kevät tulee ja paremmat kuvauskelit sen mukana :P

    VastaaPoista