Eilen käytiin tokoilemassa yliopistolla ja siellä olikin melkoinen belgiedustus paikanpäällä, olisiko ollut 7 grotskua ja yksi tervu. Oli siellä vääränrotuisiakin, joten aika isolla porukalla treenailtiin, vaikka vettäkin ripotteli niskaan vähän väliä.Nerppu keskittyi tällä kertaa ihmisten viihdyttämiseen ja huvittamiseen. Otimme muutaman kerran luoksetuloa hihnassa, maahanmenoa ja istumista. Tuo pentu on kyllä niin ahne, ettei se mitään huomaakaan, jos lihapullaa on tarjolla ja häiriöitähän oli melkoisesti. Muuten Nerppis sai kiertää suukottelemassa uusia, kivoja tuttavuuksia ja torkkua autossa.
Jaden keskittyminen ei ollut ihan parasta mahdollista suuressa porukassa, mutta jonkin aikaa ihmeteltyään se oli kuulolla ihan mukavasti.
Seuraamisissa jätätti, enkä saanut siihen missään vaiheessa kunnon potkua. Tämä on se häiriöherkin liikkeemme selvästi. Kuitenkin esim. käännöksissä pysyi sivussa eikä lähtenyt seilaamaan kauemmas, joten ei se ihan huonointakaan Jadea ollut missään nimessä, vaikka katse harhailikin.
Paikallaolot olivat hyviä. Katseli tapansa mukaan mitä muualla tapahtuu, mutta sitten edestä ja sivusta ohittavia koirakoita ei noteerannut mitenkään.
Jäävät sujuivat hyvin. Seisominen suht napakka, vaikka ei pysähdykään "kuin seinään".
Luoksetulot sellaisia hallittuja lönköttelyjä. Vauhtia lissää vaan :)
Sitten ruutua, noutoa ja... metallinoutoa. Jade inhoaa metallikapulaa...! Se ottaa sen kyllä suuhun, mutta ei millään haluaisi nostaa maasta. Eilen metalli kuitenkin nousi, hyvin harkiten, maasta ja se jopa tuotiin minulle. Edistystä siis kaamean kapulan suhteen...!





